Siirry pääsisältöön

valkotaululla - taas

Taannoin jutellessani muutaman muun meidän osavaltioon muualta muuttaneen vanhemman kanssa, tajusin ettei me olla ainoita, vaan muutkin tekee sitä - ainakin kerran vuodessa... osa syksyllä, jotkut kevään venyessä ja paukkuessa. Me tehdään se aina talvella, tai siis L tekee ja mä lähinnä nyökyttelen ja toisinaan kohautan kulmakarvojani merkitsevästi.

Se alkaa aina samalla tavalla, ulkona on märkää ja pimeetä ja vähän kylmää. Enemmän märkää ja pimeetä kuin kylmää kuitenkin. Ulkona tuoksuu kosteus ja mätänevät kasvit, ja kun sataa se on sellaista sadesumua joka peittää näkyvyyden ja luo ympärilleen kylmän, märän sumun. Sit L tulee kotiin töistä – oli se sitten yläkerrassa työpöydän äärellä tai toimistolla – ja aloittaa; ”Mä puhuin tänään sen ja sen kanssa, siis muistat sä sen joka muutti Californiaan?” – Joo. ”Se sanoi ettei niitten lapset käy yksityiskoulua ja et se koulu silti on hyvä” – Hmmmm... ”Niin, eikä niitten tuttavienkaan lapset oo yksityiskouluissa.” – Mut eiks ne asu vuokralla jossakin vanhassa rämässä jonka katto vuotaa ja maksa siitä monta tonnia kuussa? ”Niin, joo, mut ne koulut on ihan hyviä kuitenkin... ja siellä paistaa aurinko... Niin... Texasissa on paljon töitä tällä hetkellä” – Aijaa, missä siellä? ”Austinissa. Se on kiva paikka.” – Niin on, mulla asuu pari tuttavaa siellä. Ne on viihtyneet hyvin. ”Mä voisin edelleen olla täällä töissä... siis jos me vaan muutettais sinne.” – Okei, siis me muutetaan Austiniin?!! ”En mä niin sanonut, mut voitais me muuttaakin... siellä on aurinkoista ja kuulemma hyvä työtolanne myös terveydenhuoltoalalla”

Noin huolettomaksi, kepeäksi keskustelunavaukseksi sillä on aika hyvin detaljit hallussa, siis L:llä. Mäkin tosin tiedän että Austinissa on kiva ilmasto, hyvät koulut, paikallisen IEP:n voi suoraan siirtää sinne ja asuminen halvempaa kuin täällä... Tiedän ettei Texasissa tarvitse maksaa osavaltioveroa ja että siellä on hyvä työtilanne - mäkin tiedän... Mä voisin ihan hyvin muuttaa Austiniin, oon aina viihtynyt Texasissa, ei siinä mitään. Californiasta en oo ihan yhtä vakuuttunut... kallista, liian kallista ja tunnen liian monta perhettä jotka sinne on muuttaneet, eikä sitten kuitenkaan viihtyneet niin kauheen hyvin.

Tosiasiassa me käydään tää keskustelu kerran vuodessa, ihan jokainen talvi – akselilla tammikuu-helmikuu. Me käydään tää sama keskustelu jokainen vuosi ja asutaan edelleen täällä, täällä missä ollaan asuttu tähänkin asti. Helmikuun lopussa tulee kevät... kirsikat kukkii, krookukset ja narsissit puskee ylös maasta. Tulee ekat tosissaan lämpimät päivät, pienet kaninpoikaset ja kaikki unohtuu... Keskustelu jatkuu taas tammikuussa.


Mutta voisinko mä? Siis voisinko harkita oikeesti - ihan aikuisten oikeesti - pakkaavani lauman ja lauman tavarat, myyväni talon ja muuttavani? Kai mä voisin. Lomatalo tarttis sit löytää jostakin sieltä... North Carolinasta? Mistä mä tiedän? Tavallaan ajatus tuntuu kiehtovalta  ainakin sillä on mukavaa leikitellä. Toisaalta, kun muistaa minkälaista oli aloittaa alusta, silloin kauan sitten, se tuntuu raskaalta ja työläältä. Silloin kauan sitten en tuntenut ketään, nyt tuntisin aika montakin... Austinin työmarkkina vetää hyvin. Se mikä pisti pohtimaan oli L:n viimeinen lause; ”Katuisitko vanhana ettei tullut lähdettyä?”

kahvihelvetistä...

...lastenhelvettiin

L:n uus alterego... mä kun luulin että mun mies on L, mut se onkin Doug Francis

Kommentit

  1. Kuulostaa niin tutulta. Meillä nämä muuttohaaveet yltyvät nimenomaan talvella. Joko silloin kun lunta on liian paljon ja liian pitkään tai kun sitä ei ole lainkaan ja tilalla on ikuinen harmaus ja vesisade. Jotenkin sitä vaan kaipaa jotain muuta... Meidän tapauksessa haasteita tuo kieli. Jos voisi muuttaa aurinkoisempaan ja lämpimämpään paikkaan samalla kielialueella, olisimme todennäköisesti lähteneet jo. Tuntuu vaan niin kovin kurjalta ajatukselta, jos/kun lasten kommunikointi muiden ihmisten kanssa katoaa kokonaan, edes hetkellisesti. Toki olishan sitä voinut olla kaukaa viisas ja kielikylpeä kotioloissa vaikka kuinka monella kielellä. Jäi kuitenkin väliin. Saa nähdä, jossitellaanko me ikuisesti vai riittääkö kantti isoon päätökseen.

    -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... meidän on helpompi mennä - jos niikseen tulee - kun kieli on jo olemassa. Toisaalta lapset oppii ja sopeutuu kyllä... niin nuo ainakin väittävät, siis ne jotka ovat lapsensa maailmanlaidalle rahdanneet, osa jopa maasta maahan - moneen kertaan.

      Ihme tyyppejä, ette sit oo ennakoivasti kielikylpeneet kotosalla - kummallista :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi