Löyhästi nivoutuen kaikkeen tai ehkä ei mihinkään. Vanhemmuuteen, kasvattamiseen, kasvamiseen. Siihen miten ratkaistaan vanhemmuus ja tiedetään millä ja miten ratkeaa ongelma kuin ongelma. Tiedäthän, ne ehdottomat totuudet. Katsotaanpa muutamaa niistä, aloitetaan nukkumisesta ja edetään ulkoilun kautta ruokaan, sillä katetaan jo aika monta näistä vanhemmuuden kultajyvistä. Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään uneen ja nukkumiseen. Kirjoitan puhtaasti omasta kokemuksesta, tällä vaatimattomalla kolmen lapsen otannalla. Kolmella lapsella olen oppinut sen ettei mikään ole niin varmaa kuin se ettei mikään ole varmaa. Kymmenen lapsen vanhemmuudella, kokemus olisi ehkä toisenlainen – varmempi, kymmenkertainen. Väite 1 Kaikki vauvat nukkuu paremmin ulkona. Pohjoismaissa lapset – vauvat – tungetaan topattuina vaunuihin ja lykätään ulos nukkumaan. Kaikki lapset nukkuu paremmin näin. Tällä metodilla saadaan aikaan tuntien mittaiset päiväunet. Muualla maailmassa lapset nukkuu päiväunens...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.