lauantai 14. helmikuuta 2015

rakkautta ja romantiikkaa

Me ollaan aina oltu huonoja tässä valentinetouhussa. Ei tuu timantteja sen enempää kuin ruusuja tai suklaarasioitakaan. Ei tuu korttiakaan, mutta enpä tehnyt kortteja Freddelle sen enempää kuin lapsillekaan. Kouluihin väkerrettiin ne sata ja yks korttia karkkien kera, mutta siihen tää meidän juhlinta on yleensä jäänyt. Fredden mielestä tää kuuluu kategoriaan pakkojuhlinta. Yhdessä ollaan sitä mieltä että juhlitaan mieluummin arjen romantiikkaa kuin romantiikkaa ja rakkautta vaan romantiikan ja rakkauden vuoksi. Ei niin ettei ne olis tärkeitä, mutta kun kumpikaan meistä ei oo koskaan ollutkaan se ruusupuska tyyppi.

Kauppojen hyllyt notkuu suklaarasioita. Postilaatikko täyttyy timanttimainoksista ja kauppojen kukkatiskit levittäytyy kauas ulos asti. On ruusuja, liljoja, tulppaaneja. kaikki punaista ja pinkkiä - rakkauden värejä. Leipomotiskit on täynnä sydänleivoksia, vaaleanpunaiseksi tursutettuja kuppikakkuja ja toinen toistaan hienompia sydänkakkuja. 

Alkuviikosta puhuttiin et pitäis ottaa sitteri ja mennä O:n kanssa kolmestaan ulos syömään, ja samalla tarjota sille vähän meidän vanhempien aikaa. Laitoin meidän vakkari sitterille viestiä, pyysin katsomaan kalentiria ja valkkaamaan päivän joka sille sopii, ei meillä niin väliä koska mennään. Vastaukseksi se kysyy et halutaanko me et se tulee lauantaina, Valentinen päivänä? No, joo... mikäs siinä, oota kun katsotaan päästäänkö me edes mihinkään näin lyhyellä varotusajalla. Kaikki vähänkään mediaseksikkäät ravintolat varataan täyteen jo viikkoja ellei kuukausia ennen kyseistä päivää.



Sitteri tulee viideltä. Pöytävaraus on puolseiskalta. Me vietetään Valentinea Japanilaisessa ravintolassa kolmestaan O:n kanssa. O on innoissaan. Muutaman aika kummastuneen katseen olen kerännyt ja keskustelu menee aina jotakuinkin näin; ”Mihin meette lauantaina? Me mennään sinne ja tänne ja mun äiti-sisko-mummo-sitteri tulee katsomaan lapsia” – No me mennään sinne Japanilaiseen Univillagessa. – ”Ai.” (paikka ei ole mitenkään erityisen romanttinen). – Niin ja me otetaan O mukaan. – ”Miksi? Eikö teidän sitteri hoida kolmea?” – Eiku me haluttiin se mukaan.

Jäljellä on enää hiljaisuus, ja ilmassa miltei näkyvä ajatus siitä että me ollaan kyllä aika outoja. Kuka hullu ottaa lapsen mukaan ravintolaan Valentinen päivänä. Me.


Hyvää Pyhän Valentinuksen päivää!


5 kommenttia:

  1. Ei romantiikka tuu pakottamalla tai päivämäärän mukaan, se tulee omia aikojaan. Ja rakkaus on.

    Mäkin ostin kukat itse itselleni. Tai itse asiassa ostin jättipuskan synttärisankarille ja pidin osan niistä itselläni :)

    Mutta hyvää tätä päivää kumminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä Marika. Rakkaus on arkipäivässä ja niissä arkipäivän pienissä puolihuomaamattomissa eleissä ja teoissa. Rakkaus ei asu ruusupuskassa, romanttisessa ravintolaillassa tai päivämäärässä.

      Mä ostin itselleni ruusut seuraavana aamuna - puoleen hintaan.

      Poista
  2. Me oltiin eilen syömässä vähän hienommassa ravintolassa ja siellä oli itseasiassa useampi seurue, jossa oli lapsia mukana. Itse olin ihan positiivisesti yllättynyt asiasta. Meillä oli ekaa kertaa tänne muuton jälkeen sitteri, joten me oltiin kahdestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös täällä oli yllättävän paljon lapsia ravintolassa. Toisaalta me oltiin aika arkisessa paikassa, enkä itse ainakaan uskaltais edes yrittää viedä lapsia Valentinena niihin hip ja pop paikkoihin, saati sit kalliimpiin ravintoloihin.

      Poista
    2. Ihanaa et ootte löytäneet sitterin!

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.