Siirry pääsisältöön

äiti nukkuu tänään päikkärit

Sanotaan että vanhemmille tulee ainakin noin keskimäärin yllätyksenä se miten rankkaa elämä vauvan kanssa on. Me taas oltiin henkisesti valmistauduttu valvomaan ainakin vuoden päivät, ja kesti siis aika kauan ennen kuin me ymmärrettiin että keskimäärin vauvat kuitenkin myös nukkuu. Edes vähän ja joskus. M ei nukkunut. Tai siis nukkui se 45 minuuttia kerrallaan, mieluiten sylissä eikä ainakaan missään rattaissa tai sängyssä.

Olin siis vähintäänkin hämmentynyt kun jannut syntyi ja ne nukkui. Kuusiviikkoisena ne nukkui jo satunnaisesti kokonaisia öitä, tarkoittaen että ne söi puoliltaöin ja sit seuraavan kerran aamukuudelta. Me mietittiin et onkohan niissä jotakin vikaa kun ne nukkuu. Muistan miten O nukkui päiväunia rattaissa autotallissa, täyteen toppavarustukseen pakattuna monta tuntia. M oli kaksi, se ei nukkunut päiväunia. Se oli lopettanut päiväunensa jo kauan ennen kuin täytti kaksi. Ystävän seitsemänvuotias nukkuu edelleen viikonloppuisin päiväunet.

Jotenkin olen kuitenkin kaikesta huolimatta elänyt sellaisessa harhassa että kun lapset kasvaa ne lopulta nukkuu myös öisin. Keskimäärin pojat nukkuukin. O herää satunnaisesti painajaisiin tai kasvukipuihin. O:lle kun tarjoaa pari lasten buranaa sen pää kolahtaa takaisin ja se nukkuu taas, aamuun asti. K ei herää. K nukkuu yöllä ja herää varhain. M... No se on M. Pehmeästi me yritetään edelleen siirtää sitä meidän sängystä edes patjalle lattialle. Satunnaisesti se onnistuu, keskimäärin se ei onnistu. Tällä viikolla meillä on taas valvottu. Nukuttu levottomasti. Oltu nukkumatta keskellä yötä. Sylitelty ja valvottu aamukahdelta. Herätty varhain ja oltu vuoroin patjalla ja meidän sängyssä. Useimmiten meidän sängyssä. Levottomana ja poikittain. Muistan nähneeni sellaisen kaavakuvan vauvasta vanhempien sängyssä, siis siitä missä asennossa se nukkuu ja kuinka paljon se onnistuu häiritsemään vanhempiensa unta. Meillä voi edelleen toteuttaa tän saman kaavion, mutta poikittain makaavalla viuhtovalla ja potkivalla nukkujalla ei ole mittaa 60-90cm vaan jotakuinkin 130cm. Silloin joskus ennen se huvitti ja nyökyttelin koneen ruudun edessä päätäni; kylläpä on taas osunut oikeaan... Enää ei naurata. Ei naurata yhtään.

http://www.howtobeadad.com/

Kukaan ei kertonut mulle etukäteen että valvominen ei kestä yhtä tai kahta vuotta. Kukaan ei kertonut ettei ne nuku vielä silloinkaan, kun ne on jo melkein seitsemän. Saanko tänään nukkua päiväunet?



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Reetta13. helmikuuta 2015 klo 12.13

    Taas niin tuttua, etenkin elämä 45 minuutin sykleissä...kahdessa aika erilaisessa :) Eka vuosi meni varmaan keskimäärin 15-30 minuutin unipätkissä. Jostain syystä mä olin silti aina vakaasti sitä mieltä, että "meillä nukutaan hyvin". Se oli se tunne, kun jossain vaiheessa vajosi pakostakin sellaiseen syväuneen, joka virkisti - vaikka sitä olis kestänyt sen vartin. Joskus sitten pidin huvikseni tukkimiehen kirjanpitoa yöheräämisistä ja järkytyin aamulla, kun viivoja saattoi olla pitkälti yli 20 per yö. Mutta ei, mä en ollut väsynyt, mä olin vain onnellinen vauvoista. Olin varautunut valvomaan ja koko ajan odotin vielä pahempaa...varmaan sitä raivoa ja uupumusta ja vihantunteita jne, mitä ei mulle tullut.
    Ja sekin on tuttua, ettei se sitten lopukaan siihen vauvavuoteen. Meillä toinen alkoi nukkua 5-vuotiaana, toisesta ei vielä uskalla sanoa. Ajoittain se nukkuu kyllä (tarkoittaa et on vain 1-2 heräämistä, joiden jälkeen nukahtaa helposti uudelleen), mutta pieninkin muutos tai mullistus saa unen katoamaan. Silti mä olen taas sitä mieltä, että meillä nukutaan ihan hyvin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa13. helmikuuta 2015 klo 17.18

      Olen puhtaan ja avoimen kateellinen. Tarvitsen yöuneni, ja nukun muutenkin huonosti ja levottomasti - mistäköhän tyttö lie huonot yönsä perinyt ;) - ja nukahtaminen näitten yöllisten katkosten jälkeen vie tovin jos toisenkin.

      Poista
  2. Melina17. helmikuuta 2015 klo 8.19

    Lasten kasvaessa on jännä näin jälkikäteen huomata miten lasten uni- tai syöntivaikeudet pienenä voivat korreloida muita yliherkkyyksiä tai vaikeuksia myöhemmin. Meillä esikoinen lopetti myös päikkärit vähän päälle 1-vuotiaana, vaati vauvana jatkuvaa kantamista, eikä kestänyt eri ruokalajien koostumusta ja maistoi makuja mitä me emme maistaneet. Pikkulapsena hän kärsi myös epämääräisistä vatsavaivoista, myöhemmin päänsäryistä. Nyt isompana en voi olla näkemättä punaistaa lankaa joissain näissä vaivoissa jotka ovat jatkuneet eri muodoissa myöhemmin. Mutta jälkikäteen sitä on aina viisaampi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää