Siirry pääsisältöön

tänään ei ollut mitään ohjelmaa

Lauantaina oli rentoa. Syötiin pitkään aamiaista, pelattiin lautapelejä ja tehtiin yhdessä yksi palapelikin Fredden siivotessa talon lattiasta kattoon. Lopulta oltiin siinä kohdassa missä Fredde pysähtyi kysymään et aloittaako hän alusta tän siivoamisen, vai lähdetäänkö johonkin?

Lähdettiin. Lähdettiin ensin lelukauppaan leikkimään ja mukaan tarttui seuraava palapeli. Samalla me aikuiset hypisteltiin potkulautoja ja Brion junaradan osia – synttärilahjaksi pojille... Keskusteltiin 24-tuumaisen pyörän ostamisesta M:lle. Lelukaupasta sujuvasti M:n vinkunan säestämänä Lake Washingtonin rannalle leikkipuistoon nauttimaan aurinkoisesta säästä, ja sieltä M:n kiukutellessa katsomaan jahteja siihen viereiseen huvivenesatamaan. M:aa kaihertaa tällä hetkellä kaikki. Siirtymät on vaikeita, muutokset sen ajateltuun ja suunniteltuun sisäiseen ohjelmaan liki katastrofaalisia. Just nyt se on jonkinlaisessa murroksessa itsensä, tai ehkä ennemminkin koko maailman kanssa.





Viimeviikolla täydessä kukassa ollut Magnolia oli nyt kukissaan loppusuoralla viereisten vaahteroiden  puhjetessa kukkaan. Tunnen suurta onnea ja siunausta saadessani elää paikassa jossa kevät voi halutessaan kiiruhtaa paikalle jo helmikuussa. 







Kotimatkalla ostettiin kaupasta Cointreauta, Absolutin Sitruunaa ja muita tykötarpeita. Kotona tehtiin meille kuoharikoktailit; loraus Limoncelloa, loraus Cointreauta, päälle proseccoa ja vielä loraus Pellegrinon sitruunalimua. Lapsille laseihin Pellegrinoa ja lasinreunaan sitruunaviipaleet. Palapeli osoittautui aivan liian helpoksi, se oli suurin ”Frozen” palapeli minkä löysin ja sen tekemisessä meni korkeintaan vartti. Yritin löytää meille 500 tai 1000 palan palapeliä, tässä oli paloja 200.

Illalliseksi syödään tänään kevätparsaa ja pihvit. Jääkaapissa odottaa käsittelijäänsä kokonainen sisäfile. Alkupalaksi lampaanmaitojuustoa ja salamia.


Ihanaa viikonloppua kaikille lukijoille!


Tunnisteet:

Kommentit

  1. marikan polut21. helmikuuta 2015 klo 23.18

    voisiko M:n kohdalla olla kyse "pikkumurrosiästä"?

    Meillä jokikinen nakero kipuili jonkinlaista alkeellista irtautumiskriisiä suurinpiirtein 6-v - täällä meillähän se asettuu niin viehättävästi juuri siihen peruskoulun alkua edeltävään kesään - on jäänyt hyvin mieleen.
    Olen käsittänyt, että jossain siinä kuuden ikävuoden nurkilla lapselle tulee taju siitä, että hän on tavallaan "yksin" maailmassa, että kyseessä on jonkinlainen oman olevaisuuden tajuaminen.
    Emmä tiedä, en osaa selittää paremmin.
    Mutta sen muistan, että siinä vaiheessa ne hakivat omia rajojaan eri tavalla kuin aiemmin, ja että se liittyi nimenomaan jonkinlaiseen eriytymis-irrallistumis-yhdessäolemis-olemiseen. Ja että kaikenmoiset siirtymät olivat...elämyksellisiä ;) (esim. tulin hakemaan hoidosta liian aikaisin /liian myöhään /liian väärissä vaatteissa /liian hitaasti /liian nopeasti /puhuin liikaa /liian vähän jne,jne,jne)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa22. helmikuuta 2015 klo 12.00

      Oot muuten varmaan ihan oikeassa! Miten en tullut ite ajatelleeksi moista, vaan oon vaan keskittynyt miettimään ja nillittämään et mikä ihme sitä NYT riivaa. Kiitos :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k
Lähetä kommentti
Lue lisää