Siirry pääsisältöön

torstait on toivoa täynnä

Torstaiaamuna me ajetaan O:n kanssa M bussipysäkin sijasta kouluun. M:n käsienpesuprojekti pitää laittaa esille päivän ja tulevan illan näyttelyä varten. Koulussa on täys hälinä päällä lasten kantaessa projektejaan ja koulusihteerin valmistautessa iltapäivän kouluunilmoittautumisrumbaan.

Aamupäivä menee taistellessa järjestelmän kanssa. Itse taistelu alkoi viikko takaperin, mut nyt ollaan loppusuoralla. Vakuutusyhtiö yrittää kieltäytyä korvaamasta lääkettä, vedoten siihen ettei olla kokeiltu edullisempia vaihtoehtoja. Me taas ei haluta vaihtaa hyväksi havaittua toimivaa lääkitystä ja ryhtyä lääkekokeiluihin. Tää nyt on kuitenkin meille hyväksi havaittu, toimiva lääke joka kuuluu vielä uudensukupolven lääkkeisiin. Loppusuoralla mulla on puhelimessa vakuutusyhtiö, lääkärillä samaisen vakuutusyhtiön toinen tyyppi ja me ollaan lääkärin kanssa keskenämme vielä chatissä. Iltapäivällä tulee myöntävä päätös sekä M:n että K:n lääkkeelle. Viimekädessä olisin ostanut K:n lääkkeen ilman vakuutusta ja kärsinyt siitä pullosta sen vaaditut $244. Kiitos ja kunnia kuuluu lasten psykiatrille, joka viitsi käyttää aamunsa tähän.



Iltapäivällä mä seison jonossa ilmoittamassa jannuja kouluun. Samalla juttelen Reksin kanssa, Erityisopekin pysähtyy vaihtamaan kuulumisia, ja toivottamaan K:n tervetulleeksi. Koulusihteeri nauraa kun olen unohtanut lasten syntymätodistukset. Lupaan tuoda ne illalla samalla kun me tullaan tiedenäyttelyyn. Tuntuu hyvältä olla tuttujen ihmisten kanssa. Kaksi vuotta sitten kun seisoin samassa jonossa tuntui erilaiselta, pelotti. Mietin miten M pärjää ja miten uusi koulu ottaa meidät vastaan. Tänään ei pelota, lähinnä jännittää saako ne kokopäiväpaikan vai ei.






Kotimatkalla me kurvataan hakemassa apteekista ne lääkkeet joiden edestä taisteltiin. Apteekkari on vastassa autoluukulla, tuntee mut ja hakee lasten lääkkeet. Se kyselee kuulumisia ja mitä me ollaan tykätty tästä lääkkeestä. Kysyy joko pojat aloittaa koulun ja vastaan et ollaan just tulossa ilmoittautumasta kouluun. Tuttujen ihmisten kanssa on mukavaa asioida. Hetkeä myöhemmin me käydään sama keskustelu kotikaupan kassan kanssa.

Illalla on tiedenäyttely. Vekottimia ja vempaimia. Joku on tutkinut kukkien värjäämistä, toinen rakentanut tuulimyllyn, kolmas on tehnyt hammasharjasta robotin ja neljännellä on taulukko avocadojen kypsymisestä. Kalankasvattamo on esittelemässä lohen sisäelimiä ja joku on tuonut mukanaan jättimäisen robotin joka heittää isoa pehmeää palloa. Seitsemältä jaetaan palkinnot. M purskahtaa itkuun kun ei voita. Me puhutaan siitä, miten projekteja ei ole jaettu ikäryhmittäin ja siksi voittajat on neljäs tai viidesluokkalaisia. M on sitä mieltä et se on epäreilua. Olen samaa mieltä. 



magneettista limaa




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...
Lähetä kommentti
Lue lisää