Siirry pääsisältöön

liimaa

Aamu on liimaa. M on nukkunut liian vähän, tai ehkä se vaan herätettiin väärään aikaan. Matka sängystä aamiaispöytään kestää pari kymmentä minuuttia. Kysyn missä se oli ja saan vastaukseksi et heräämässä. On jo kiire.

”Mitä syöt?”
- Mikä tää kirje on?
”Eiku, mitä syöt? Et kohta ehdi enää syödä...”
- Mutku mä haluun lukee tän ääneen kaikille. Missä Fredde on?
”Luetaan myöhemmin jos ehditään, nyt pitää syödä. Syötkö jogurttia?”
- Onks se terveellistä?
”On.”
- Mut onks siinä sokeria?
”On. Se on silti ihan hyvä ruoka sulle nyt aamulla.”
- Okei, jogurttia ja hilloleipää. Halusin et se jogurtti on terveellistä niin et voin syödä sen kanssa hilloleivän.
”Selvä. Syö nyt, teen sulle sen leivän”

Lopulta me ollaan valmiita ja kävellään kahdestaan koulubussille. Aamu on edelleen liimaa. Onneksi on keskiviikko eikä mun tai jannujen tartte mennä minnekään.

”Tuu jo, mihin sä taas jäät”
- Kävelet liian nopeesti. Mun isovarpaaseen sattuu.
”Kävelen ihan tavallisesti. Mikä sun isovarpaassa on vikana?”
- No siihen rupes just sattumaan.
”Kulta kun se bussi tulee ihan kohta”
- Joo, joo. Mut mä haluun katsoo tätä matoa. Joku on astunut sen päälle.
”Anna käsi. Kävellään yhdessä.”

Käytännössä vedän perässäni parin kymmenen kilon punnusta, jonka isovarpaasta on yllättäin tullut kivulias ja se haluaa pysähtyä tarkistamaan jokaisen neulasenkin.

”Miksi tää on tänään niin vaikeeta rakas?”
- No kun mä nukun vielä. Katso! (se pitää silmiään kiinni ja kävelee). Mun jaloissa on liimaa eikä niitä voi liikuttaa kun ne tarttuu kiinni kaikkeen.
”Aah. Meillä on kaikilla joskus sellaisia päiviä kun ei saa itseään hereille ollenkaan. Onko sulla tänään sellainen päivä?”
-On.

Tyrkkään sen bussiin ja kotiin kävellessäni ajattelen puolittaisen kauhun vallassa iltapäivää, ja edessä olevaa koitosta tehdä M:n tiedeprojekti valmiiksi huomista koulun tiedenäyttelyä varten. Mä tiedän että kaikista hyvistä aikomuksistaan huolimatta M:aa tulee kiinnostamaan sen julisteen tekeminen ehkä noin kolme minuuttia ja sen jälkeen se on pakkopullaa.


Auttaiskohan jos vaikka leipois pullaa, tai tekis pannarin välipalaks. Tai vaikka runskin torttuja. Jotakin kivaa. Tekee mieli korvapuustia. Isoa ja mehevää korvapuustia. 

Koiran päivä näyttää etenevän oikein hyvin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi