Siirry pääsisältöön

tänään on torstai

Tänään on torstai. Tänään on helmikuun kahdestoista. Tänään eletään vuotta 2015. Tänään on ollut lomapäivä. Tänään on ollut hyvä päivä. Tänään on ollut huono päivä. Tänään olen halunnut kertoa lapsilleni etten enää kestä niitä. Tänään olen ollut hirviöäiti. Tänään olen useamman kerran vetänyt autoni tiensivuun. Tänään meillä on taas katsottu sitä videopätkää, jossa se yksi turvavyötön aiheuttaa kolmen muun matkustajan kuoleman. Tänään meillä on taas ollut Ihan Hirveitä Lapasia – kyllä, lapasia, ei lapsia. Tänään mun lasta ahdisti niin että se lajitteli matikkalelut ja teki niistä ympyröitä. Tänään niihin ympyröihin ei saanut koskea kukaan. 



Tänään olen leiponut lasten kanssa suolarinkeleitä. Tänään olen asiaankuuluvasti oppinut keittämään ne rinkelit soodavedessä. Tänään niistä tuli aivan järkyn hyviä. Tänään päätin tehdä niitä pian uudestaan. 



Tänään me lähdettiin leikkideitiltä, koska isäntä – niin sanotusti – ”lost it”. Sai siis sellaisen raivarin että oli parempi poistua takavasemmalle. Tänään halasin ystävää ja kuiskasin korvaan; "Ei se mitään..." Tänään olen nauttinut meidän talvikeväästä puistossa, elohopean kohotessa helmikuussa liki 20C:een. Tänään multa on kysytty käykö mun tytär sirkuskoulua. Tänään olen vastannut että se kalliokiipeilee kerran viikossa.







Tänään olen väitellyt blogin kommenttiosiossa koulujärjestelmästä, todeten että väittely on vaikeeaa, turhaa ja ehkä jopa mahdotonta kun puhutaan kahdesta eri osavaltiosta. Tänään olen taas muistanut että meillä oli syy ostaa asunto tämän koulupiirin alueelta. Tänään muistan taas että meitä on siunattu keskimääräistä paremmilla kouluilla. Tänään löysin etsiessäni tiedon siitä että meidän koulupiirissä on länsirannikon parhaat listauksen osalta kolme koulua, ja osavaltiotasolla siihen mahtuu neljä oppilaitosta. Tänään olen myös oppinut että lukio-opetusta olis ehkä hyvä lähteä etsimään jostakin muualta. Tänään olen taas kerran todennut ettei maailma ole mustavalkoinen.




Tänään olen tehostanut työnhakua. Tänään olen laajentanut työnhakuani yhdestä kuuteen konsulttitoimistoon. Tänään olen työtähakiessa kertonut suurimmaksi saavutuksekseni kuntouttaa puhumaton kolmevuotias tyttäreni lapseksi joka käy nyt koulua tavallisessa koululuokassa. Tänään olen ollut ylpeä tehdystä työstä. Tänään olen ollut ylpeä lapsistani. Tänään olen ilmoittanut että mun ”super power” on olla kaksosten, ja autististen lasten äiti.

Tänään olen siivonnut kolme koiranoksennusta meidän vastapestyltä kokolattiamatolta. Tänään olen taas kerran haaveillut jostakin muusta lattiamateriaalista – ainakin alakerrassa.


Huomenna me yritetään mennä leikkimään uudestaan. Huomenna on perjantai. Huomenna alkaa viikonloppu. Huomenna ehkä joku tarjoaa mulle töitä. Huomenna saan ehkä ajatella sitä mahdollista haikeutta töihin paluusta. Huomenna saan ehkä ajatuksen tasolla kaivata lapsiani, edes hetken. Huomenna on taas uusi päivä – onneksi. Huomennakin on onneksi kevät, kevät keskellä talvea.

kevätpörriäinen


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anna R12. helmikuuta 2015 klo 23.13

    En ymmärrä miten saat tavallisen ajatustenvaihdon väännettyä väittelyksi. Kalifornian ja Washingtonin järjestelmät eivät eroa toisistaan niin paljon, vaan ero on yksittäisissä kouluissa. Hyvä, että toit tässä esille sen että teidän koulu on kärkikastia. Suomessa asuva lukija ei välttämättä tiedä, kuinka eriarvoisessa asemassa lapset ovat täällä USA:ssa koulutuksen suhteen. Teidän lapset ehkä oppii kirjoittamaan jo kindergartenissa, mutta on paljon lapsia jotka eivät osaa kirjoitaa edes high schoolissa.
    Mekin ollaan ostamassa taloa sillä perusteella, että alueella on ysin tai kympin koulu. Onneksi meidän perhe on niin etuoikeutettu, että meillä on siihen varaa. Ehkä meidänkin lapset sitten kirjoittaa esseitä ensi vuonna. Mutta jos eivät kirjoita, niin en ole kovin huolissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa13. helmikuuta 2015 klo 17.38

      Anna, en tarkoittanut sanalla väittely mitään huonoa, väitteleminenhän on pääsääntöisesti positiivinen asia, ja avaa kaikkien osallistujen näkemyksiä aiheesta kuin aiheesta.

      Koulutuksessa on täällä aivan valtavaa eriarvoisuutta, se on ihan totta. Lukutaidottomuus on esimerkiksi Kentuckyssä edelleen ihan oikea ongelma. Luitko muuten sitä Jari Tervon kolumnia jossa kirjoitettiin että myös Suomessa kasvava määrä nuoria päättää perusopetuksen vaillinaisella lukutaidolla. Mulle ei koskaan ollut tullut mieleenkään että Suomessakin saatettais olla tällaisessa tilanteessa. En tosin tiedä mihin Tervo väitteensä perustaa. Myös medialukutaidottomuus on kasvava ongelma niin Suomessa kuin maailmallakin.

      Me valittiin aikanaan oma talo sen perusteella, että mieluummin pienempi talo hyvän koulun alueelta, kuin iso talo jostakin muualta. Toisaalta oppiakseen lapsi tarvitsee vain yhden hyvän ja itselleen sopivan opettajan. Siihen ei välttämättä tarvita stä ysin tai kympin koulua.

      Poista
  2. Anna R12. helmikuuta 2015 klo 23.19

    Meidän tytöt saa aina ihmettelyjä osakseen kun ne menee noita monkey bars. Molemmat oppi menemään ne viime kesänä ja nyt menevät niitä edestakas kauheeta vauhtia. Myös sellaisia jossa mennään "ylämäkeen". Hyvää liikuntaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k
Lähetä kommentti
Lue lisää