Siirry pääsisältöön

tiskikoneen tyhjentämisen sietämätön kirous

Yhtälailla kun inhoan syvästi likaisia astioita tiskialtaassa tai pöydillä lojumassa, tuntuu tiskikoneen jatkuva tyhjentäminen niin, niin, niin turhalta. Se viikko ilman tiskaria – edellisen hajottua – oli tavallaan vapauttavaa aikaa. Tiskasit sen mitä käytit eikä tiskikonetta tarvinnut kertaakaan tyhjentää. Mikä länsimaisen nykyihmisen turha dilemma. Tiskikoneen tyhjentämisen turhuus. Olen hetkittäin jopa harkinnut kahden tiskarin taktiikkaa, siinä puhdasta koneellista käytetään astiakaappina ja siirretään siitä sit käytön kautta siihen likaiseen koneeseen ja pestessä likaisesta koneesta tulee puhdas ja puhtaasta likainen...

meidän lapset ei saa katsoa Paavo Pesusientä tai Barbieta, mutta ne saa katsoa Harry Potteria (mun kanssa)
Jokohan nää kolme nuorta velhoa ja noitaa saa kohta kirjeen Hogwartsista?

Astellessani taas kerran aamulla alakertaan kohdatakseni sen täyden koneellisen puhataita astioita luovutin. Lapoin likaiset murokulhot vastoin kirjoittamattomia sääntöjä tiskialtaaseen ja aloitin päivän. Muutamaa tuntia myöhemmin palasin kotiin kahden nuorimmaisen kanssa ja sain lounasta laitellessani ja likaisia astioita kirotessani oivalluksen. Oivallus kuulosti tältä; ”Hei jannut! Tyhjentäkääs mulle toi tiskari niin saatte tikkarit.” Kun lounas oli pöydässä olis tiskari tyhjä. Äiti minussa nosti päätään ja kuiskasi korvaan ettei ne voi joka kerta saada tikkaria. Ratkaisuksi kehitin jääkaapin kylkeen sellaisen taulukon johon sai tarran aina kun tyhjensi tiskarin. Tarran voi saada myös pyykkien selvittämisestä tai Koiran pissattamisesta. Yhdeksällä tarralla saa tikkarin. Kahdeksastatoista tarrasta saa jo ostaa tabletille uuden pelin tai kaupasta pienen lelun. Kohta mä voin heittäytyä sohvalle ja nostaa jalat pöydälle, ainakin kunnes ne kyllästyy.





Ai miks just yhdeksän tai kahdeksantoista? No kun autotallista löytyi sellaista valmiiksi tulostettua paperia ristinollan pelaamista varten ja arkissa olis just sopivasti kuusi ruudukkoa, kaksi kullekin lapselle. 

M rentoutuu koulun jälkeen


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

kuusitoista

Tiesin että tässä kävisi näin ja silti ne väkisin esiin puskevat kyyneleet pääsivät yllättämään. Sellainen sekoitus iloa, onnea, ylpeyttä ja luopumisen tuskaa uuden ajanjakson edessä. Minun lapseni, minun ihana, ihana lapseni. Minä. Rakastan sinua niin ettei siihen löydy edes sanoja, että se tuntuu fyysisenä kipuna. Sinä. Minun rakas, rakas lapseni. Tättähäärä. Minä muistan kuinka silloin kauan sitten takerruit minuun lastensairaalan ovella terapeutin päättäväisesti kantaessa sinut sisälle. Minä jäin ulos ja itkin. Minun koko kehoni halusi josta sinun perääsi, tuntui kuin joku olisi repinyt irti osan minua. Minä muistan kuinka kuljit hattu keikkuen eskarin orientaatioon ja me seurasimme perästä. Minä muistan. Minun koko kehoni muistaa.  Keskiviikkona sinä täytit kuusitoista. Tulit vähän unenkarheana alakertaan, halasit ja moiskautit pusun ensin minulle, sitten isälle. Hymyilit kun näit sinulle katetun aamiaisen ja ojensit läppärisi isälle sanoen: ”Tekisin itse, mutta tartten sun aj...
Lähetä kommentti
Lue lisää