Siirry pääsisältöön

tiskikoneen tyhjentämisen sietämätön kirous

Yhtälailla kun inhoan syvästi likaisia astioita tiskialtaassa tai pöydillä lojumassa, tuntuu tiskikoneen jatkuva tyhjentäminen niin, niin, niin turhalta. Se viikko ilman tiskaria – edellisen hajottua – oli tavallaan vapauttavaa aikaa. Tiskasit sen mitä käytit eikä tiskikonetta tarvinnut kertaakaan tyhjentää. Mikä länsimaisen nykyihmisen turha dilemma. Tiskikoneen tyhjentämisen turhuus. Olen hetkittäin jopa harkinnut kahden tiskarin taktiikkaa, siinä puhdasta koneellista käytetään astiakaappina ja siirretään siitä sit käytön kautta siihen likaiseen koneeseen ja pestessä likaisesta koneesta tulee puhdas ja puhtaasta likainen...

meidän lapset ei saa katsoa Paavo Pesusientä tai Barbieta, mutta ne saa katsoa Harry Potteria (mun kanssa)
Jokohan nää kolme nuorta velhoa ja noitaa saa kohta kirjeen Hogwartsista?

Astellessani taas kerran aamulla alakertaan kohdatakseni sen täyden koneellisen puhataita astioita luovutin. Lapoin likaiset murokulhot vastoin kirjoittamattomia sääntöjä tiskialtaaseen ja aloitin päivän. Muutamaa tuntia myöhemmin palasin kotiin kahden nuorimmaisen kanssa ja sain lounasta laitellessani ja likaisia astioita kirotessani oivalluksen. Oivallus kuulosti tältä; ”Hei jannut! Tyhjentäkääs mulle toi tiskari niin saatte tikkarit.” Kun lounas oli pöydässä olis tiskari tyhjä. Äiti minussa nosti päätään ja kuiskasi korvaan ettei ne voi joka kerta saada tikkaria. Ratkaisuksi kehitin jääkaapin kylkeen sellaisen taulukon johon sai tarran aina kun tyhjensi tiskarin. Tarran voi saada myös pyykkien selvittämisestä tai Koiran pissattamisesta. Yhdeksällä tarralla saa tikkarin. Kahdeksastatoista tarrasta saa jo ostaa tabletille uuden pelin tai kaupasta pienen lelun. Kohta mä voin heittäytyä sohvalle ja nostaa jalat pöydälle, ainakin kunnes ne kyllästyy.





Ai miks just yhdeksän tai kahdeksantoista? No kun autotallista löytyi sellaista valmiiksi tulostettua paperia ristinollan pelaamista varten ja arkissa olis just sopivasti kuusi ruudukkoa, kaksi kullekin lapselle. 

M rentoutuu koulun jälkeen


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi