Siirry pääsisältöön

1700 yötä erottamattomat

Helmikuun toinen, tai toinen toista. Kaksosten päivä. 

Yöllä mun sängyn viereen ilmestyy pellavainen pää. Se tuuppaa sen tutut ensin sänkyyn, ja kiipeää itse perästä. Se tulee peiton alle, samalle tyynylle, se halaa ja moiskauttaa mun suulle mojovan pusun ja kuiskaa: ”mä rakastan sua, oot maailman paras äiti” Hetken se hyörii ja pyörii, sit se nukahtaa.

Illalla se tulee takaisin alakertaan. Veli nukkuu jo. Se sanoo et sitä pelottaa. Se haluais tulla mun viereen taas. Se kertoo mulle ettei se mahdu sen omaan sänkyyn koska sen veli häiritsee sitä – potkii unissaan. Se on neljä ja puolivuotias. Noin 1700 yötä se on jakanut sänkynsä sen toisen kanssa, sen jonka kanssa se kasvoi yhdessä ensin mun kohdussa. Nyt se sanoo ettei se mahdu enää. Tunnen haikeutta, haluan ottaa syliin ja silittää, lohduttaa. Ohjaan sen yläsänkyyn ja se sanoo ettei se voi nukkua siellä. Tulee painajaisia jos nukkuu yksin. Mun lapselle yksin on nukkua omassa sängyssä, samassa huoneessa veljen kanssa. Yksin on silloin kun nukkuu halaamatta ketään. Me sovitaan että se kokeilee, tulee viereen sit jos pelottaa yölläkin. Lupaan ettei hirviöt osaa kiivetä yläsänkyyn ja lopulta se nukahtaa - yksin.

Aamulla se sama pellavainen pää toitottaa unisena ettei se nähnyt yhtään pahaa unta, eikä yksikään hirviö osannut kiivetä yläsänkyyn. Sen ilme nauraa ja se julistaa riehakkaasti: ”mä rakastan sua, oot maailman paras äiti.” Alasängystä kuuluu veljen ärtynyt ääni; ”missä sä oot ollut, jätit mut TAAS yöksi yksin” – Se vaikuttaa hämmentyneeltä kun sanon että veli nukkui yläsängyssä, ettei se ole ollut yksin. Se katsoo parhaimmaksi murjottaa vielä vähän aikaa sulatellessaan uutta asiaa.

Kuinka monta kertaa joku on sanonut mulle että olen superäiti. Superäidin statuksen saa sillä että on kaksoset. Jokainen kerta hämmennyn. En valinnut. Jos olisin saanut valita, olisin varmasti valinnut toisin. Kukaan ei kysynyt huvittaako. Kukaan ei kysynyt haluanko. Ei olis huvittanut, en olis halunnut. Onneksi en saanut valita. En ole superäiti. Teen parhaani. Ei riittävän hyvin, vaan niin hyvin kuin osaan.

Hammaslääkärin odotushuoneessa istuu raskaana oleva nainen. Se katsoo kun mun lauma menee yhdessä tarkastukseen ja kysyy: ”Minkälaista se on, se että on yksi ja sit saa kaksoset?” – Kohotan katseeni ja kysyn keskustelukumppanilta odottaako se kaksosia. Se sanoo että sitä pelottaa vaikka sen esikoinen on jo kuusi, se kysyy kuinka vanha M oli kun jannut syntyi? Vastaan sen kysymyksiin, toivotan onnea ja lupaan että se pärjää kyllä. En koristele. En kaunistele totuutta, mutta lupaan että se pärjää, mäkin pärjäsin. Muutkin on pärjänneet. Monikkoäidiksi kasvetaan ihan niin kuin äidiksikin. Kasvaminen on kivuliasta. Kasvaminen on vaikeaa. Palkinto on kuitenkin sen arvoinen.


Meidän poikien huoneessa nukkuu yhdessä yö ja päivä. Siellä nukkuu hidas ja nopea, harkitseva ja harkitsematon, vakava ja iloinen. Siellä nukkuu kaksi poikaa, kumpikin neljä ja puoli. Toinen minuutin vanhempi toista. 

Hyvää kaksosten päivää!


Kommentit

  1. On taatusti hienoa olla kaksosten äiti. Olen itse neljän äiti ja kaikki alle 6 v. Oli huikea matka. Vielä míetin, nyt jo yhden mamina huokaisen. Tein ja olin,

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi