kun aamukirkko vaihtuu ensiapupoliin

Torstaina iltapäivästä huomasin nenänvarressa punoittavan näpyn. Tuijottelin sitä peilistä ennen kun hyppäsin jumpan jälkeen suihkuun. Puristelinkin vähän, ja totesin et ei sieltä mitään ulos tuu, täytyy jättää ”kypsymään”. Joo näppyjä ei saa puristella. Kaikkihan sen tietää ja silti niitä tulee puristeltua.

Perjantaina se oli vähän kasvanut ja sivelin sitä useampaan kertaan näppyvoiteella – dermatologin aikanaan määräämällä reseptirasvalla – ja yritin uudestaan puristaa. Sain ulos pikkukökkerön, mutta näppy voi paksusti, ja mun puristeluitten jälkeen tietty turposi entisestään

Lauantaina se näytti entistä kurjemmalta, sellaiselta ettei sitä mun vaatimattomalla meikkiarsenaalilla ollut enää mitään jakoa saada piiloon, etenkin kun koko nenänvarsi oli jo vähän turvoksissa. Kotiin tultua sivelin nenää vuorotellen sillä näppyrasvalla ja teepuuöljyllä. Taisin sipaista siihen muutaman pisaran varkaitakin.  Illalla sängyssä sitä särki, otin panadolia ja yöllä sorruin siihen kaikkein pahimpaan ja nappasin kourallisen ibuprofeiinia. Ibuprofeiini sinälläänhän on oikein hyvä kipulääke, mutta se ei kuulu marevanin käyttäjän lääkekaappiin. Puhutaan Fredden kanssa et maanantaina voi aamusta soittaa sille ihotautilääkärille jos nenänvarren näppy ei oo rauhoittunut et ne hoitaa sen kyllä samana päivänä.

Sunnuntaiaamuun herätessäni totesin siinä sängyssä et naama tuntuu kummalliselta. M katsoo mua ja kysyy et miten niin? Sanon M:lle et näen oman poskeni ja ehkä silmäluomenkin ja M vei huomaa mun naamassa mitään poikkeavaa. Tässä vaiheessa Fredde nousee istumaan, katsoo mua hetken ja sanoo ihan rauhallisesti et; ”Mä luulen et meidän pitäis lähteä nyt lääkäriin...” Makaan edelleen sängyssä puoliunessa ja vastaan et mennään vaan jos se kerran näyttää niin pahalta.

Kävelen kylppäriin, käyn vessassa ja kurkkaan peiliin. Katsoessani peilikuvaani kysyn Freddeltä et voitaisko me mennä nyt ihan heti, ennen aamiaista. Pystyasennossa turvotus tuntuu kasvavan ja matkalla päivystävälle yleislääkärille me vaihdetaan suuntaa ja päädytään suoraan ensiapupäivystykseen, yleislääkäri vaihtuu akuuttilääketieteen erikoislääkäriin. Näytän siltä että oon joutunut snagarijonossa tappeluun edellisenä yönä. 

Pääsen kahden muun jonottajan ohi suoraan hoitoon. Huoneessa on kolme hoitajaa, tunnen ekan hoitajan meidän edellisiltä visiiteiltä ja sanon et tänään on mun vuoro. Toinen hoitaja katsoo mua ja kysyy et mikä siis on ongelma sen ekan hoitajan sanoessa et toi naama on... melko turvoksissa. Vastaan kysymyksiin ja hoitaja on sitä mieltä et ehkä tohon pitäis joo ottaa joku kuuri. Hoitajat lähtee huoneesta kyselytunnin jälkeen ja lääkäri astuu sisään. Aikaa päivystyspolilla on tähän mennessä kulunut kymmenisen minuuttia. Lääkäri kyselee ja tutkii, kiinnostuu siitä korvareiän tulehduksesta. Katsoo lisää, ottaa haavasta labran. Entisenä kirran lähihoitajana tiedän että me puhutaan sairaalabakteerista, MRSA:sta.

Eka satsi antibiootteja menee suoraan suoneen. Lääkäri neuvoo kuvaaman kasvoja tiuhaan. Mukaan saan kaksi reseptiä, kahdelle eri antibiootille ja käskyn hautia naamaa kuumalla ja kostealla, pysyä vaakatasossa ja palata sairaalaan välittömästi mikäli päänsärky pahenee, saan neurologisia oireita tai mulle nousee kuume tai ihottuma.

lauma sai sairaalasta mukaan uudet nallet; Curly, Hoppy ja Dobby

mä sain lahjaksi kuurin jos toisenkin

Makaan päivän lämpöpakkaus naamalla ja nappailen tabuja. Iltapäivästä, joskus ennen neljää M viimeinkin huomaa et näytän aika oudolta. Nenä on vinossa, kulmakarvat eritasossa ja silmä turvonnut puolittain umpeen. Peiliin katsoessa tuntuu turvallisimmalta nauraa, niin hervoton on näkymä. Kysyn uudestaan M:lta eikö se huomaa mitään erkoista, ei se huomaa. Peitän paperilla terveen puolen kasvoistani ja lapsen ilme muuttuu kauhistuneeksi; "Sä näytät ihan hirveeltä! Sattuuko toi?"

kosteeta lämpöä oli tohtorin määräys

Labratulokset tulee alkuviikosta.