Siirry pääsisältöön

kun aamukirkko vaihtuu ensiapupoliin

Torstaina iltapäivästä huomasin nenänvarressa punoittavan näpyn. Tuijottelin sitä peilistä ennen kun hyppäsin jumpan jälkeen suihkuun. Puristelinkin vähän, ja totesin et ei sieltä mitään ulos tuu, täytyy jättää ”kypsymään”. Joo näppyjä ei saa puristella. Kaikkihan sen tietää ja silti niitä tulee puristeltua.

Perjantaina se oli vähän kasvanut ja sivelin sitä useampaan kertaan näppyvoiteella – dermatologin aikanaan määräämällä reseptirasvalla – ja yritin uudestaan puristaa. Sain ulos pikkukökkerön, mutta näppy voi paksusti, ja mun puristeluitten jälkeen tietty turposi entisestään

Lauantaina se näytti entistä kurjemmalta, sellaiselta ettei sitä mun vaatimattomalla meikkiarsenaalilla ollut enää mitään jakoa saada piiloon, etenkin kun koko nenänvarsi oli jo vähän turvoksissa. Kotiin tultua sivelin nenää vuorotellen sillä näppyrasvalla ja teepuuöljyllä. Taisin sipaista siihen muutaman pisaran varkaitakin.  Illalla sängyssä sitä särki, otin panadolia ja yöllä sorruin siihen kaikkein pahimpaan ja nappasin kourallisen ibuprofeiinia. Ibuprofeiini sinälläänhän on oikein hyvä kipulääke, mutta se ei kuulu marevanin käyttäjän lääkekaappiin. Puhutaan Fredden kanssa et maanantaina voi aamusta soittaa sille ihotautilääkärille jos nenänvarren näppy ei oo rauhoittunut et ne hoitaa sen kyllä samana päivänä.

Sunnuntaiaamuun herätessäni totesin siinä sängyssä et naama tuntuu kummalliselta. M katsoo mua ja kysyy et miten niin? Sanon M:lle et näen oman poskeni ja ehkä silmäluomenkin ja M vei huomaa mun naamassa mitään poikkeavaa. Tässä vaiheessa Fredde nousee istumaan, katsoo mua hetken ja sanoo ihan rauhallisesti et; ”Mä luulen et meidän pitäis lähteä nyt lääkäriin...” Makaan edelleen sängyssä puoliunessa ja vastaan et mennään vaan jos se kerran näyttää niin pahalta.

Kävelen kylppäriin, käyn vessassa ja kurkkaan peiliin. Katsoessani peilikuvaani kysyn Freddeltä et voitaisko me mennä nyt ihan heti, ennen aamiaista. Pystyasennossa turvotus tuntuu kasvavan ja matkalla päivystävälle yleislääkärille me vaihdetaan suuntaa ja päädytään suoraan ensiapupäivystykseen, yleislääkäri vaihtuu akuuttilääketieteen erikoislääkäriin. Näytän siltä että oon joutunut snagarijonossa tappeluun edellisenä yönä. 

Pääsen kahden muun jonottajan ohi suoraan hoitoon. Huoneessa on kolme hoitajaa, tunnen ekan hoitajan meidän edellisiltä visiiteiltä ja sanon et tänään on mun vuoro. Toinen hoitaja katsoo mua ja kysyy et mikä siis on ongelma sen ekan hoitajan sanoessa et toi naama on... melko turvoksissa. Vastaan kysymyksiin ja hoitaja on sitä mieltä et ehkä tohon pitäis joo ottaa joku kuuri. Hoitajat lähtee huoneesta kyselytunnin jälkeen ja lääkäri astuu sisään. Aikaa päivystyspolilla on tähän mennessä kulunut kymmenisen minuuttia. Lääkäri kyselee ja tutkii, kiinnostuu siitä korvareiän tulehduksesta. Katsoo lisää, ottaa haavasta labran. Entisenä kirran lähihoitajana tiedän että me puhutaan sairaalabakteerista, MRSA:sta.




Eka satsi antibiootteja menee suoraan suoneen. Lääkäri neuvoo kuvaaman kasvoja tiuhaan. Mukaan saan kaksi reseptiä, kahdelle eri antibiootille ja käskyn hautia naamaa kuumalla ja kostealla, pysyä vaakatasossa ja palata sairaalaan välittömästi mikäli päänsärky pahenee, saan neurologisia oireita tai mulle nousee kuume tai ihottuma.

lauma sai sairaalasta mukaan uudet nallet; Curly, Hoppy ja Dobby

mä sain lahjaksi kuurin jos toisenkin


Makaan päivän lämpöpakkaus naamalla ja nappailen tabuja. Iltapäivästä, joskus ennen neljää M viimeinkin huomaa et näytän aika oudolta. Nenä on vinossa, kulmakarvat eritasossa ja silmä turvonnut puolittain umpeen. Peiliin katsoessa tuntuu turvallisimmalta nauraa, niin hervoton on näkymä. Kysyn uudestaan M:lta eikö se huomaa mitään erkoista, ei se huomaa. Peitän paperilla terveen puolen kasvoistani ja lapsen ilme muuttuu kauhistuneeksi; "Sä näytät ihan hirveeltä! Sattuuko toi?"

kosteeta lämpöä oli tohtorin määräys



Labratulokset tulee alkuviikosta.


Kommentit

  1. Voi kamala. Toivottavasti pian helpottaa.

    VastaaPoista
  2. Hui! Mitä tässä muuta voi sanoa...hyvä, että pystyt (kahdessa mielessä) nauramaan!

    VastaaPoista
  3. Hui! Mitä tässä muuta voi sanoa...hyvä, että pystyt (kahdessa mielessä) nauramaan!

    VastaaPoista
  4. Apua! Mulla turposi toinen puoli naamast viime keväänä kun oli poskiontelotulehdus; lääkärit vaan mietti että kannattaako aloittaa kuuria... Jep, ja itse ajoin lekuriin ja tihrustin yhdellä silmällä tietä.
    Tsemiä!!!!

    VastaaPoista
  5. Hui! Toivon mukaan paranet tuosta pian ja hyvin!

    S

    VastaaPoista
  6. Voi ei.... Mikä saa sinut luulemaan, että kyse MRSA infektiosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jutta, lääkäri se sitä mieltä oli. Mulla tulehtui lokakuussa tuore lävistys ja silloin ei testattu MRSA:aa, nyt se että tää tulehtui näin pahasti sai lääkärin miettimään että kun töissä oon kuitenkin jatkuvasti altistunut MRSA:lle saatan kantaa sitä tietämättäni.

      Poista
    2. Voi itku! Nyt toivottavasti jytkyt i.v. antibiootit toimivat elleivät p.o. auta. Peukut täältä Haartmannista!

      Poista
  7. Pikaista paranemista! Streptokokki on aika ärhäkkä bakteeri. Onneksi on antibiootit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Bakteeri-infektiot ei tosiaan oo mikään leikinasia...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi