Siirry pääsisältöön

Claire

1978, 1979, 1990, 1992, 1993, 1995, 1997, 2002, 2003, 2008, 2009, 2010, 2013... siinä niitä on, vuosia joina on tapahtunut jotakin mainitsemisen arvoista... siis sellaista jota voi pitkälläkin juoksulla muistaa ja ajatella että se ehkä jotenkin muutti elämän kulkusuuntaa, päätti- tai aloitti ajanjakson, tai oli jotenkin edes mainitsemisen arvoista.

1978 ala-aste alkaa.

1979 mutsi ja faija eroaa, me muutetaan muualle ja mä käyn julkisilla – no sporalla – koulussa... näin 2013 vinkkelistä katsottuna tuntuu aika hurjalle, että ihan itsekseni seikkailin koulumatkani jo 7-vuotiaana. Oon monesti miettinyt että oliko maailma oikeasti silloin niin paljon pienempi ja turvallisempi vai eikö sitä vaan osattu etukäteen miettiä mitä kaikkea olis voinut tapahtua...

1990 kirjoitan ylioppilaaksi, menen töihin. Musta tulee kirjakauppias.

1992 haen ja pääsen opiskelemaan lastentarhanopettajaksi.

1993 yks L muuttaa mun elämän heinäkuussa... elokuussa me asuttiin jo yhdessä.

1995 joulukuussa L kosii. Siitä tulee tänään 18-vuotta!!!!! Silloin tuntui että oltiin ehditty seurustella jo ikuisuus... 2013 vinkkelistä sehän oli ihan heti.

1997 kesäkuussa me mentiin naimisiin suurin ja juhlallisin menoin... No ei oikeastaan. Meidän häät oli melko pienet ja intiimit.

2002 joulukuussa, niin siis päivälleen 11-vuotta sitten me seistiin aamuvarhaisella lentokentällä muutaman matkalaukun, yhden koiranpennun ja kahden kissan kanssa... matkalla kohti suurta tuntematonta.

2003 kesällä mä saan työluvan ja aloitan samana päivänä työt.

2008 huhtikuussa M syntyy.

2009 kesäkuussa T kuolee. Syksyllä meistä tulee amerikkalaisia.

2010 kesäkuussa pojat syntyy ja muutamaa päivää myöhemmin me muutetaan meidän omaan taloon.

2013 alan kampeamaan omaa tilaa itselleni ja valmistun lähihoitajaksi. Lauantaina voi toivottavasti korkata pullon kuohuvaa... huomenna ajattelin skoolata synttäreille.

Mä ajattelin et tästä tulis vaan lista vuosista ja muistoista... huomaan kuitenkin kirjoittaessani että kesäkuun lisäksi joulukuu on sangen tapahtumarikas. Huvittavinta on etten oo tätä aiemmin tajunnut ollenkaan. 


Eilen L antoi mulle vuosisadan synttärilahjan... ”Claire” oli odottamassa kun tultiin M:n kanssa kotiin klinikalta. Kaks päivää etuajassa joo, koska a) Claire ei olis mahtunut L:n autoon ja se ajoi eilen mun autolla koska jannut oli sen kyydissä b) Claire olis ollut hankalaa tai liki mahdotonta kätkeä ja c) jannut olis kuitenkin paljastaneet yllärin. Claire on I-H-A-N-A!!!! Katsokaa nyt! Tässä on Claire:


Tonttukin kävi koklaamassa





Kommentit

  1. Onnea etukateen! Ja odotan kuvia itsestasi ajamassa hienolla pyoralla, tietenkin henkeen sopivissa varusteissa ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana Claire ja onnittelut! <3

    Anna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi