Siirry pääsisältöön

säästä, urheilusta ja muusta

Mun suhtautuminen säähän on välinpitämätön. Sää on sitä mihin nyt sattuu heräämään, eikä mun eloa juuri helpota tietää edellisenä iltana sataako vai ei. On helppoa olla välinpitämätön kahdesta syystä... Ensinnäkin meidän sää on keskimäärin sitäsamaa - yllätyksetöntä, talvella talvi, kesällä kesä. Toiseksi mulla on L, L rakastaa säätä, sen ystävät kutsuu sitä meteorologiksi... siitä olis hyvin voinut tulla meteorologi, ja meidän elämä olisn hyvinkin toisennäköistä. Sillä on oma sääasema ja se seuraa kuuluisia sääblogeja, tilastoja ja ilmiöitä. Jos mä halua tietää minkälainen tuleva sää on, mä kysyn L:ltä. Se teki tän jutun yhdessä mun kanssa.

L:n sääasema


Me asutaan samalla leveysasteella Pariisin kanssa. Talvella meillä on Pariisia lämpimämpää ja kesällä taas viileämpää, kiitos Tyynenvaltameren, jonka lämpötila vaihtelee meidän edustalla 12-15 C:n välillä, vuoden ympäri. Seattle ympäristöineen sijaitsee kahden vuorijonon välissä, avomereltä meitä suojaa Olympicin vuoristo ja ”selän takana” itäpuolella Cascadien vuoristo, Kalliovuorten haara. Ilmasto Olympicin länsipuolella ja vastaavasti Cascadien itäpuolella on toisenlainen kuin meillä. Lännessä viileää ja kosteaa, idässä kuumaa ja kuivaa.

täällä me ollaan... Kanadan rajalla


Olympicin sademetsää

itäisen Washingtonin viinimaata

Seattlen talvilämpötila (joulu-tammikuu) on keskimäärin noin 8 C, kerran tai kaksi vuodessa saadaan kylmärintama ja toisinaan lunta. Pidemmän aikavälin tilastojen mukaan lunta on maassa yhden päivän vuodessa, on harvinaista että päivällä olisi pakkasta. Vuonna 2008 meillä oli 12 lumipäivää ja vastaavasti viime vuonna ei yhtään. Toisaalta talvinen päivälämpötila saattaa hyvinkin kohota 16 C:n paikkeille. Tämä selittää sen ettei lumisateeseen ole erityistä tarvetta varautua. On helpompaa sulkea koulut ja työpaikat ja kehottaa ihmisiä jäämään kotiin. Eilen meidän ympäristössä kaikki päätiet oli suljettu puomein. Sairaalat pyörivät lähellä asuvien työntekijöiden avulla, suuremmilta onnettomuuksilta vältytään sillä että keskimäärin jengi keskittyy pulkkailemaan. Keskimäärin lumen tuomaan vapaapäivään suhtaudutaan hilpeydellä, teknologiajengi – L – tekee töitä kotoa, kuten aika usein muutenkin ja loput vääntää lumiukkoja.

Ongelmia syntyy silloin harvoin kun lumi pääsee yllättämään. Silloinkin vältytään isoilta onnettomuuksilta jo ihan sen takia että kesärenkailla luistelevien nopeudet pysyvät alhaisina. Ihmiset hylkäävät autonsa keskelle teitä ja kävelevät kotiin. Näin kävi viimeksi tammikuussa 2012.

Myös paikalliset erot, siis oikeasti paikalliset – muutaman kilometrin säteellä – on suuria, ja suuri hupi on soitella kaikki kaverit läpi ja vertailla lumimäärää... ”Meillä on kaks tuumaa, paljonko teillä?” Ei ole kerta tai kaksi kun vain osa saa pulkkamäkisään ja loput joutuu tyytymään vesisateeseen tai pariin hassuun hiutaleeseen.

Vettä sataa 155 päivää vuodesta, taivas on vastaavasti täysin pilvetön 71 päivää. Aurinko paistaa keskimäärin 2019 tuntia vuodessa, Helsingissä 1802. Vuotuinen sademäärä kipuaa 950 mm:n, tänäänkin on satanut – koko päivän. Helsingissä vastaava lukema on 680 mm.

Leuto sää ja vuorten läheisyys luovat omalla tavallaan varsin ainutlaatuiset olosuhteet. Saman päivän aikana on mahdollista hiihtää,purjehtia tai pelata golfia, niin talvella kuin kesälläkin. Meiltä lähimpään hiihtokohteeseen ajaa vajaan tunnin, kahden tunnin ajomatkan säteellä löytyy neljä isompaa hiihtokohdetta. Whistleriin ajaa meiltä rajanylityksineen kuutisen tuntia.

purjehdusta tammikuun alkupäivinä

lunta Mt Bakerillä

talviveneilykauden avajaiset Seattlen edustalla

kesähiihtoa heinäkuussa

Crystal Mountainilta postasin kuvia kesällä...



Me asutaan tuliperäisellä maalla ja kauniina, kirkkaana päivänä voi tulivuoria bongata kaksi, Mt Bakerin ja Mt. Rainierin, aktiiviseksi luokiteltuja tulivuoria meillä on Pacific Northwestin alueella seitsemän. Siinä missä lumisateen käsittelyyn ei ole valmiuksia, vastaavssti maanjäristyksiin ollaan varauduttu ja mä kuulun esimerkiksi M:n koulun ensihoitotiimiin isomman järistyksen hoidossa. Perheillä on pelastautumissuunnitelmat ja kouluissa järjestetään maanjäristysharjoituksia.



Mulla ei ole aavistustakaan opetteleeko lapset Minnesotan kouluissa murtomaahiihtoa. Täällä koululiikuntaan, ainakin ylemmillä luokka-asteilla lukeutuu golf ja tennis, ja niitten lisäksi sitten ne normit koripallot sun muut. Amerikkalainen jalkapallo (Seattle Seahawks), jalkapallo (Seattle Sounders) ja baseball (Seattle Mariners) ovat sydämen asia. M:n koulussa oli torstaina ”sports jersey day”, noin puolet lapsista oli pukeutunut amerikkalaisen jalkapallon väreihin ja toinen puolikas jalkapallopaitoihin. Siinä missä Seahawksien matsia seuraa 68.000 katsojaa, Soundersien matsia voi hyvinkin olla seuraamassa 44.000 katsojaa. Baseball on paitsiossa Marinersin 21.000 katsojalla.  

Kuvat on poimittu näistä osoitteista: 



Kommentit

  1. Kiitos todella hienosta kirjoituksesta! Maantiede ja sää kiinnostavat minua paljon!

    L:lle erityiskiitokset!

    VastaaPoista
  2. Tää oli kiva tietopläjäys! =D Ja hauska nippelitieto L:stä. =D

    / Älskling

    VastaaPoista
  3. Halusin poiketa toivottamaan Joulua, Iloa ja valoa- kelin ollessa mitä tahansa, missä tahansa. Täällä plussalla ja mustaa maa..
    Kiitos kuluneesta vuodesta, kaikkea hyvää.
    Hurjan paljon lämpimiä ajatuksia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän