Siirry pääsisältöön

aamuisin


Sillä hetkellä kun mä heräsin olin aika varma että meille oli hyökännyt joku tai että meillä oli tulipalo tai... en tiedä mikä, mutta väkivaltaiselta se tuntui ja väkivaltaista se oli. M hyppää suoraan mun päälle. K hyppää M:n päälle ja M kiljuu K:lle et sitä sattuu ja ettei niin saa tehdä. Viimeisenä huoneeseen juoksi O tiedottaen ylpeänä pissanneensa housuihin. Katson kelloa, se on seitsemän - kolmea yli. On taas uusi aamu.

Matkalla alakertaan laitan pyykkikoneen päälle, huuhdon kokolattiamattoa etikkavedellä, etsin O:lle puhtaat housut, tyhjennän potan. Siinä vaiheessa kun mä viimein selviän sinne alakertaan, on siellä jo täys meno käynnissä. Kaksi juoksee sohvan ympäri ja kolmas itkee. K hokee mennessään et se haluu katsoo telkkaa, telkkaa, telkkaa... K:n käytöksestä vois kuvitella ettei meillä mitään muuta tehdäkään ja jos K sais valita ei meillä varmaan muuta tehtäiskään – katsottais telkkaa ja pelattais iPadillä.

Tavoittelen hetken hiljaisuutta tarjoilemalla Nalle Puh –keksejä. Jokaiselle yks Ruu, yks I-haa, yks Nalle Puh, Nasu, möhköfantti, tiikeri. ”Veetttääää, mä haluun veetttääää!!!! Lisäääää! Lisääää keksejä” Mä vihaan äkillisiä, väkivaltaisia herätyksiä. Voin oikein hyvin – melko hyvin – nousta viideltä jos saan herätä rauhassa, edes 20 sekuntia. Aavistuksen verran aamuäkeänä liian nopeasta herätyksestä, tarjoilu tökkii ja ne siirtyy juoksemaan sohvan ympäri kunnes O kaatuu ja itkee taas. M muistuttaa pyörremyrskyä mennessään. Muutamassa minuutissa alakerta on täynnä tavaraa.

Kaikille kumpparit jalkaan ja hupparit tai fliseet tai ihan mitä vaan... Koira narun päähän ja ulos. Ulkona on tilaa huutaa ja juosta. M tarvitsee tilaa. Se on tukehtua ensimmäisen loma-aamun valtaisaan energiaryöppyyn. Me löydetään sisilisko, kastemato, pupu, etana, lisää matoja. Ne hyppii K:n kanssa vesilätäköissä ja Koira juoksee ympäri tyhjää tonttimaata. Me nähdään kojootinkakkaa ja karhunkakkaa ja hevosenkakkaa. M kysyy miten mä tiedän niin paljon kakasta. Naurahdan... äidit tietää kaikenlaista, etenkin kakasta.

Sisään palaa likainen ja märkä Koira, läpimärkä K – kaadan kummastakin kumpparista vedet nurmikolle, semimärkä M, O ja mä. O ei ole erityisen likainen eikä märkä mutta sillä on taskut täynnä pikkukiviä. Sen aarteita. Koira kuivumaan autotalliin, lapset kuistilla ilkosilleen ja sisään. Ylhäällä siirrän sen ekan satsin pyykkiä kuivuriin ja laitan uuden satsin pesuun. Otan M:lle ja K:lle kuivat vaatteet ja lähdet takas alas laittamaan pannareita. K:n sanoin: ”Äitien homma on tehdä lapsille pannareita ja kermavaahtoa aamulla”


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää