Tänään on taas
menty, aamusta iltaan. Käyty M:n koululla ja saatu vastaus siihen että se puhuu
näkö- ja kuulotestistä ja kouluterveydenhoitajasta. Kyllä se oli ollut näkö- ja
kuulotestissä, ja se pieni jenkki mussa huutaa aika isoonkin ääneen et miks
mulle ei ilmoitettu asiasta. Samalla sovin M:n open kanssa viimeisen
palaveriajan ja varasin K:lle testiajan.
Sit me haettiin M
terapiasta ja sen ABA terapeutti nauroi mulle et M oli korjannut sitä kun se
oli sanonut sille et M:llä on kiva ”sweater”, M oli todennut et se on kyllä ”cardigan”
– villatakki – eikä mikään ”sweater”. Toimintaterapeutin kanssa puhuttiin siitä
et M on tällä hetkellä vähintäänkin räiskähtelevä ja jonkin asteisia raivareita
meillä saadaan tällä hetkellä kymmeniä kertoja päivässä... Kun karkkipaperi ei
aukea tai pojat koskee johonkin, tai kun sukat on väärin tai järjestys on M:n
mielestä väärä tai ruoka väärää tai... melkein mitä vaan, tikkuja sielussa tai
kivi kengässä.
Oli ihanaa tavata
Kummitäti T ja taideope lounaalla. Turista ihan jokapäiväisiä asioita ja
miettiä sitä uutta tyyliä ja puhua vaan... naistenvaivoista ja naapureista
ja... Lapset jaksoi ihan kiitettävästi ja sillä hetkellä kun meidän tiet erkani
alkoi kitinä ja kiukku ja raivo. Onhan se tavallaan ihan jees et ne on niin
vieraskoreita.
Lastenlääkäri oli
kolmevarttia myöhässä kun jollakin oli jalka poikki. Siinä me sit viihdyttiin
kantti kertaa kantti huoneessa. Onneksi lastenlääkäriasemalla ei tartte olla
hiljaa. Sairaanhoitaja kysyi pakolliset kysymykset, jotka meidän tilanteessa
kieltämättä tuntui vähän typeriltä. Kyllä mä ymmärrän ettei sen tehtävä ole
lukea meidän papereita ja et M on sille vaan yks tyyppi siinä päivän aikana,
mutta turhauttavaa se silti on vastata niihin standardikysymyksiin... Onko
ruokailuun liittyviä ongelmia? – No, justhan mä lykkäsin sun käteen sen
ravitsemusterapeutin raportin, mitäs luulet? Onko vai eikö? Enhän mä niin
oikeesti sanonut vaan totesin vaan et kyllä ja joo mielellään puhutaan lääkärin
kanssa. Onko uneen liittyviä ongelmia? – Lapsi on ollut vuoden unilääkkeillä,
ei enää. Tän sanoin ihan oikeesti ja se näytti vähän hämmentyneeltä ja kysyi et
haluanko keskustella asiasta lääkärin kanssa... JA sit se meni vielä lupaamaan
ettei M:aa pistetä vaikka tiesin et lääkäri ihan takuulla haluaa katsoa sen
rautavarannon.
Odotushuoneessa... |
...ehdittiin istumaan ainakin vartti... |
....vastaanottohuoneessa meno oli villiä kuin savannilla konsanaan ja täällä me vietettiin keskenämme puolisen tuntia |
M:n lääkäri on
onneksi maailman paras, se sama joka alun alkaen meille autismiakin tarjoili.
Mä hymyilin itsetyytyväisenä kun se niin kovasti kehui miten vuosi sitten otin
ohjat käsiin sen sijaan et olisin lamaantunut – tiedostaen silti et jokainen
meistä selviytyy tavallaan ja mun selviytymiskeino on toiminta,
äärimmäisyyksiin asti. Toiminta – ja perehdyin asiaan ja luin kirjoja ja
opettelin ja opiskelin ja tuin ja olin lapseni asioiden järjestelijänä ja
tukena. Ja sit puhuttiin ruuasta ja syömisestä ja M:n painosta ja
rauta-arvoista ja nukkumisesta ja siitä miten ihanaa on et se vihdoinkin
nukkuu. Ja se katsoi sen lonkan ja kyseli ja totes että meillä kävi aivan
mieletön tuuri siinä ettei lonkkanivel tuhoutunut. Ja se jututti M:aa ja oli
ihana itsensä.
Verikokeesta M
selvis vanhan konkarin lailla. Se on jotenkin surullisen tottunut. Tietää mitä
tuleman pitää ja vaikka vähän pelottaakin, se ei enää laita vastaan, itke tai
rimpuile. Se vaan kyseli sairaanhoitajalta perhosesta, siitä erikoisneulasta
mitä ne lapsilla ja aikuisillakin aina välillä käyttää. Ansaitusti se oli aika
polleena, ja esitteli pinkkiä laastariaan pojille.
Loppuiltapäivä
vierähti puistossa nauttien kesäisestä säästä. Siellä oli joku naapuruston
brasilialaispalaveri, mutta hyvin me mukaan solahdettiin kahden naapurinrouvan
kanssa. K tietysti ajautui tappeluun itseään vanhemman pojan kanssa ja lopulta
molemmat heitti puusilppua toistensa silmille karjuen että ”I am the
king!!!!!!!”. O valmisti omassa rauhassaan pannareita halukkaille ja kyllä
siellä sen ravintolassa tais muutama koulutyttö käydä syömässäkin.
Tässä vaiheessa K ja O leikki vielä kotia ja O koputtaa oveen |
M kiipeili itsekseen ennen kuin päätti mennä naimisiin K.n kanssa |
Illan iloksi
leikkasin M:n tukan. Haastellinen toimenpide. Se itse halus lyhyen tukan, kun
letit sattuu ja ponnari, mutta leikkaaminen oli siitä huolimatta tuskaisa
toimenpide, mutta onneksi taas vähäksi aikaa takanapäin.
Kommentit
Lähetä kommentti