Siirry pääsisältöön

kiireinen keskiviikko


Tänään on taas menty, aamusta iltaan. Käyty M:n koululla ja saatu vastaus siihen että se puhuu näkö- ja kuulotestistä ja kouluterveydenhoitajasta. Kyllä se oli ollut näkö- ja kuulotestissä, ja se pieni jenkki mussa huutaa aika isoonkin ääneen et miks mulle ei ilmoitettu asiasta. Samalla sovin M:n open kanssa viimeisen palaveriajan ja varasin K:lle testiajan.

Sit me haettiin M terapiasta ja sen ABA terapeutti nauroi mulle et M oli korjannut sitä kun se oli sanonut sille et M:llä on kiva ”sweater”, M oli todennut et se on kyllä ”cardigan” – villatakki – eikä mikään ”sweater”. Toimintaterapeutin kanssa puhuttiin siitä et M on tällä hetkellä vähintäänkin räiskähtelevä ja jonkin asteisia raivareita meillä saadaan tällä hetkellä kymmeniä kertoja päivässä... Kun karkkipaperi ei aukea tai pojat koskee johonkin, tai kun sukat on väärin tai järjestys on M:n mielestä väärä tai ruoka väärää tai... melkein mitä vaan, tikkuja sielussa tai kivi kengässä.

Oli ihanaa tavata Kummitäti T ja taideope lounaalla. Turista ihan jokapäiväisiä asioita ja miettiä sitä uutta tyyliä ja puhua vaan... naistenvaivoista ja naapureista ja... Lapset jaksoi ihan kiitettävästi ja sillä hetkellä kun meidän tiet erkani alkoi kitinä ja kiukku ja raivo. Onhan se tavallaan ihan jees et ne on niin vieraskoreita.

Lastenlääkäri oli kolmevarttia myöhässä kun jollakin oli jalka poikki. Siinä me sit viihdyttiin kantti kertaa kantti huoneessa. Onneksi lastenlääkäriasemalla ei tartte olla hiljaa. Sairaanhoitaja kysyi pakolliset kysymykset, jotka meidän tilanteessa kieltämättä tuntui vähän typeriltä. Kyllä mä ymmärrän ettei sen tehtävä ole lukea meidän papereita ja et M on sille vaan yks tyyppi siinä päivän aikana, mutta turhauttavaa se silti on vastata niihin standardikysymyksiin... Onko ruokailuun liittyviä ongelmia? – No, justhan mä lykkäsin sun käteen sen ravitsemusterapeutin raportin, mitäs luulet? Onko vai eikö? Enhän mä niin oikeesti sanonut vaan totesin vaan et kyllä ja joo mielellään puhutaan lääkärin kanssa. Onko uneen liittyviä ongelmia? – Lapsi on ollut vuoden unilääkkeillä, ei enää. Tän sanoin ihan oikeesti ja se näytti vähän hämmentyneeltä ja kysyi et haluanko keskustella asiasta lääkärin kanssa... JA sit se meni vielä lupaamaan ettei M:aa pistetä vaikka tiesin et lääkäri ihan takuulla haluaa katsoa sen rautavarannon.

Odotushuoneessa...

...ehdittiin istumaan ainakin vartti...

....vastaanottohuoneessa meno oli villiä kuin savannilla konsanaan ja täällä me vietettiin keskenämme puolisen tuntia




M:n lääkäri on onneksi maailman paras, se sama joka alun alkaen meille autismiakin tarjoili. Mä hymyilin itsetyytyväisenä kun se niin kovasti kehui miten vuosi sitten otin ohjat käsiin sen sijaan et olisin lamaantunut – tiedostaen silti et jokainen meistä selviytyy tavallaan ja mun selviytymiskeino on toiminta, äärimmäisyyksiin asti. Toiminta – ja perehdyin asiaan ja luin kirjoja ja opettelin ja opiskelin ja tuin ja olin lapseni asioiden järjestelijänä ja tukena. Ja sit puhuttiin ruuasta ja syömisestä ja M:n painosta ja rauta-arvoista ja nukkumisesta ja siitä miten ihanaa on et se vihdoinkin nukkuu. Ja se katsoi sen lonkan ja kyseli ja totes että meillä kävi aivan mieletön tuuri siinä ettei lonkkanivel tuhoutunut. Ja se jututti M:aa ja oli ihana itsensä.

Verikokeesta M selvis vanhan konkarin lailla. Se on jotenkin surullisen tottunut. Tietää mitä tuleman pitää ja vaikka vähän pelottaakin, se ei enää laita vastaan, itke tai rimpuile. Se vaan kyseli sairaanhoitajalta perhosesta, siitä erikoisneulasta mitä ne lapsilla ja aikuisillakin aina välillä käyttää. Ansaitusti se oli aika polleena, ja esitteli pinkkiä laastariaan pojille.

Loppuiltapäivä vierähti puistossa nauttien kesäisestä säästä. Siellä oli joku naapuruston brasilialaispalaveri, mutta hyvin me mukaan solahdettiin kahden naapurinrouvan kanssa. K tietysti ajautui tappeluun itseään vanhemman pojan kanssa ja lopulta molemmat heitti puusilppua toistensa silmille karjuen että ”I am the king!!!!!!!”. O valmisti omassa rauhassaan pannareita halukkaille ja kyllä siellä sen ravintolassa tais muutama koulutyttö käydä syömässäkin.

Tässä vaiheessa K ja O leikki vielä kotia ja O koputtaa oveen

M kiipeili itsekseen ennen kuin päätti mennä naimisiin K.n kanssa


Illan iloksi leikkasin M:n tukan. Haastellinen toimenpide. Se itse halus lyhyen tukan, kun letit sattuu ja ponnari, mutta leikkaaminen oli siitä huolimatta tuskaisa toimenpide, mutta onneksi taas vähäksi aikaa takanapäin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...