läpi itkun ja raivon

Päivä 2/5 on mennyt ensimmäisten metrien jälkeen kivuttomamminkuin eilinen, myös kirjaimellisesti. Pissat ja kakat on saatu pottaan – no K nyt onnistui yöllä kastelemaan sänkynsä vaipasta huolimatta – kukaan ei tarvinnut mua suihkun aikana ja noin muutenkin ollaan asteikolla nollasta sataan kohdassa normaali.

Aamusta meinas kyllä huumori loppua totaalisesti ton viisivuotiaan – no viikkoa vajaan – maatessa lentopallokentän hiekalla itkien ja raivoten. Sillä tavalla kuin vois olettaa kaksivuotiaan tekevän. Joo, se on meidän tavallista ja se on M:n normaali mutta joskus vaan pärjäis ilmankin sitä raivaria. Pojathan on jo aikaa sitten oppineet ohittamaan M:n huonot hetket olankohautuksella ja siirtymään syrjemmälle ja siinä skenessä onkin jotakin hullunkurista kun ympäröivä maailma ihmisineen jatkaa menojaan yhden huutaessa ja raivotessa, potkiessa ja heittäytyessä, heitellessä lapioita ja hiekkaa. Nimellisesti siinä oli kyse lapiosta ja siitä ettei se lapio ollut sellainen kuin sen pitäis. Käytännössä siinä purettiin tätä lomaa ja sitä ettei asiat mee totutun kaavan mukaan ja ehkä sen lisäks jotakin muutakin... ehkä niitä sunnuntain synttäreitä tai jotakin muuta. Pääasia kai kuitenkin oli että pahaolo saatiin purettua jotenkin ja jollakin tapaa, ja ääntähän maailmaan mahtuu.

Kummitäti K tuli Kummitytön kanssa ja pelasti meidän päivän. Ennen kaikkea sillä että mä aikani valitettuani löysin lopulta sen kadonneen Zenin. Niitten lähdettyä annoin K:lle sen mitä se vonkui, avasin telkkarin. laitoin leffan pyörimään ja otin siinä samalla sohvalla torkut jannujen kiipeillessä mun päällä. M leikki itsekseen yläkerrassa – siis lajitteli duploja.

Uudesti syntynyt zenäiti rakensi torkkujensa jälkeen legoilla – oikeastaan mä kyllä etsin niitä palikoita ja M rakensi. Lopputuloksena muutama kilpa-auto. Uudestisyntynyt zenäiti kärräsi myös perheensä kuopuksen yläkertaan jäähylle. O kun on löytänyt itsensä ja keksinyt miten sisarukset saa ajettua raivohulluuteen tönimällä, tuuppimallka, varastamalla. Se kokeilee rajojaan taukoamatta. Hyvä niin. Sitähän tässä on odotettu ja toivottu, mutta rajojen kokeiluun kun kuuluu osana myös niitten rajojen löytäminen ja törmääminen siihen vanhempaan joka niitä viivoja vetelee, tässä tapauksessa leikkimistä yksikseen omassa huoneessaan. Kolmesti se kokeili mitä tapahtuu kun sieltä huoneesta murtautuu ulos ja yhtä pettynyt ja hämmentynyt se oli jokaisella kerralla kun palautin sen sinne takaisin.

Baletista on tullut M:lle vaikeeta. Tai siis vaikeeta on ne harjoitukset siihen esitykseen ja mun ramppikuumeinen lapseni oli jo nakkaamassa tunnin jälkeen hanskoja tiskiin... Hän on omien sanojensa mukaan liian väsynyt eikä osaa sitä ohjelmaa ja tekee sen kuitenkin väärin – ihanan tavallista. Mä uskon että se esitys tekee sille ihan hyvää ja tiedän etä se oppii sen ohjelmansa ja sit jos se haluaa sen jälkeen lopettaa eikä syksylläkään halua takaisin balettiin niin lopettakoon sitten. Nyt me ei lopeteta mitään. Jos se tarkoittaa sitä et mä seison siellkä lavalla ja pidän sitä kädestä ja esitän vaikka metsän puuta niin olkoon sitten niin.

matkalla kirjastoon

se kuuntelee ohjeita

Kello on seitsemän. L on edelleen töissä. O sängyssä ja kauhukaksikko kylvyssä. Toisesta lomapäivästä selvittiin vammoitta ja vain osin raivon voimalla. Mä olen uupunut.