Siirry pääsisältöön

rautaisannos rautaa


Yläkerrassa odottaa kasa pyykkiä, alhaalla pyörii tiskikone ja olohuoneessa kaksi nuorta herraa rakentaa riitaa. Sää kutsuis ulkoilemaan, O:n tukka pitäis leikata ja puoliltapäivin tulee lastenhoitaja. Neljä tuntia omaa aikaa, olkoon vaan lääkärissä, mutta neljä tuntia saa kuunnella mitä musiikkia haluaa tai vaan hiljaisuutta, ajaa rauhassa, lukea kirjaa, juoda kupin kahvia... jos mulla on aikaa meen ikkunaostoksille, haaveilemaan niistä vaatteista ja siitä uudesta ihanasta tyylistä.

Poikien kiivetessä syliin mietin kirjailija Jen Hatmakeriä joka kertoo kirjoittaneensa kaikki kirjansa lasten istuessa sylissä ja kahistessa siinä koneen ympärillä. Niinhän se mullakin on, vaikken kirjailija olekaan, useimmiten mulla on ainakin yksi tässä sylissä, just nyt sain O:n häädettyä maalaamaan vesiväreillä tohon viereiseen tuoliin. Kirjoittamisen ohella vähän avustan... autan pesemään sivellintä ja ottamaan siihen seuraavaa väriä. K tulee paikalle ja saa kateuskohtauksen kun se ei just nyt maalaa. Keskeytän pestäkseni K:n kakkapepun ja juoksen takaisin pelastamaan O:n joka jää tuolin alle kaataessaan sen. Lopulta istun taas alas, sylissä O.

Lääkäri soittaa M:n verikokeesta ja rauta-annos nostetaan 100mg:n päivässä, siis 100mg sitä itse rautaa. Täällä ainakin se merkataan niin että tabletissa on 160mg rautasulfaattia ja 50mg rautaa ja M saa siis jatkossa kaks tabua päivässä. Taidetaan ottaa luumut ruokavalioon. Kolmen kuukauden päästä tarkistetaan missä mennään.


tältä näyttää meidän "neuvolakortti" näitä on mulla aristoituna kaikkien kolmen osalta koko matkalta

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi