Siirry pääsisältöön

kokovartaloelämys


Kiitos kaikille täinkarkotusvinkeistä! Niitä on muuten ollut aivan ylettömän mielenkiintoista lukea. Meillä on tänään kammattu lisää, heiluteltu teepuuöljyä ja ostettu teepuuöljyshampoota. Noin muuten oon rauhottunut. Mitään ei oo löytynyt ja kaikki vuodevaatteethan tuli jo eilen pestyä ja vaihdettua ja sitäpaitsi O:n peitto ja lakanat ja tyyny pääsi pesukoneeseen aamulla kun ne oli märät - pissasta. Se oli tyynen rauhallisesti istuskellut aamulla sängyssään ja pissinyt sinne sen sijaan et olis istunut siihen sängyn vieressä olevalle potalle.

Mun oppilaiden vanhemmat pitää mua varmaan maanisena tai muuten vaan hulluna kun hyppyytän ja juoksutan niitä. Välillä ne yrittää vaivihkaa istahtaa lattialle ja sit taas mennään... Musiikkileikkituokiossa ei tosiaankaan istuta ja soiteta ja lauleta. Me tanssitaan ja soitetaan, ja ajellaan autoilla, ja kieritään kuin koirat, laukataan kuin hevoset, hypitään kuin sammakko. Kyllä me lauletaankin, mutta välillä musta tuntuu että tää kokovartaloelämys pitäis nimetä musiikkileikkituokion sijasta musiikkiliikuntaleikeiksi. Ei haittais vaikka vanhemmat olis jumppavaatteissa paikalla.

Iltapäivä meni asioita hoidellessa... teepuuöljyshampoo, viinakauppa – saa sitä viinaa ruokakaupastakin, mutta viinakaupassa on isompi valikoima Bourbonia L:lle. On ollut leikkipaikkaa, ruokakauppaa... M istui autossa kaikki muut paitsi yhden kaupan ja sen leikkipaikan.

Kello lähentelee seitsemää. Lapset katsoo yläkerrassa Prinsessa Ruususta ja mulla paistuu illan vieraita varten uunissa leipä. Sama tuttu ohje, höysteenä kalamata oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja ja tuoretta rosmariinia.

Ehkä mulla on huomenna enemmän sanottavaa. Tänään potentiaaliset täit ja lapset uuvutti mut, ja se olut jonka join.

isäntämiehet

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän