Siirry pääsisältöön

tissikirurgiaa


Pääsin kauppaan sovittelemaan vaatteita – ei tapahdu kolmen lapsen kanssa ja se on osa ongelmaa – koska meillä oli lastenhoitaja sen mun rintakirra-ajan takia. On aika säälittävää olla innoissaan siitä et pääsee lääkäriin ja toivoa koko ajan siellä lääkärissä pääsevänsä mahdollisimman pian ulos sieltä, jotta sais ihan oikeesti tehdä edes hetken just mitä tykkää.

Anyhow. Se mun lääkäri sen tiiminsä kanssa on ihan kohtuullisen kokenut ja arvostettu ja asiansa osaavakin, ja oli muuten miellyttävä tyyppi. Ensin keskusteltiin ja käytiin läpi menneitä ja olemassaolevia ja sit tutkittiin ja sen jälkeen se kävi mun kanssa läpi jokaisen mammografiakuvan ja ultrakuvan ja selitti että mitä tehtiin ja miksi. Mulla oikeesti oli sellainen tunne et musta huolehdittiin ja välitettiin ja et sille oli tärkeetä et mä tajuun mitä tapahtui ja miksi. Lopputulemana se oli kysta, mutta epätyypillinen kysta koska sen sisältö oli jotain soluhöttöä ja ilmeisesti maitoa. Sen mielestä mulla – hyvänä lehmänä – voi olla maitoa vielä joitakin vuosiakin ilman että asiaa pitää sen kummemmin ajatella. Sen mielestä mun ainoa lääketieteellinen ongelma on taipumus muodostaa veritulppia. Olen samaa mieltä, muu on kosmetiikkaa. Mitään ei siis tarvitse tehdä, eikä ole oletettavaa et jatkossakaan tulis mitään ongelmia. 

Puhuin sille mutsin tisseistä ja siitä kuinka sillä oli kystia ja kuinka lopulta piti jatkuvien kystista aiheutuneitten mastiittien takia poistaa rinnat... se katsoi mua silmät pyöreenä, sanoi ettei koskaan ole moisesta kuullutkaan ja piti asiaa ”Strange”. Mulla – heti siinä - ja L:llä vähän myöhemmin puhelimessa kulki ajatukset samaa rataa... tais mutsi vaan haluta sosiaalisesti hyväksyttävän tekosyyn silikoneilleen.

tää viihtyy parhaiten ilman vaatteita

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän