torstai 25. huhtikuuta 2013

pää pinnalla



Mä oon ennenkin kirjoittanut tästä ja kirjoitan taas... Viisi vuotta on vierähtänyt jossakin, pinnan alla. Kuin pitkä sukellus, joka kestää ja kestää ja kestää ja tuntuu että keuhkot repee mutta on vaan pakko jaksaa... Mikä muuttui? En tosiaan tiedä, mutta yhtäkkiä tuntuu että hetkittäin saan pään pinnalle ja nään ympärilleni.

Lapsettomuuden kokeneista sanotaan tai kirjoitetaan usein että meillä on ruusunpunaiset kuvitelmat lapsiperhe-elämästä. Sanotaan että usein pikkulapsivaihe on rankinta juuri meille entisille lapsettomille. Mä tiesin tän, varauduin enkä tosiaankaan odottanut tai kuvitellut mitään auvoa. Ekat vuodet tulis olemaan karmeita eikä vauva nukkuis ikinä ja sillä olis hirvee uhma ja... meillä kesti aika kauan tajuta että meidän elämä oli sitä keskimääräistä huomattavasti haasteellisempaa. Sit syntyi pojat – kaksi kerralla – mikä valtava siunaus ja samalla armoton mankeli. Yhden sijasta niitä oli kaks. Ekaan verrattuna ne oli kaks pientä ja järkyn helppoa nakkia. Silti niitä oli, ja on edelleen kaksi. Aina ja kaikessa kaksi. Toukkavaiheen myötä vaikeusastekin on noussut, ainakin osin.

Viisi vuotta on siis mennyt sukelluksissa ja aallokon riepoteltavana. En voi muuta kuin olla kiitollinen ystäville jotka on jaksaneet roikkua mukana meidän kotoisassa helvetissä. Kuunnella mun loputonta vuodatusta ja olla olemassa. Tuntui oikeesti – ja tuntuu edelleen – puhua eilen ihan muista asioista, tavallisia naisten juttuja. Turhanpäiväisiä ehkä, mutta niin hyviä ja hoitavia ja tarpeellisia.

Katson itseäni peilistä, katson itseäni valokuvista. Herään ja tajuun... pakko tehdä jotakin ja pian. Matkan varrella mä oon unohtanut itseni. Tai en mä mihinkään oo itseäni unohtanut, mutta ei oo ollut vaihtareita. Mun on ollut pakko laittaa itseni jonnekin takavasemmalle, odottamaan parempia ja helpompia aikoja.

Kyllä mä sukellan vielä. Varmasti monta kertaa, mutta tuntuu hyvältä huomata päässeensä pinnalle – edes hetkeksi. 

ihan ypönä autossa, uusi Bon Jovin levy soi ja kovaa

ikkunaostoksilla...


Mitäs tykkäätte näistä vaihtareista?


10 kommenttia:

  1. 2 ylintä sopii hyvin. Alin on mun mielestä liian pitkä.

    Autistin äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä sun kanssa. Toi alin oli sitä paitsi liian iso. Niillä ei ollut ämmää ja toi on ällä. ässäkin mahtui mut oli turhan ahdas hihoista. Lopputulemana tykkäsin saman leikkauksen omaavasta, valkoisesta pellavasta tehdystä jossa oli "petit" mitoitus eli oli vähän lyhyempi.

      Poista
    2. Ylin on paras, niin väriltään kuin kankaankin osalta. Mutta miksi moisia "telttoja"? Nuo ei imartele kuin anorektikkoja.

      Poista
    3. Siks kun mä en tykkää siitä miltä näytän toisenlaisissa yläosissa :)

      Poista
  2. Luulen ymmärtäväni sua ainakin osittain, vaikka mulla on vain yksi helppo lapsi hoidettavana. Oman ajan puute oli aluksi ahdistavaa, nyt siihen on tottunut jo liiankin hyvin... Toivottavasti pääsen pian maistamaan sitä, että en vallan unohda sen tärkeyttä. Juuri nyt, kun oli pari minuuttia aikaa, kiirehdin heti lukemaan blogiasi ja samalla poltin kielen, kun en malttanut odottaa, että tee jäähtyy... Kiroan itsekseni, että mihin tässä muka on kiire, mutta jokainen sekunti voi olla viimeinen ennen kuin lapsi taas herää.

    Kivoja vaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Toivottavasti kieli paranee pian, tai paraneehan se mut kurjaa silti...

      Poista
  3. Hyvin ilmaistu, tässä on vuosien ajan sukellettu ja nostettu välillä päätään happea saamaan, ja tavallaan on jännittävää aina löytää itsensä uudestaan, vaikkei entiseen voi palata on kulman takana jotain uutta odottamassa. Viimeksi viime viikonloppuna kun oli juhlat edessä tajusin ettei mulla edes ole mitään meikkejä, ei huulipunaa, ei poskiväriä, ei luomiväriä. Menin ostamaan niitä, ja kaiken maailman uusia tuotteitakin on tullut markkinoille joita en tunnista. Ja vaikka ostin halpaa, tarjouksessa olevaa kamaa tuli pieni morkkis rahan menosta tällaisiin turhuuksiin. Sanoinkin miehelleni että mun elämää palvelisi parhaiten tosi androgyyninen tyyli, vettähylkivä haalari ja kalju pää. Eli joo, sukelluspuku ;)

    Kivat vaatteet, minä taas tykkäsin kahdesta alimmasta, raitapaita laskeutuu kauniisti kun taas tuo ylin vähän pömpöttää. Alimmassa on kaunis leikkaus ja hyvä kangas, eikä sen pituus häiritse, iltamenolla voisi pitää vaikka legginsejä ja korkkareita (hih, jos niitäkään löytää kaapista!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monikkoäitinä tiedät just tasan mistä puhun... Mä oon kans herännyt tähän samaan ja todennut et jotain pitää nyt tehdä.

      Se ylin näytti luonnossa paremmalta kuin tossa valokuvassa, ei ollut ollenkaan niin telttamainen kuin kuva antaa ymmärtää.

      Poista
    2. Ainakaan ei tarvitse silittää ;)

      Poista
  4. Mun mielestä taas tuo alin on tosi hyvännäköinen. Mikä merkki/kauppa?

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.