Siirry pääsisältöön

meillä on edelleen kivaa


Toisen päivän aamussa ei ole päästy kuin pikkasen yli aamukymmeneen kun mä joudun myöntämään että huolimatta siitä että me menetettiin meri ja suolan tuoksu ja kävellen kylille mentaliteetti, niin vaihdossa tuli myös aika paljon. Mä istun terassilla kirjoittamassa ja juomassa toista kahvikupillistani ja kolmikko baanaa tossa talon edustan nurtsilla ja hiekkarannalla ja... ”Mammaaaaa... mä haluuuuun hiekkarantaan-puistoon-pyöräilemään nyyyyt” on onnistuneesti vaihdettu epätoivoisen lykkäämisen tai aktivoitumisen sijasta vastausmuotoon: ”No mene” Aurinko paistaa ja terassilla tarkenee hyvin shortseissa ja pitkähihaisessa. Naapurit epäilemättä vähän kärsii sitä että Kiljusen herrasväki on saapunut kaupunkiin. Ilman meitä täällä olis hiljaista ja rauhallisen uneliasta. Me alettiin metelöimään vähän jälkeen kuuden ja istuttiin ravintolassa aamuvohveleilla jo kauan ennen yhdeksää.




veneitten pitäis olla parkissa näissä laitureissa, vaan missä vesi?

järven pinta on aivan tolkuttoman alhaalla ja venepoijut näyttää tältä


kaksikko kahdestaan rantsussa


aamiaisella


mä haluun meille kotiin tällaisen pöydän!


näistä mustikoista syntyi aamiaisen mustikkahillo

aamiaisen jälkeen ajeltiin maisemia ihailemassa

matkalla kauppaan

me ollaan lomalla Yhdysvaltain omenatarhassa ja omppuviljelmiä on kaikkialla...

söin vaan yhden omenan...

siitä vaan lausumaan tätä osoitetta...

viinien korkea taso yllätti



Kolmeen se jaksoi ja sit alkoi vinku ja parku ja se hetki kun mikään ei enää ollut hyvin. Janotti ja väsytti ja oli nälkä ja muistinko sanoa et janotti ja väsytti, eikä kengätkään ei tahtoneet pysyä jalassa. Toisaalta jos nousee toista aamua kuudelta ja menee nukkumaan myöhään ja viettää päivänsä juosten puistoissa ja hiekkarannalla, ja pyöräillen kilometritolkulla niin mikäs ihme se on että jossakin kohdassa uuvahtaa. Tilanteen pelasti tän ihanan talon kattava VHS valikoima – joo, VHS – ja Kaunotar ja Hirviö.





me lähdettiin O:n kanssa rantaan... leffa oli turhan pelottava, eikä se rantaankaan mene ilman mua, siis edes niitten kahden muun kanssa...


uusi lomatalo keskimmäisenä




M seisoo poijun painon päällä



Lataushetken jälkeen kelpas taas ranta ja hot tubi ja mac and cheese ja... en tainnut muuten kertoakaan et me luultiin olevamme lomalla itäisessä Washingtonissa ja oikeastaan aika reilustikin pohjoiseen meidän omasta kodista, mutta selkeesti – ainakin päätellen ruokakaupan valikoimista – me ollaan Meksikossa.

jalapenovalikoima teki vaikutuksen kun kotikaupasta löytyy vissiin viittä erisorttista tai kokoista purkkia

2,6kg Jalapenoja

kuivattuja chilejä toki saa muualtakin, mut ei tällä hinnalla


Puoliseiskalta jannut on molemmat omissa yläsängyissään ja M pelaa synttärilahjaksi saattua uutta dominoa L:n kanssa. Kohta sekin saa painella pehkuihin ja me siirrytään L:n kanssa grillailemaan ja juomaan skumppaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...