Siirry pääsisältöön

ne hyvät bileet


”Mammaaa…. K syö mun yöpaitaa!!!!!!” – yöpaita on siis edelleen M:n päällä. Mitä tohon voi enää edes sanoa. O:lla on taas K:n hampaanjäljet käsivarressa ja purkki täyttyy autonrenkaista, superpalloista, pikkuroskista, vaahtomuovipalikoista. Sen ensimmäinen ajatus kaikesta tuntuu olevan, tai siis on, laittaa se suuhun. Mun ilopilleri ja aamuaurinko tarvitsee kuonokopan - kaikella rakkaudella ja hyväntahtoisesti.

tällä kertaa ihan luvallista purtavaa

Me oltiin eilen synttäreillä. Kahdestaan M:n kanssa. Käytiin ensin vähän humputtelemassa. Ostettiin arkisesti O:lle kalsareita, mulle hiuslakkaa ja deodorantti. Käytiin Gapissä ja molemmat sai muutaman uuden T-paidan ja sit vielä haisteltiin kaikki kynttiläkaupan kynttilät. Mä nautin kahdenkeskeisestä ajasta mun pyryharakan kanssa. Meillä oli tosi mukavaa, huolimatta siitä et autossa sillä oli kriisi lähtemisestä ja vaatteista ja ties mistä. Me saadaan harvoin tehdä asioita kaksistaan. Arkisin se on koulussa tai pojat häärää mukana ja viikonloppuisin mennään yleensä isossa ryhmässä.

Ne synttärit oli meidän makuun. Autotallissa kotiin tultua L heti kysyi et miten meni – synttärit kun on usein melkoinen hmmm... kynnyskysymys. Hälinää ja ihmisiä ja meteliä ja liikaa kaikkea, ja elämä kutsujen jälkeen voi olla vähointäänkin haastavaa. Hyvin meni. Ne oli meille sopivat kutsut. Autistin synttärit muille autisteille. Ihan parasta.








"kakku" - mä en ymmärrä mitä synttärikakuille on tapahtunut?


Tänään on seuraavat bileet. Ne toisenlaiset synttärit. Ne missä on liikaa ihmisiä ja hälinää ja meteliä ja joiden jälkeen elämä on haastavaa. Onneksi tila on iso ja sinne mahtuu hälisemään, ainakin siihen kakkuvaiheeseen asti. Siihen missä miljoona ihmistä tungetaan pieneen koppiin syömään yhdessä kakkua ja kaikki huutaa yhteen äneen ja on kuumaa ja tahmeeta. L seisoo siinä vaiheessa sen oven toisella puolella. Se ei kykene olemaan siellä hikisessä kopissa niitten miljoonan ihmisen kanssa.

M:n synttäreihin on alle kaksi viikkoa. Varsinaisia kutsuvieraita on viisi. Ja sit muutama sisarus, ja koska melkein kaikki kutsuvieraat on M:n koulukavereita on jokaisella mukanaan myös se oma aikuinen, avustamassa. Minimaalisesti hälinää. Hillittyä ja hallittua ja minimaalisesti ahdistavaa. Kaikille osapuolisille.





Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää