maanantai 15. huhtikuuta 2013

juhlaviikko alkaa intensiivisenä


Se on taas maanantai ja hyppelihiiri hyppeli tyytyväisenä takaisin kouluun. Me jäätiin poikien kanssa kotiin ja katsottiin telkkaa ja leikittiin ja pyykättiin ja puuhattiin kaikkee ihanan tavallista.

Kun M tuli koulusta 11:30 lykättiin koko kööri autoon ja mä ajoin pojat L:lle töihin. M:n kanssa suunnattiin nokka kohti mun gynegologia. Lomaviikon ahdistuneisuus oli tiessään ja tilalla oli intensiivinen kyselijä... ”Kerro mulle kun mä synnyin!” Ja mähän kerroin ja sit ne tarkentavat – analyyttiset – kysymykset. Mitä se lääkäri teki ettei se sattunut kun hänet leikattiin ulos, olitko hereillä, miltä se tuntui jne. ”Kerro minkälaista oli kun sä olit töissä Seattlessa ja mä olin sun mahassa!” ...me kerittiin keskustelemaan myös siitä kun me L:n kanssa tavattiin ja siitä kun me mentioin naimisiin ja sit siirryttiinkin jo vaikeampiin aiheisiin:

M:”Mamma!”
Mä: ”mmmmmm....” Täytin samalla kaavakenippua lääkärille. Täälä rakastetaan kaavakkeita ja huolimatta siitä että olen käynyt tällä samalla lääkärillä syksystä 2007 taisin täyttää yhteensä seitsemän sivua paperia.
M: “Mamma! Why doesn’t your mom love you?”
Se oli nopea herätys sieltä kaavakepinosta... Mä:”What makes you think that?”
M:”Because you love me no matter what. She doesn’t”
Mä: “What makes you think so?”
M: “She just wants you to be the way she wants”
Mä: “But that doesn’t mean she wouldn’t still love me in her own way”
M: “But why is her love different? She’s a mom too”

…onko pienillä padoilla korvat? Sanoisin niin jos se ymmärtäis enemmän suomea ja toisaalta mun ja mun mutsin välinen epäsuhde ei tosiaankaan ole meillä mikään jokapäiväinen puheenaihe. En muista koska mutsista olis edes puhuttu, eikä mulla ole aavistustakaan mistä tää kysymys nousi esiin just tänään. Gynegologilla se yritti tietty parhaansa mukaan kurkkia ja kysyi miksi lääkäri tekee ne asiat mitkä siellä gynegologilla tehdään ja mä siinä pöydällä yritän keksiä ikätasoon sopivia vastauksia. Tähän ei voi muuta kuin todeta että pakkoko oli mennä viisveen kanssa sinne vastaanotolle... No, oli pakko.

Seitsemän kaavaketta siis ennen kuin päästiin asiaan ja vanha kunnon Sekaleipä – L:n ja mun antama lempinimi - oli tietysti taas reilusti myöhässä. Lopulta kuitenkin olin nokakkain armaan naistentautien ja synnytyksen erikoislääkärin kanssa. Tovia myöhemmin poistuin vastaanotolta mukana lähete rintakirurgian vastaanotolle.  Sekaleivän mielestä Dr S on oikein hyvä radiologi, mutta ei se mitään tisseistä tiedä.

M:n intensiivinen kyselytuokio venyi lopulta neljään tuntiin L:n viedessä K mukanaan kotiin ja O:n jäädessä Klinikalle terapiaan. Loppuaika käsiteltiin helpompia aiheita, kuten sitä että miks pojat kaatoi kaakaot L:n töissä tai miks O pissas housuun eikä pottaan tai että mun pitää tehdä sille synttärikortti jossa on prinsessa ja että miten niin prinsessoilla ei oo aina mekkoa... Klinikan odotushuoneessa mä näytin sille kuvia prinsessoista housuissa ja opetin sen tekemään sudokuja. M siirtyi suoraan aikuisten keskivaikeeseen tasoon.

Kotimatkalla O nukahti autoon ja M keskittyi pelaamaan, mä sain hetken ajatella ihan vaan omiani.



Hetken mietin Bostonin tapahtumia ja miten surullista ja pelottavaa se on. Soitin läpi ne ystävät joilla on sukulaisia Bostonissa ja onneksi kukaan ei tuntenut ketään joka olisi ollut paikalla räjähdysten sattuessa. Tragedia koskettaa silti väistämättä satoja, ellei tuhansia ihmisiä. 

Kerkisin pohtimaan Hesarin artikkeliakin, sitä missä ruodittiin Yhdysvaltain terveydenhuoltoa ja kuinka me oltais kaikki paremmassa jamassa jos ymmärrettäis paremmin... "USA:n karvaat lääkkeet" Tuomas Niskakangasta suoraan lainaten: ”Yh­dys­val­to­jen ter­vey­den­hoi­don tu­le­vai­suu­te­na mai­ni­taan usein ka­li­for­nia­lai­sen Kai­ser Per­ma­nen­te -yh­tiön mal­li. Sii­nä ter­veys­pal­ve­lu­ja tar­joa­va yh­tiö saa kiin­teän mak­sun kus­ta­kin asiak­kaas­ta.Jär­jes­tel­män heik­kous on tie­tys­ti va­lin­nan­va­pau­den kuo­le­mi­nen. Ku­lut­ta­ja an­taa it­sen­sä yhden hoi­to­jär­jes­tel­män ar­moil­le. Se on hin­ta, jo­ka ame­rik­ka­lais­ten kan­nat­tai­si mak­saa.” Sori vaan, mutta kiitos EI! Oon joo hyväosainen kermaperse, ja kiitos ihan mielelläni pidän kiinni valinnanvapaudestani. En missään tapauksessa halua ajautua tilanteeseen jossa ”Hoi­ta­mal­la asiak­kaan te­hok­kaas­ti jär­jes­tel­mä te­kee voit­toa.” – lue; säästämällä rahaa ja jättämällä tutkimuksia tekemättä. Mä meen mieluummin sinne rintakirralle huolimatta siitä et varmaan pysyisin ihan hyvin hengissä ilmankin. Tuomas Niskakangas kertoo että 60% henkilökohtaisista konkursseista aiheutuu juuri terveydenhuoltokuluista. Kuitenkin nopeasti laskettuna voi todeta että viime vuonna  henkilökohtaista konkurssia haki 0,25% Yhdysvaltain väestöstä. Ongelma joka on toki varsin todellinen niille jotka siinä tilanteessa ovat, mutta ei varsinaisesti kuitenkaan kosketa kovin suurta osaa väestöstä (0,15%).

Sori, oli pakko vähän "vuodattaa" ja paasata. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.