sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

style by M


Kun mä tulin Suomikoulusta kaikilla oli nälkä. Tää paljastui siinä vaiheessa kun mä väänsin itselleni kiireellä leipää ja L seisoi oven välissä valmiina lähtemään... ”We’re hungry! We want lunch!!!!” Mä katson kysyvästi L:llää et eiks se todellakaan oo tarjoillut niille mitään sen jälkeen kun mä hoidin aamuseiskalta aamiaisen. Oli ne kuulemma syöneet, mut nälkä oli, oli syöneet tai ei. Laitan siinä sit samalla leivät lapsille... majoneesia, kalkkunaa, juustoa, leipää. M huutaa vieressä et kinkku ja juusto pitää olla vieressä, ei saa koskee leipään ja mä teen työtä käskettyä. Kolme juustokalkkuna leipää ja M:lle majoneesileipä, lisukkeet rinnalla. Jossakin vaiheessa se muuttaa mielensä ja haluaa kokeilla sitä kinkkua siellä leivän välissä. Ongelmaksi muodostuu se ettei se kinkku ole samanlainen säännöllinen suorakaide kuin se leipä. Mä mietin miten tavallisia noi pojat on. K:lla on omat juttunsa joo, ja se on monessa kaukana keskimääräisestä, MUTTA se leikkii kotileikkiä ja kantaa vauvaa ja syö leivän päällysteillä. Pieniä asioita. Samalla ihan hirvittävän isoja. Tavallaan ihan tavallisia juttuja, onhan niitä kotkotuksia meillä kaikilla, ja sit taas ei. M:n kotkotukset on erilaisia niin monella tasolla.

Mä huomaan nykyään jokaisena päivänä poikien tekevän jotakin sellaista mitä M ei koskaan tehnyt. Mä huomaan olevani vähän hämmentynyt ja tajuavani et ne on sellaisia kuin lapset yleensä on. Ne leikkii ja puuhaa ja juttelee. Ne keskustelee keskenään, pohtii ja väittelee. Ne on ennakkoluuloisia lasten lailla, mutta käännettävissä, harhautettavissa ja neuvoteltavissa.  Paperilautanen taipuu tarvittaessa auton ratiksi ja peitosta tulee vauva jos vauvaa tarvitaan. M:n maailmassa lautaset on syömistä varten, ja jos vauvaa tarvitaan pitää olla vauva – ehkä äärimmäisessä hädässä nukke – ei mikään myttyyn rutistettu peitto. M on M, se on erilainen ja samalla tavalla kuin mun silmät aukes poikien syntymän jälkeen tajuamaan ettei M koskaan ollutkaan se tavallinen vauva, mun silmät näkee sen saman erilaisuuden nyt poikien siirtyessä mielikuvituksen maailmaan ihan uudenlaisella tasolla. M tosiaan on se Ferrari Fordien maailmassa. Se on viritetty erilailla ja kulkee erilaisella taajuudella, meidän kaikkien mukana ja silti omassa maailmassaan. Se on rakas ja ihana.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.