Siirry pääsisältöön

style by M


Kun mä tulin Suomikoulusta kaikilla oli nälkä. Tää paljastui siinä vaiheessa kun mä väänsin itselleni kiireellä leipää ja L seisoi oven välissä valmiina lähtemään... ”We’re hungry! We want lunch!!!!” Mä katson kysyvästi L:llää et eiks se todellakaan oo tarjoillut niille mitään sen jälkeen kun mä hoidin aamuseiskalta aamiaisen. Oli ne kuulemma syöneet, mut nälkä oli, oli syöneet tai ei. Laitan siinä sit samalla leivät lapsille... majoneesia, kalkkunaa, juustoa, leipää. M huutaa vieressä et kinkku ja juusto pitää olla vieressä, ei saa koskee leipään ja mä teen työtä käskettyä. Kolme juustokalkkuna leipää ja M:lle majoneesileipä, lisukkeet rinnalla. Jossakin vaiheessa se muuttaa mielensä ja haluaa kokeilla sitä kinkkua siellä leivän välissä. Ongelmaksi muodostuu se ettei se kinkku ole samanlainen säännöllinen suorakaide kuin se leipä. Mä mietin miten tavallisia noi pojat on. K:lla on omat juttunsa joo, ja se on monessa kaukana keskimääräisestä, MUTTA se leikkii kotileikkiä ja kantaa vauvaa ja syö leivän päällysteillä. Pieniä asioita. Samalla ihan hirvittävän isoja. Tavallaan ihan tavallisia juttuja, onhan niitä kotkotuksia meillä kaikilla, ja sit taas ei. M:n kotkotukset on erilaisia niin monella tasolla.

Mä huomaan nykyään jokaisena päivänä poikien tekevän jotakin sellaista mitä M ei koskaan tehnyt. Mä huomaan olevani vähän hämmentynyt ja tajuavani et ne on sellaisia kuin lapset yleensä on. Ne leikkii ja puuhaa ja juttelee. Ne keskustelee keskenään, pohtii ja väittelee. Ne on ennakkoluuloisia lasten lailla, mutta käännettävissä, harhautettavissa ja neuvoteltavissa.  Paperilautanen taipuu tarvittaessa auton ratiksi ja peitosta tulee vauva jos vauvaa tarvitaan. M:n maailmassa lautaset on syömistä varten, ja jos vauvaa tarvitaan pitää olla vauva – ehkä äärimmäisessä hädässä nukke – ei mikään myttyyn rutistettu peitto. M on M, se on erilainen ja samalla tavalla kuin mun silmät aukes poikien syntymän jälkeen tajuamaan ettei M koskaan ollutkaan se tavallinen vauva, mun silmät näkee sen saman erilaisuuden nyt poikien siirtyessä mielikuvituksen maailmaan ihan uudenlaisella tasolla. M tosiaan on se Ferrari Fordien maailmassa. Se on viritetty erilailla ja kulkee erilaisella taajuudella, meidän kaikkien mukana ja silti omassa maailmassaan. Se on rakas ja ihana.





Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää