Siirry pääsisältöön

pörisevä härpäke



Ajatuksia tulee ja menee... useimmat menee ennen kuin ne kerkiää tänne asti tai karkaavat muuten jossakin välissä. Pitäis kirjoittaa muistiinpanoja päivä mittaan. Missä välissä ja mihin? Kahvilan paperiserviettiin? Tänäänkin mä olin se latteäiti, tosin join latten sijaan americanon lasten mutustaessa pullaa. Viihdyin kahvilassa, juorusin ystävän kanssa ja olin kai paheksuttava, kun en ollut kotona pyykkäämässä ja keittämässä, vaan tein kotiäidinelämästä mukavaa. Rahaa kului $2.85

kolmikko eilen puistossa


Punnitsin pojat, asia joka kiinnostaa tasan tarkkaan ja ainoastaan mua. Musta vaan on huikeeta et ne oikeesti on niin saman kokoisia. Ne ei oo saman näköisiä. Ne ei oo yhtään samanlaisia, mutta puhtaasti matikkaa katsottaessa ne on ihan tasan tarkkaan samanlaisia – olleet kohdusta saakka. Silmämääräisesti ne on erilaisia ja luulis että se näkyis jossakin, mutta edelleen, saman kokoisia ne on ja sillä hyvä. O painoi 16,7kg K 16,9kg. Vertailun vuoksi todettakoon, että M painaa just niukin naukin 20kg. Jannut on noin metrin mittaisia, vähän alle, sanoisin molemmat kahden sentin sisällä toisistaan ja M ravitsemusterapeutin mittaamana 114cm. Kaksi jämerää tattia ja yks spaghetti.

Ens viikolla on K:n toimintaterapian evaluaatio. Aloin keräämään purkkiin asioita joita kaivan sen suusta, siis suuhun kuulumattomia asioita. Purkki perustettiin puolisentoista tuntia sitten... siellä on kolme pikkuauton rengasta. Päivän retkeltä sinne olis voinut sujauttaa myös sen legokaupan legoukkelin pään, dinosauruksen, auton turvavyön, paidan hihan ja muistaakseni vielä jotain muutakin. Sillä on jatkuvasti jotakin suussa. Jos ei suussa, niin se nuolee ostoskärryn kahvaa, rattaita, ikkunaa, tuolia ja tänään valitettavasti myös yleisen vessan lattiaa... ainakin sillä on hyvä vastustuskyky.

Ulkona on kaatosade ja maailma on vajaassa viikossa muuttunut talvisen harmaasta keväisen vihreäksi. Sadepäivää hengailtiin kauppakeskuksessa Kummitäti K:n ja Kummilapsen kanssa. Ne filmas siellä jotain mainosfilmiä sellaisella helikopterikameralla ja selkeästi lapseton kuvausassari pyysi ettei me katsottais sitä helikopteria kun se lentää ohitse. Hmm... kolme alle kolmevuotiasta ja pärisevä-pörisevä-lentävä-kamera. Se näytti vähän happamelta kun sanoin ettei maailmasta löydy keinoa estää lapsia katsomasta ja/tai osoittelemasta sitä. Sit kun se lensi meidän ohitse meillä oli kolme lasta jotka osoitti sitä huutaen samalla ”hook, mamma hook, heawycopter!!!!!” Sori.






K ja Kummilapsi "eivät" katso helikopteria


Kaupan kautta kotiin, kassissa suklaamuroja, toffeepopcorneja, kermaa, täysmaitoa, suklaavanukasjauhetta - valmis ei oo tarpeeks rasvaista. Lisäks kuus pulloa viiniä - saa alennusta 10% kun ostaa kuus - kalkkunaleikettä, tavallista maitoa, appelsiinejä, tomaatteja, omenamehua. Kauppa on tuttavia pullollaan ja retki venähtää juorutessa.

koska se M:n bussi oikein tulee?


***

Just nyt O istuu sylissä ”auttamassa” ja keskustelu kulkee jotakuinkin näin:
O: Mikä tää on? (osoittaa mun nenää)
Mä: Se on mun suu.
O: Ei oo, se on sun massu. Mikä tää on? (osoittaa korvaa)
Mä: Mun nenä.
O: Eikä oo!!! (nauraa räkättää)
Mä: No mikä sitten?
O: No, sun peppu. (nauraa taas)

...huumorimiehiä.

Add caption

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää