Siirry pääsisältöön

sulla ei oo aavistustakaan...


Mä olin jotenkin käsittämättömästi tuudittautunut sellaiseen ajatukseen että olis kivaa kun M on koko viikon lomalla. Ehkä siks ettei aamulla oo kiire saada sitä koulubussiin ja et aamut olis hitaampia ja rauhallisempia. Nyt on sunnuntai-ilta. Yhtään lomapäivää ei vielä ole eletty ja mua hirvittää huominen. Yhdistelmä M ja K on käsittämätön. Se on vaarallinen. Se on meluisa. Se on agressiivinen. Pelottava. Miten ihmeessä mä saan pidettyä kaikki kolme ja vielä itsenikin hengissä seuraavat viisi päivää? Miten ihmeessä mä saan pidettyä tän talon ehjänä? Ehkä meidän pitää olla ensi viikolla asuntosäästäjiä – välttää kotona olemista viimeiseen asti. En mä kyllä uskalla-rohkene-kehtaa julkisillakaan paikoilla kauheesti noitten kanssa liikkua. Ehkä mun pitää laittaa se teepaita päälle, se jossa lukee jotenkin et; ”I have not failed as a parent. My child is an angel with Autism”  tai ”Lapset epäkunnossa, huolto tilattu”

Me katsottiin niitten touhuja siellä toisilla synttäreillä. kaikkihan siellä riehui, mutta jos kaikkien muitten lapsilla oli kierroksia sata ja kolmonen silmässä niin meidän kullannuput painoi kutosella ja tuhannella kierroksella. Siis siinä mittakaavassa et K ylistimmas niin pahasti et se oli pakko kantaa autoon ennen kuin oikeesti tuli ruumiita. K ylikierroksilla on agressiivinen. Ei se vihainen ole, mutta se kaipaa kontaktia niin pahasti ettei se tajua satuttavansa muita kun se juoksee niitä päin tai hyppää suoraan päälle metristä tai... Hyvä ettei se tappanut siskoaan tai veljeään siinä tohinassa. Mä väitän että kaksoset on muutenkin ”tavallisia” lapsia fyysisempiä. Siksi että niiden on pakko. Sit kun siihen lisätään vielä tää sähköjänisaspekti ja tarve kontaktiin näkee niitten muitten vanhempien silmissä ihan puhtaan kauhun kun ne katsoo meidän villikoitten menoa ohjaillessaan omiaan pois alta. Oikeesti, puhtaan kauhun ja samalla sellaisen hämillisen epäuskon siitä et jonkun lapset on oikeesti sellaisia. Mä tunnen sen ilmeen. Mulla on itse ollut sama ilme silloin joskus... miettinyt miten ihmisillä voikaan olla niin kamalia ja kurittomia kakaroita. Tänä päivänä mä mietin että niitten vanhemmat varmaan tekee aika paljon, ja et ne lapset käy terapiassa ja niillä on litannia diagnooseja.










K ehti kakkua odottaessaan syödä pahvimukinsa ja liiskata sen erilaisen leupänsä pöytäliinaan. M ei syönyt mitään ja O taas söi normisti lautasensa tyhjäksi. Tyynesti se nyppi suolakurkut ja oliivit pois leipänsä päältä ja söi loput. Mua yhtäaikaa hävetti ja hengästytti ja jonkun kommentoidessa elämän hektisyyttä useamman lapsen kanssa mä meinasin sanoa ettei sillä ole aavistustakaan siitä mistä se puhuu. Sillä ei ole aavistustakaan siitä minkälaista mun elämä tän lauman kanssa on ja miten usein mä vedän äärirajoilla ja toivon vaan et ne nukahtais tai et seuraava päivä olis parempi tai et K pääsis terapiaan ja sais lääkityksen. Mäkin tartten lääkityksen, tai ehkä lobotomian. L haluaa verenpainelääkityksen ja harkitsee huumeiden käyttöä viikonloppuisin. Jos saan valita, valitsen mieluummin ne erkkasynttärit kuin tavissynttärit ja tavis vanhempien katseet.

Kotona iskettiin kaikki kolme kylpyyn. O meidän kylppäriin vauva-ammeeseen ja tippa vettä pohjalle ja vauhtikaksikko sinne toiseen kylppäriin. Virhe oli se ettei kumpikaan jäänyt vahtimaan kaksikkoa. Joo, ei ne hukkuneet, ei edes melkein. Siinä vaiheessa kun mä astelin sinne roikkui M käsisuihkussa ja keinui siinä kuin Tarzan liaanissa. K laski vesiliukumäkeä ammeen laidalta.

Kaksitoista tuntia päivässä – ja rapiat – on pitkä aika olla apinalauman vartijana. Seitsemän päivää viikossa. 365 päivää vuodessa. L oli kauhuissaan. Se ei yleensä näe näitä juttuja. Se on töissä tai on viikonloppu ja me hoidetaan asioita perheen kesken.



Kommentit

  1. Jos tämä kirjoitus olisi fiktiivinen juttu lapsiperheen normipäivistä, nauraisin vedet silmissä. Nyt hymyilen, koska voin katsoa sitä täysin ulkopuolisena. Jos olisin saappaissasi, todennäköisesti kiskoisin harmaantuneita hiuksia päästäni. :)

    Itse valitsin ehdottomasti myös erkkasynttärit. Jos päättää pitää toimintasynttärit (lue riehumissynttärit) laumalle pieniä lapsia, voi syyttää vain itseään siitä kaaoksesta. Mielestäni on ihan turha tuijotella kenenkään villiintyneitä lapsia, niin vaan käy kun joukkohysteria iskee. Meidän J on kieltäytynyt järjestämästä kaverisynttäreitä laisinkaan ja hän ilmoitti, ettei aio myöskään osallistua päiväkotikaverinsa juhliin. Hän ei siis todellakaan ole mikään bilehirmu ja ajatus laumasta lapsia hänelle vieraassa ympäristössä on vaan ihan liikaa. Ja lauma tuttuja lapsia hänen omassa kodissaankin näyttää menevän mukavuusalueen ulkopuolelle. Mutta mikäs siinä, helpommalla pääsen kun keittelen kahvit mummoille ja kummeille.

    Aurinkoista kevättä sinne. Tänne tuli takatalvi, plääh.
    -Minna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi