sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

sulla ei oo aavistustakaan...


Mä olin jotenkin käsittämättömästi tuudittautunut sellaiseen ajatukseen että olis kivaa kun M on koko viikon lomalla. Ehkä siks ettei aamulla oo kiire saada sitä koulubussiin ja et aamut olis hitaampia ja rauhallisempia. Nyt on sunnuntai-ilta. Yhtään lomapäivää ei vielä ole eletty ja mua hirvittää huominen. Yhdistelmä M ja K on käsittämätön. Se on vaarallinen. Se on meluisa. Se on agressiivinen. Pelottava. Miten ihmeessä mä saan pidettyä kaikki kolme ja vielä itsenikin hengissä seuraavat viisi päivää? Miten ihmeessä mä saan pidettyä tän talon ehjänä? Ehkä meidän pitää olla ensi viikolla asuntosäästäjiä – välttää kotona olemista viimeiseen asti. En mä kyllä uskalla-rohkene-kehtaa julkisillakaan paikoilla kauheesti noitten kanssa liikkua. Ehkä mun pitää laittaa se teepaita päälle, se jossa lukee jotenkin et; ”I have not failed as a parent. My child is an angel with Autism”  tai ”Lapset epäkunnossa, huolto tilattu”

Me katsottiin niitten touhuja siellä toisilla synttäreillä. kaikkihan siellä riehui, mutta jos kaikkien muitten lapsilla oli kierroksia sata ja kolmonen silmässä niin meidän kullannuput painoi kutosella ja tuhannella kierroksella. Siis siinä mittakaavassa et K ylistimmas niin pahasti et se oli pakko kantaa autoon ennen kuin oikeesti tuli ruumiita. K ylikierroksilla on agressiivinen. Ei se vihainen ole, mutta se kaipaa kontaktia niin pahasti ettei se tajua satuttavansa muita kun se juoksee niitä päin tai hyppää suoraan päälle metristä tai... Hyvä ettei se tappanut siskoaan tai veljeään siinä tohinassa. Mä väitän että kaksoset on muutenkin ”tavallisia” lapsia fyysisempiä. Siksi että niiden on pakko. Sit kun siihen lisätään vielä tää sähköjänisaspekti ja tarve kontaktiin näkee niitten muitten vanhempien silmissä ihan puhtaan kauhun kun ne katsoo meidän villikoitten menoa ohjaillessaan omiaan pois alta. Oikeesti, puhtaan kauhun ja samalla sellaisen hämillisen epäuskon siitä et jonkun lapset on oikeesti sellaisia. Mä tunnen sen ilmeen. Mulla on itse ollut sama ilme silloin joskus... miettinyt miten ihmisillä voikaan olla niin kamalia ja kurittomia kakaroita. Tänä päivänä mä mietin että niitten vanhemmat varmaan tekee aika paljon, ja et ne lapset käy terapiassa ja niillä on litannia diagnooseja.










K ehti kakkua odottaessaan syödä pahvimukinsa ja liiskata sen erilaisen leupänsä pöytäliinaan. M ei syönyt mitään ja O taas söi normisti lautasensa tyhjäksi. Tyynesti se nyppi suolakurkut ja oliivit pois leipänsä päältä ja söi loput. Mua yhtäaikaa hävetti ja hengästytti ja jonkun kommentoidessa elämän hektisyyttä useamman lapsen kanssa mä meinasin sanoa ettei sillä ole aavistustakaan siitä mistä se puhuu. Sillä ei ole aavistustakaan siitä minkälaista mun elämä tän lauman kanssa on ja miten usein mä vedän äärirajoilla ja toivon vaan et ne nukahtais tai et seuraava päivä olis parempi tai et K pääsis terapiaan ja sais lääkityksen. Mäkin tartten lääkityksen, tai ehkä lobotomian. L haluaa verenpainelääkityksen ja harkitsee huumeiden käyttöä viikonloppuisin. Jos saan valita, valitsen mieluummin ne erkkasynttärit kuin tavissynttärit ja tavis vanhempien katseet.

Kotona iskettiin kaikki kolme kylpyyn. O meidän kylppäriin vauva-ammeeseen ja tippa vettä pohjalle ja vauhtikaksikko sinne toiseen kylppäriin. Virhe oli se ettei kumpikaan jäänyt vahtimaan kaksikkoa. Joo, ei ne hukkuneet, ei edes melkein. Siinä vaiheessa kun mä astelin sinne roikkui M käsisuihkussa ja keinui siinä kuin Tarzan liaanissa. K laski vesiliukumäkeä ammeen laidalta.

Kaksitoista tuntia päivässä – ja rapiat – on pitkä aika olla apinalauman vartijana. Seitsemän päivää viikossa. 365 päivää vuodessa. L oli kauhuissaan. Se ei yleensä näe näitä juttuja. Se on töissä tai on viikonloppu ja me hoidetaan asioita perheen kesken.



1 kommentti:

  1. Jos tämä kirjoitus olisi fiktiivinen juttu lapsiperheen normipäivistä, nauraisin vedet silmissä. Nyt hymyilen, koska voin katsoa sitä täysin ulkopuolisena. Jos olisin saappaissasi, todennäköisesti kiskoisin harmaantuneita hiuksia päästäni. :)

    Itse valitsin ehdottomasti myös erkkasynttärit. Jos päättää pitää toimintasynttärit (lue riehumissynttärit) laumalle pieniä lapsia, voi syyttää vain itseään siitä kaaoksesta. Mielestäni on ihan turha tuijotella kenenkään villiintyneitä lapsia, niin vaan käy kun joukkohysteria iskee. Meidän J on kieltäytynyt järjestämästä kaverisynttäreitä laisinkaan ja hän ilmoitti, ettei aio myöskään osallistua päiväkotikaverinsa juhliin. Hän ei siis todellakaan ole mikään bilehirmu ja ajatus laumasta lapsia hänelle vieraassa ympäristössä on vaan ihan liikaa. Ja lauma tuttuja lapsia hänen omassa kodissaankin näyttää menevän mukavuusalueen ulkopuolelle. Mutta mikäs siinä, helpommalla pääsen kun keittelen kahvit mummoille ja kummeille.

    Aurinkoista kevättä sinne. Tänne tuli takatalvi, plääh.
    -Minna

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.