näyte

Mua väsyttää. Tuntuu kuin ei olis nukkunut ollenkaan ja kuitenkin nukuin pitkään ja hyvin ja keskeytyksettä... Melatoniini oli illalla loppu ja niinpä M oli vielä yhdeksän jälkeen iloisesti pystyssä ja ilmoitti etti hänen silmänsä mene kiinni vaikka kuinka yrittää. Mamma hyppää siis autoon ja lähtee kurvaamaan apteekkiin ostamaan pillereitä. Onneksi lähin apteekki on tossa omalla ostarilla, kotikaupassa. Puoli tuntia myöhemmin M kuorsaa sängyssään melatoniinin voimin.

Mä olin eilen ahdistunut ja hermostunut ja kun M tuli koulusta oli meillä käytännössä täys kaaos kunnes lähdettiin. M ei kestä muuta kuin seesteisen rauhallista tunnelmaa ja kun sitä ei ollut tarjolla meni aika huutaessa ja kiukutessa ja riidellessä.

Lopulta lapset oli kuitenkin saatu L:lle ja mulla L:n auto ja nokka kulki kohti sairaalaa. Auto parkkiin, perkkihallin neljänteen kerrokseen, portaat alas, kadun ylitse ja siitä ekasta ovesta vasemmalle. Allekirjoitan lapun ja seuraavan ja sitä seuraavan, ja istahdan odottamaan.

Pukuhuoneessa vaihdan tutusti sen lämmitetyn aamutakkikaavun päälle ja istun lukemaan lehtiä. Odotan, odota, odotan... ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. Luen hesarin. Luen Ilta-Sanomat. Käyn Facebookissa ja tarkistan sähköpostit. Vaihdan paikkaa odotushuoneessa ja ryhdyn lukemaan jotain tyhjänpäiväistä aikakauslehteä. En muista mitä siinä sanottiin. Sairaanhoitaja tulee hakemaan mut ja pahoittelee et ne on myöhässä. Ei se mitään.

Se tarkistaa taas yhteystiedot, kysyy saako tuloksia ilmoitella myös L:lle jos en vastaa? Saako jättää viestin vastaajaan? Keille kaikille lääkäreille mä haluun et ne ilmoittaa tuloksista? Se puhuu hitaasti ja korostetun selkeesti, liian ystävällisesti ja koko tyyppi ahdistaa mua.

Sairaanhoitaja siirtyy esittelemään toimenpidettä. Se seisoo oven edessä. Mä mietin et pelkääkö se mun karkaavaan. Se kertoo kuinka melkein koskaan näitä näytteitä ei tarvitse lähettää patologille. Kuinka melkein aina ne paljastuu kystaksi ja potilas voi mennä hyvillä mielin kotiin. Vain joskus tosi, tosi, tosi, tosi harvoin näytteessä saattaa olla vähän verta ja silloin se pitää lähettää patologille. Silloin vastauksiin menee yleensä kolme arkipäivää. Tänään sellaista ei kuulemma tapahdu. Se seisoo siinä oven edessä ja lupaa ettei se satu yhtään. Mä sanon etten mä välitä, kyllä mä pärjään.

Lopulta se lääkäri tulee huoneeseen. Ultraa ja katsoo ja valmistelee sen hoitsun kanssa toimenpidettä varten. Se puuduttaa ja ne arpoo seuraavan neulan kokoa. Mä arvostan sitä et se lääkäri yrittää harhauttaa mua ja keskustella Helsingin kauneudesta. Se on käynyt Suomenlinnassakin. Vähän painetta... ei pitäis sattua. Mä seuraan ruudulta kun neula menee sisään. Mitään ei tule ulos. Vaihdetaan toiseen neulaan ja yritetään uudestaan. Tällä kertaa mä näen ruudulta kuinka patti litistyy ja sen lääkärin säiliö täyttyy verisestä mössöstä. Lääkäri toteaa et kyllä tää täytyy laittaa patologille. Mä mietin et mä tiesin olevani taas se ”ei juuri koskaan” – tilastotappio.

Hoitaja laittaa pistoskohtaan laastarin. Mä laitan sen aamutakkikaavun takaisin päälle, kävelen pukuhuoneeseen. Hoitaja tulee takaisin ja kysyy verhon läpi koska oon viimeksi imettänyt. Vastaan että yli neljä vuotta sitten. Se lähtee ja poistuessaan muistuttaa taas et ne soittaa kolmen päivän kuluessa. Puen ja laitan itselleni kupin kahvia ja otan sen mukaani. Ylitän kadun, nousen portaat parkkihallin neljänteen kerrokseen, soitan L:lle ja ajan kaupan kautta kotiin. Autotallissa istun hetken autossa ja itken. Puren hammasta, otan pärställe hymyn ja meen tervehtimään lapsia. O pesee yläkerran kylppärissä hampaitaan. M ja K on saaneet M:n huoneen kaoottiseen kuntoon. Onneksi on lapset. 

Mä en kauheesti ehdi miettimään mitä se verinen mössö on, elämä ja lapset kuljettaa eteenpäin. Ehkä se ei ole mitään. Silti mä uskon että on. Musta tuntuu että mä tiedän jo että mulla on syöpä. Mielessäni pohdin leikkausta ja sädehoitoa ja toivon että vältyn kemoterapialta. En osaa rukoilla. Muut rukoilkoot. Mitä mä pyytäisin? Että älä anna sen olla syöpää? Eiköhän Se jo tiedä mitä se on tai ei oo...