tiistai 2. huhtikuuta 2013

näyte


Mua väsyttää. Tuntuu kuin ei olis nukkunut ollenkaan ja kuitenkin nukuin pitkään ja hyvin ja keskeytyksettä... Melatoniini oli illalla loppu ja niinpä M oli vielä yhdeksän jälkeen iloisesti pystyssä ja ilmoitti etti hänen silmänsä mene kiinni vaikka kuinka yrittää. Mamma hyppää siis autoon ja lähtee kurvaamaan apteekkiin ostamaan pillereitä. Onneksi lähin apteekki on tossa omalla ostarilla, kotikaupassa. Puoli tuntia myöhemmin M kuorsaa sängyssään melatoniinin voimin.

Mä olin eilen ahdistunut ja hermostunut ja kun M tuli koulusta oli meillä käytännössä täys kaaos kunnes lähdettiin. M ei kestä muuta kuin seesteisen rauhallista tunnelmaa ja kun sitä ei ollut tarjolla meni aika huutaessa ja kiukutessa ja riidellessä.

Lopulta lapset oli kuitenkin saatu L:lle ja mulla L:n auto ja nokka kulki kohti sairaalaa. Auto parkkiin, perkkihallin neljänteen kerrokseen, portaat alas, kadun ylitse ja siitä ekasta ovesta vasemmalle. Allekirjoitan lapun ja seuraavan ja sitä seuraavan, ja istahdan odottamaan.

Pukuhuoneessa vaihdan tutusti sen lämmitetyn aamutakkikaavun päälle ja istun lukemaan lehtiä. Odotan, odota, odotan... ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. Luen hesarin. Luen Ilta-Sanomat. Käyn Facebookissa ja tarkistan sähköpostit. Vaihdan paikkaa odotushuoneessa ja ryhdyn lukemaan jotain tyhjänpäiväistä aikakauslehteä. En muista mitä siinä sanottiin. Sairaanhoitaja tulee hakemaan mut ja pahoittelee et ne on myöhässä. Ei se mitään.

Se tarkistaa taas yhteystiedot, kysyy saako tuloksia ilmoitella myös L:lle jos en vastaa? Saako jättää viestin vastaajaan? Keille kaikille lääkäreille mä haluun et ne ilmoittaa tuloksista? Se puhuu hitaasti ja korostetun selkeesti, liian ystävällisesti ja koko tyyppi ahdistaa mua.

Sairaanhoitaja siirtyy esittelemään toimenpidettä. Se seisoo oven edessä. Mä mietin et pelkääkö se mun karkaavaan. Se kertoo kuinka melkein koskaan näitä näytteitä ei tarvitse lähettää patologille. Kuinka melkein aina ne paljastuu kystaksi ja potilas voi mennä hyvillä mielin kotiin. Vain joskus tosi, tosi, tosi, tosi harvoin näytteessä saattaa olla vähän verta ja silloin se pitää lähettää patologille. Silloin vastauksiin menee yleensä kolme arkipäivää. Tänään sellaista ei kuulemma tapahdu. Se seisoo siinä oven edessä ja lupaa ettei se satu yhtään. Mä sanon etten mä välitä, kyllä mä pärjään.

Lopulta se lääkäri tulee huoneeseen. Ultraa ja katsoo ja valmistelee sen hoitsun kanssa toimenpidettä varten. Se puuduttaa ja ne arpoo seuraavan neulan kokoa. Mä arvostan sitä et se lääkäri yrittää harhauttaa mua ja keskustella Helsingin kauneudesta. Se on käynyt Suomenlinnassakin. Vähän painetta... ei pitäis sattua. Mä seuraan ruudulta kun neula menee sisään. Mitään ei tule ulos. Vaihdetaan toiseen neulaan ja yritetään uudestaan. Tällä kertaa mä näen ruudulta kuinka patti litistyy ja sen lääkärin säiliö täyttyy verisestä mössöstä. Lääkäri toteaa et kyllä tää täytyy laittaa patologille. Mä mietin et mä tiesin olevani taas se ”ei juuri koskaan” – tilastotappio.

Hoitaja laittaa pistoskohtaan laastarin. Mä laitan sen aamutakkikaavun takaisin päälle, kävelen pukuhuoneeseen. Hoitaja tulee takaisin ja kysyy verhon läpi koska oon viimeksi imettänyt. Vastaan että yli neljä vuotta sitten. Se lähtee ja poistuessaan muistuttaa taas et ne soittaa kolmen päivän kuluessa. Puen ja laitan itselleni kupin kahvia ja otan sen mukaani. Ylitän kadun, nousen portaat parkkihallin neljänteen kerrokseen, soitan L:lle ja ajan kaupan kautta kotiin. Autotallissa istun hetken autossa ja itken. Puren hammasta, otan pärställe hymyn ja meen tervehtimään lapsia. O pesee yläkerran kylppärissä hampaitaan. M ja K on saaneet M:n huoneen kaoottiseen kuntoon. Onneksi on lapset. 

Mä en kauheesti ehdi miettimään mitä se verinen mössö on, elämä ja lapset kuljettaa eteenpäin. Ehkä se ei ole mitään. Silti mä uskon että on. Musta tuntuu että mä tiedän jo että mulla on syöpä. Mielessäni pohdin leikkausta ja sädehoitoa ja toivon että vältyn kemoterapialta. En osaa rukoilla. Muut rukoilkoot. Mitä mä pyytäisin? Että älä anna sen olla syöpää? Eiköhän Se jo tiedä mitä se on tai ei oo...





13 kommenttia:

  1. Moi, kaveri Suomesta vinkkas, etta saattaisin tuntea sut ja tunnenhan maa :D. En maa tieda mita sulle sanoisin, mutta epavarmuus ja odottaminen on hirveinta. Mulla oli jokunen vuosi sitten kaulassa kysta ja kylla se mohna, mita ruiskuun tuli oli sellasta verensekaista mossoa. Kysymyksessa kuitenkin oli ihan harmiton kysta, mutta kylla siina MRI poydalla maatessani olin ihan varma, etta nyt kavi huonosti....

    Siskoni tissista tulee "kokista", mutta sekin on ihan harmiton juttu, jota tosin seurataan.

    Olet mielessa ja rukouksissa.

    Haleja,
    Kanaemo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tervetuloa lukemaan! Kokis kuulostaa hurjalta!!!

      Poista
    2. Kiits! Lapsista aika coolia, etta T-Tädillä tulee tissistä kokista, onneksi kukaan ei oo ollut halukas maistaa. Jotakin mustaa möhnää siis. Ja nyt kun tästä(kin) olet(te) selvinneet, niin ei muuta kuin täysin rinnoin kohti uusia haasteita :D

      Kanaemo

      Poista
  2. Täällä pidetään kovasti peukkuja, että on väärä hälytys! Voimia odotteluun!

    VastaaPoista
  3. Oot ollut ajatuksissa ja kurjaa että piinapenkki jatkuu, tsemppiä taas tuleviin päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä unohdin vastata sulle siihen kuistin maalaamiseen... lapset katsoi yläkerrassa Nalle Puhia siinä vaiheessa kun kuistia maalattiin ;)

      Poista
  4. Nyt on sellainen hetki, jolloin en osaa sanoa mitään, mikä ei kuulostaisi omissa(kin) korvissa lattealta. Olen vaan niin tosi pahoillani ja surullinen sun puolesta. Ja jostain vielä kuiskailee se pieni Toivokin, että jospa sittenkin kaikki olisi loppujen lopuksi ihan hyvin.

    Tiedät, mistä mut/meidät tavoitat, jos siltä tuntuu...
    Halauksin,
    Minna

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Sun pitäis nukkua tällaiseen aikaan!

      Poista
  6. En tiedä mitä sanoa, ei kai tuntemattomien ihmisten sanoista ole mitään hyötyä, vaan kaikki kuulostaa aina niin lattealta. Ehkä ei silti aina tarvitsekaan olla hyödyksi, olette ajatuksissa ja toivon todella että selviäisitte säikähdyksellä. Voimia odotteluun ja epätietoisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuntemattomienkin sanat lämmittää, usko pois :) SunKIN pitäis nukkua tähän aikaan :)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.