Siirry pääsisältöön

aika monta kertaa

Kirjoitin elämäni ekan blogipostauksen keväällä 2012, sen jälkeen kun M oli saanut diagnoosinsa ja me elettiin sitä sadan päivän sopeutumisen aikaa. Päivä oli maaliskuun 19. todellisuudessa diagnoosi oli saatu jo muutamaa päivää aiemmin, maaliskuun 15. Kirjoitan edelleenkin pääasiallisesti itselleni, ja lisäksi kuitenkin vähän myös teille. Alunperin blogi oli kuitenkin tapa käsitellä surua ja ahdistusta. Sen jälkeen on tehty paljon työtä ja kuljettu pitkä matka.

Syksyllä siirryin kirjoittamaan laaja-alaisemmin omasta ja meidän perheen elämästä tänne ”Tahdon Asiat” – blogiin. Kirjoituksia on 228 ekassa blogissa ja 780 Tahdon Asioissa, yhteensä 1008 postausta. Näiden kirjoitusten aikana on ehtinyt tapahtua ihan valtavasti, lukijoita on kertynyt tälle puolelle 39 (siis niitä, jotka näkyvät tuolla sivupalkissa) todellinen lukijamäärä taitaa kuitenkin olla aika paljon suurempi.

Tässä vähän statistiikkaa:
Pageviews today  494
Pageviews yesterday 378
Pageviews last month 12,337
Pageviews all time history 201,346

Tänne on siis tultu, hakeuduttu tai eksytty yli 200,000 kertaa. Se on sen näköinen kävijämäärä että vettä pienen ihmisen aika hiljaiseksi. ”Humbling” saattaisin sanoa. Tuntuu huikealta, että niin monet ihmiset seuraavat meidän elämää säännöllisesti, säännöllisen epäsäännöllisesti tai edes satunnaisesti.

Mä voisin olla joviaali ja kysyä mitä haluatte lukea? Mikä kiinnostaa? En lupaa pysyä aiheessa, vaan jatkan varmaan samaan malliin... laidasta laitaan. Hyppikää yli jos ette halua lukea. Kivaa olis kuitenkin kuulla mikä kiinnostaa.

Viimeisen kuukauden aikana lukijat ovat olleet täältä:
Finland 8859
United States 2095
Russia 313
United Kingdom 253
Germany 181
South Korea 161
Italy 83
Sweden 70
Australia 49
China 37

Kaikkien aikojen luetuin postaus on viime tammikuulta, M:n lonkkaleikkauksen ja sairaalareissun ajalta: ”Ei mitään hätää... Eihän?” lukijoita tällä yksittäisellä kirjoituksella 311

Kun katsellaan hakusanoja pitkällä juoksulla on joukossa vain yksi, joka ei liity blogin nimeen, se on ”joulukoti” 44 osumalla. Viimeisen viikon aikana on tänne päädytty kuitenkin lisäksi hakusanoin; asiat järjestykseen, hampaaton ihminen, kaksi poikaa pienellä ikäerolla, lasku kaavake. Muistaakseni meillä on kaikilla hampaat, M:lla nyt vähän uupuu tällä hetkellä. Pojilla on joo aika pieni ikäero, mutta hakija on tuskin etsinyt tätä meidän tilannetta vaan ehkä enneminkin niitä ”irlantilaisia kaksosia”- lapsia jotka ovat syntyneet samalle äidille vuoden sisällä toisistaan. Laskukaavakkeeseen en osaa sanoa mitään ja L pitää asiat järjestyksessä.


Kiitos teille jokaiselle! Olen kiitollinen. Olen otettu. Olen ylpeä.

K koski meidän Tontuun eilen ja tonttu katosi... ne kirjoitti sille kirjeen, jossa K pyysi anteeksi ja sai vastineeksi tämän.

Tonttu kuitenkin pysytteli poissa pienten kätten ulottuvilta tänään... keittiön kaapin ylimmällä hyllyllä.






Kommentit

  1. Heippa, Minä en ainakaan näy sivupalkissa mutta olen erittäin säännöllinen lukija. Pidän tästä amerikkalais-suomalaisesta arjesta (tai amerikkalaisesta arjesta suomeksi) josta kirjoitat. Nyt koukuttaa erityisesti tonttu-joulukalenteri. :) Olen kommentoinut joskus ennenkin. t. lukija eteläisestä Suomesta

    VastaaPoista
  2. Täällä yksi lukija 39 lisäksi! Meiltä löytyy pieni...tai no about samanikäinen kuin M poika jolla autistisia piirteitä ja kehitysviivästymää. Itseasiassa autismi aiheuttaa niin rankkaa omaehtoisuutta että se osaltaan viivästyttää taitojen oppimista... Tämä blogi toimii loistavana vertaistukena sen suhteen ja samoin mahdottomien aikataulu säätöjen. Meillä harrastetaan niitäkin ;) Muutenkin kiva lukea lapsiperheen elämästä Suomen rajojen ulkopuolella.
    Teidän perheen menossa on niin paljon yhtymäkohtia meidän (erityislapsi)arkeen että blogi on ehkä paras vertaistuki mitä on! Sattuneista syistä mua kiinnostaisi joskus lukea tarkemmin millaisia terapiota teillä lapsilla on ja mitä ne pitää sisällään esim. sosiaalisten taitojen ryhmä jne. oon jo saanutkin hyviä vinkkejä arkeen. Kun meillä lapsi ei syö, ei puhu, ei tottele..... mut miksi ihmeessä Suomessa ei ole nallekarkin näköisiä (ja oletettavasti makuisiakin) vitskuja lapsille?!?
    t. yksi autistin äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ihan parasta vertaistukea on tietää etten ole yksin ja ainoa... kiitos siitä! Meillä on yks ystävä, joka aina täällä käydessään kärrää noita karkkivitamiineja laukullisen mukanaan Suomeen :)

      Voisin hyvin kirjoittaa noista terapioista ihan oman juttunsa. Oon vähän yrittänyt rajoittaa, kun tiedän ettei kaikki lukijat ole erityislastenvanhempia ja eivät välttämättä siksi niin kiinnostuneita aiheesta.

      Poista
    2. Joo rajansa kaikella mut joka tarkempi avaus sisällöstä ois kiva joskus lukea. Kyllä se on koko toi teidän arki joka toimii vertaistukena, niin tutun oloista hullunmyllyä :) Sitten ku joku tuttu valittelee ettei saanu tällä viikolla kun kerran lapsenvahdin et pääsee jumppaa, niin tekee mieli sanoa et tuuppa vaikka päiväksi kokeilemaan meidän arkea.. :D

      Poista
  3. Ihana blogi,ihan mun lemppari. Tietsikkani jo osaa ehdottaa blogiasi , kun laitan Ta, :D

    Autismiin ja neurologisiin juttuihin liittyvät asiat kiinnostaa. Ja teidän syömiset: Hihii, kuulostaa hassulta, mutta näin on.

    Yleensäkin kaikki kuulumisenne, parisuhde ja ystäviesi kanssa touhuilu ynnä kirkkojutut. Amerikkalainen elämänmenokin kiinnostaa. Tunne-elämäsi kuvailu on koskettavaa ja kiinnostaa.. No, lähes kaikki mitä kirjoitat kiinnostaa, kun tunnutte jo niin tutuilta.

    Kaikkea hyvää teille ! :)

    Annuli

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...