Siirry pääsisältöön

aika monta kertaa

Kirjoitin elämäni ekan blogipostauksen keväällä 2012, sen jälkeen kun M oli saanut diagnoosinsa ja me elettiin sitä sadan päivän sopeutumisen aikaa. Päivä oli maaliskuun 19. todellisuudessa diagnoosi oli saatu jo muutamaa päivää aiemmin, maaliskuun 15. Kirjoitan edelleenkin pääasiallisesti itselleni, ja lisäksi kuitenkin vähän myös teille. Alunperin blogi oli kuitenkin tapa käsitellä surua ja ahdistusta. Sen jälkeen on tehty paljon työtä ja kuljettu pitkä matka.

Syksyllä siirryin kirjoittamaan laaja-alaisemmin omasta ja meidän perheen elämästä tänne ”Tahdon Asiat” – blogiin. Kirjoituksia on 228 ekassa blogissa ja 780 Tahdon Asioissa, yhteensä 1008 postausta. Näiden kirjoitusten aikana on ehtinyt tapahtua ihan valtavasti, lukijoita on kertynyt tälle puolelle 39 (siis niitä, jotka näkyvät tuolla sivupalkissa) todellinen lukijamäärä taitaa kuitenkin olla aika paljon suurempi.

Tässä vähän statistiikkaa:
Pageviews today  494
Pageviews yesterday 378
Pageviews last month 12,337
Pageviews all time history 201,346

Tänne on siis tultu, hakeuduttu tai eksytty yli 200,000 kertaa. Se on sen näköinen kävijämäärä että vettä pienen ihmisen aika hiljaiseksi. ”Humbling” saattaisin sanoa. Tuntuu huikealta, että niin monet ihmiset seuraavat meidän elämää säännöllisesti, säännöllisen epäsäännöllisesti tai edes satunnaisesti.

Mä voisin olla joviaali ja kysyä mitä haluatte lukea? Mikä kiinnostaa? En lupaa pysyä aiheessa, vaan jatkan varmaan samaan malliin... laidasta laitaan. Hyppikää yli jos ette halua lukea. Kivaa olis kuitenkin kuulla mikä kiinnostaa.

Viimeisen kuukauden aikana lukijat ovat olleet täältä:
Finland 8859
United States 2095
Russia 313
United Kingdom 253
Germany 181
South Korea 161
Italy 83
Sweden 70
Australia 49
China 37

Kaikkien aikojen luetuin postaus on viime tammikuulta, M:n lonkkaleikkauksen ja sairaalareissun ajalta: ”Ei mitään hätää... Eihän?” lukijoita tällä yksittäisellä kirjoituksella 311

Kun katsellaan hakusanoja pitkällä juoksulla on joukossa vain yksi, joka ei liity blogin nimeen, se on ”joulukoti” 44 osumalla. Viimeisen viikon aikana on tänne päädytty kuitenkin lisäksi hakusanoin; asiat järjestykseen, hampaaton ihminen, kaksi poikaa pienellä ikäerolla, lasku kaavake. Muistaakseni meillä on kaikilla hampaat, M:lla nyt vähän uupuu tällä hetkellä. Pojilla on joo aika pieni ikäero, mutta hakija on tuskin etsinyt tätä meidän tilannetta vaan ehkä enneminkin niitä ”irlantilaisia kaksosia”- lapsia jotka ovat syntyneet samalle äidille vuoden sisällä toisistaan. Laskukaavakkeeseen en osaa sanoa mitään ja L pitää asiat järjestyksessä.


Kiitos teille jokaiselle! Olen kiitollinen. Olen otettu. Olen ylpeä.

K koski meidän Tontuun eilen ja tonttu katosi... ne kirjoitti sille kirjeen, jossa K pyysi anteeksi ja sai vastineeksi tämän.

Tonttu kuitenkin pysytteli poissa pienten kätten ulottuvilta tänään... keittiön kaapin ylimmällä hyllyllä.






Kommentit

  1. Heippa, Minä en ainakaan näy sivupalkissa mutta olen erittäin säännöllinen lukija. Pidän tästä amerikkalais-suomalaisesta arjesta (tai amerikkalaisesta arjesta suomeksi) josta kirjoitat. Nyt koukuttaa erityisesti tonttu-joulukalenteri. :) Olen kommentoinut joskus ennenkin. t. lukija eteläisestä Suomesta

    VastaaPoista
  2. Täällä yksi lukija 39 lisäksi! Meiltä löytyy pieni...tai no about samanikäinen kuin M poika jolla autistisia piirteitä ja kehitysviivästymää. Itseasiassa autismi aiheuttaa niin rankkaa omaehtoisuutta että se osaltaan viivästyttää taitojen oppimista... Tämä blogi toimii loistavana vertaistukena sen suhteen ja samoin mahdottomien aikataulu säätöjen. Meillä harrastetaan niitäkin ;) Muutenkin kiva lukea lapsiperheen elämästä Suomen rajojen ulkopuolella.
    Teidän perheen menossa on niin paljon yhtymäkohtia meidän (erityislapsi)arkeen että blogi on ehkä paras vertaistuki mitä on! Sattuneista syistä mua kiinnostaisi joskus lukea tarkemmin millaisia terapiota teillä lapsilla on ja mitä ne pitää sisällään esim. sosiaalisten taitojen ryhmä jne. oon jo saanutkin hyviä vinkkejä arkeen. Kun meillä lapsi ei syö, ei puhu, ei tottele..... mut miksi ihmeessä Suomessa ei ole nallekarkin näköisiä (ja oletettavasti makuisiakin) vitskuja lapsille?!?
    t. yksi autistin äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ihan parasta vertaistukea on tietää etten ole yksin ja ainoa... kiitos siitä! Meillä on yks ystävä, joka aina täällä käydessään kärrää noita karkkivitamiineja laukullisen mukanaan Suomeen :)

      Voisin hyvin kirjoittaa noista terapioista ihan oman juttunsa. Oon vähän yrittänyt rajoittaa, kun tiedän ettei kaikki lukijat ole erityislastenvanhempia ja eivät välttämättä siksi niin kiinnostuneita aiheesta.

      Poista
    2. Joo rajansa kaikella mut joka tarkempi avaus sisällöstä ois kiva joskus lukea. Kyllä se on koko toi teidän arki joka toimii vertaistukena, niin tutun oloista hullunmyllyä :) Sitten ku joku tuttu valittelee ettei saanu tällä viikolla kun kerran lapsenvahdin et pääsee jumppaa, niin tekee mieli sanoa et tuuppa vaikka päiväksi kokeilemaan meidän arkea.. :D

      Poista
  3. Ihana blogi,ihan mun lemppari. Tietsikkani jo osaa ehdottaa blogiasi , kun laitan Ta, :D

    Autismiin ja neurologisiin juttuihin liittyvät asiat kiinnostaa. Ja teidän syömiset: Hihii, kuulostaa hassulta, mutta näin on.

    Yleensäkin kaikki kuulumisenne, parisuhde ja ystäviesi kanssa touhuilu ynnä kirkkojutut. Amerikkalainen elämänmenokin kiinnostaa. Tunne-elämäsi kuvailu on koskettavaa ja kiinnostaa.. No, lähes kaikki mitä kirjoitat kiinnostaa, kun tunnutte jo niin tutuilta.

    Kaikkea hyvää teille ! :)

    Annuli

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi