Siirry pääsisältöön

paluu ensiapuun

Maanantai alkaa samaan tapaan kuin sunnuntai, paitsi että ekaks hoidetaan kaikki kolme lasta kouluun ja vasta sit Fredde ajaa mut lääkäriin. Yritin ensin saada ajan Jamekselle, mut James oli palavereissa aamun ja vasta iltapäivästä olis päässyt. Kello kolmeen on pitkä aika odottaa kun ei saa turvotukselta enää silmää auki, ja joku kuvitteellinen kaivaa puukolla silmäntakana.

Fredde toteaa et suutarin lapsilla ei tosiaankaan oo kenkiä, kun terveydenhuoltoalan ihmistä on niin vaikeeta saada lähtemään lääkäriin. Joo, kyllä mä tiedän et vuorokausi antibioottien aloittamisesta tilanteen ei pitäis näyttää ainakaan huonommalta, mut olisin silti jättänyt vaivaamatta ensiavun tyyppejä ja säästänyt niille sydärit ja keuhkoveritulpat ja liikenneonnettomuudet. Fredde suostuu mun kompromissiin ja me mennään ensiavun sijasta sen saman talon tokaan kerrokseen, sinne nuhapäivystykseen. Matkalla Fredde mutisee et ne lähettää meidät kuitenkin alakertaan.

Nuhapäivystyksen vastaanotto katsoo mun naamaa ja kuuntelee mun selityksen, sit se huikkaa lääkärille et tuutko joo suoraan tänne. Lääkäri lukee ne eiliset paperit, kysyy kolme kysymystä ja toteaa mulle et he ei kyllä hoida näitä tällaisia täällä, oota kun hän soittaa ensin alakertaan ja sit vie meidät sinne niin päästään suoraan sisään siellä.

Varttia myöhemmin mulla on käsivarressa kanyyli uutta - tukevampaa ja toisenlaista - antibioottisatsia varten ja huoneessa lääkäri. Sairaanhoitajat on samat kuin sunnuntaiaamuna ja ne vahvistaa lääkärille et näyttää joo hurjemmalta kuin eilen. Lääkäri on huolissaan mun pärstästä ja haluaa lähettää mut tietokonetomografiaan. Parikymmentä minuuttia tästä mä makaan kuvauksessa ja tunnen miten varjoaine leviää kuumana kaikkialle.

sama paikka, sama huone, eri päivä



Takaisintultua ne aloittaa uuden antibiootin ja parinkymmenen minuutin kuluttua tiedän että kipu silmän takana johtuu silmänalueen turvotuksesta eikä onneksi märkäpesäkkeestä. Sunnuntain bakteeriviljelyn tulokset tullee huomenna, keskiviikkona pitäis mennä näyttämään tilanne Jamekselle, jos nyt en ennen sitä ehdi taas takaisin ensiapuun. Kotihoito jatkuu kahden antibiootin sekoituksella ja kostealla lämpöhauteella. Josko tää nyt tästä, aamulla ajattelin jo kauhun vallassa et ne meinaa siirtää mut osastolle ja sit mä mätänen siellä vähintään puoli-ikuisuutta. Mätänen mieluummin kotiin.





M:n kouluun laitoin viestiä ettei musta oo tällä viikolla leikkimään kouluterveydenhoitajaa. Peruutin myös huomisen hammaspuhdistuksen a) en usko et ne haluaa tehdä mulle mitään niin kauan kun oon näin turvonnut b) en saa maata vakaatasossa. Naama näyttää siltä että lapsiraukat juoksis vaan karkuun ja näkis painajaisia. Pojat kiipeilee tylsistymistään pitkin seiniä ja Fredde tekee kotoa töitä. Toivottavasti kukaan ei kaipaa mua työhaastatteluun, eihän tää taitoihin vaikuta muuta kuin kivun osalta, mutta silti olis kivaa antaa vähän helpommin lähestyttävä ensivaikutelma sen sijaan että näytän siltä että oli viikonloppuna juoppotappelussa. 

kirjoittaminen yhden silmän varassa on yllättävän haastavaa

Kommentit

  1. lämmin ajatus sinne; olet ajatuksissani!

    VastaaPoista
  2. No voihan kökkö :( Pikaista paranemista täältä ja toivottavasti syy löytyy pian! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! Eteneminen on pysähtynyt ja antibiootit puree, kyllä tää tästä...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän