Siirry pääsisältöön

rakkautta ja romantiikkaa

Me ollaan aina oltu huonoja tässä valentinetouhussa. Ei tuu timantteja sen enempää kuin ruusuja tai suklaarasioitakaan. Ei tuu korttiakaan, mutta enpä tehnyt kortteja Freddelle sen enempää kuin lapsillekaan. Kouluihin väkerrettiin ne sata ja yks korttia karkkien kera, mutta siihen tää meidän juhlinta on yleensä jäänyt. Fredden mielestä tää kuuluu kategoriaan pakkojuhlinta. Yhdessä ollaan sitä mieltä että juhlitaan mieluummin arjen romantiikkaa kuin romantiikkaa ja rakkautta vaan romantiikan ja rakkauden vuoksi. Ei niin ettei ne olis tärkeitä, mutta kun kumpikaan meistä ei oo koskaan ollutkaan se ruusupuska tyyppi.

Kauppojen hyllyt notkuu suklaarasioita. Postilaatikko täyttyy timanttimainoksista ja kauppojen kukkatiskit levittäytyy kauas ulos asti. On ruusuja, liljoja, tulppaaneja. kaikki punaista ja pinkkiä - rakkauden värejä. Leipomotiskit on täynnä sydänleivoksia, vaaleanpunaiseksi tursutettuja kuppikakkuja ja toinen toistaan hienompia sydänkakkuja. 

Alkuviikosta puhuttiin et pitäis ottaa sitteri ja mennä O:n kanssa kolmestaan ulos syömään, ja samalla tarjota sille vähän meidän vanhempien aikaa. Laitoin meidän vakkari sitterille viestiä, pyysin katsomaan kalentiria ja valkkaamaan päivän joka sille sopii, ei meillä niin väliä koska mennään. Vastaukseksi se kysyy et halutaanko me et se tulee lauantaina, Valentinen päivänä? No, joo... mikäs siinä, oota kun katsotaan päästäänkö me edes mihinkään näin lyhyellä varotusajalla. Kaikki vähänkään mediaseksikkäät ravintolat varataan täyteen jo viikkoja ellei kuukausia ennen kyseistä päivää.



Sitteri tulee viideltä. Pöytävaraus on puolseiskalta. Me vietetään Valentinea Japanilaisessa ravintolassa kolmestaan O:n kanssa. O on innoissaan. Muutaman aika kummastuneen katseen olen kerännyt ja keskustelu menee aina jotakuinkin näin; ”Mihin meette lauantaina? Me mennään sinne ja tänne ja mun äiti-sisko-mummo-sitteri tulee katsomaan lapsia” – No me mennään sinne Japanilaiseen Univillagessa. – ”Ai.” (paikka ei ole mitenkään erityisen romanttinen). – Niin ja me otetaan O mukaan. – ”Miksi? Eikö teidän sitteri hoida kolmea?” – Eiku me haluttiin se mukaan.

Jäljellä on enää hiljaisuus, ja ilmassa miltei näkyvä ajatus siitä että me ollaan kyllä aika outoja. Kuka hullu ottaa lapsen mukaan ravintolaan Valentinen päivänä. Me.


Hyvää Pyhän Valentinuksen päivää!


Kommentit

  1. Ei romantiikka tuu pakottamalla tai päivämäärän mukaan, se tulee omia aikojaan. Ja rakkaus on.

    Mäkin ostin kukat itse itselleni. Tai itse asiassa ostin jättipuskan synttärisankarille ja pidin osan niistä itselläni :)

    Mutta hyvää tätä päivää kumminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä Marika. Rakkaus on arkipäivässä ja niissä arkipäivän pienissä puolihuomaamattomissa eleissä ja teoissa. Rakkaus ei asu ruusupuskassa, romanttisessa ravintolaillassa tai päivämäärässä.

      Mä ostin itselleni ruusut seuraavana aamuna - puoleen hintaan.

      Poista
  2. Me oltiin eilen syömässä vähän hienommassa ravintolassa ja siellä oli itseasiassa useampi seurue, jossa oli lapsia mukana. Itse olin ihan positiivisesti yllättynyt asiasta. Meillä oli ekaa kertaa tänne muuton jälkeen sitteri, joten me oltiin kahdestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös täällä oli yllättävän paljon lapsia ravintolassa. Toisaalta me oltiin aika arkisessa paikassa, enkä itse ainakaan uskaltais edes yrittää viedä lapsia Valentinena niihin hip ja pop paikkoihin, saati sit kalliimpiin ravintoloihin.

      Poista
    2. Ihanaa et ootte löytäneet sitterin!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi