Siirry pääsisältöön

joku yrittää avata ovea


On perjantai-ilta. Kello lähentelee seitsemää ja mä makaan lukitun oven takana meidän sängyssä. Tuijotan ikkunasta ulos ja puristan samalla kahta tyynyä sitä ylempää korvaa vasten. 

Ne on äänekkäitä. Ne on ihan kamalan äänekkäitä. Yhdelläkään niistä ei ole mitään aavistusta niin sanotusta sisätiloihin sopivasta äänitasosta. Mä tiedän. Ne on perineet sen multa. Kaikki kolme. L ei ole äänekäs. L on meluisa, mutta se ei oo äänekäs. Se rämisee ja kolisee ja paukkuu, mutta se ei huuda. Mä huudan. Jonkun teorian mukaan suomenruotsalaiset on äänekkäitä. Ne puhuu kuulemma kovalla äänellä välittämättä ympäristöstään. Mä olen suomenruotsalainen. Mä puhun kovalla äänellä. Koko kortteli kuulee kun huudan. Silti väitän välittäväni ympäristöstäni. Ne on perineet sen suomenruotsalaisen äänekkyyden multa. Kello on melkein seitsemän. Mä olen kuunnelut tätä älämölöä ja kolmea toistensa päälle huutavaa lasta aamuseitsemästä. Tarvittaessa olen itse huutanut vielä vähän kovempaa saadakseni viestin perille. 

Kahdentoistatunnin kohdalla mä en enää jaksa. Korvissa soi ja päässä humisee. Haluan vain ja ainoastaan hiljaisuutta. Mä en halua puhua kenellekään, mä en halua katsoa mitään. Mä en halua palvella ketään. Mä haluan olla rauhassa – hiljaa, hiljaisuudessa. Kaksi tyynyä ei riitä mihinkään. Mä kuulen ne silti. Taustalla vinkuu Koira. Joku yrittää avata ovea.


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi6. huhtikuuta 2013 klo 2.17

    Heh... Jostain kumman syystä tunsin itseni osuneeks... Hmm... ;D
    Pitää alkaa käyttää tota argumenttia kun saan kuulla volymistä. ;)

    / Älskling

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää