Siirry pääsisältöön

näyte


Mua väsyttää. Tuntuu kuin ei olis nukkunut ollenkaan ja kuitenkin nukuin pitkään ja hyvin ja keskeytyksettä... Melatoniini oli illalla loppu ja niinpä M oli vielä yhdeksän jälkeen iloisesti pystyssä ja ilmoitti etti hänen silmänsä mene kiinni vaikka kuinka yrittää. Mamma hyppää siis autoon ja lähtee kurvaamaan apteekkiin ostamaan pillereitä. Onneksi lähin apteekki on tossa omalla ostarilla, kotikaupassa. Puoli tuntia myöhemmin M kuorsaa sängyssään melatoniinin voimin.

Mä olin eilen ahdistunut ja hermostunut ja kun M tuli koulusta oli meillä käytännössä täys kaaos kunnes lähdettiin. M ei kestä muuta kuin seesteisen rauhallista tunnelmaa ja kun sitä ei ollut tarjolla meni aika huutaessa ja kiukutessa ja riidellessä.

Lopulta lapset oli kuitenkin saatu L:lle ja mulla L:n auto ja nokka kulki kohti sairaalaa. Auto parkkiin, perkkihallin neljänteen kerrokseen, portaat alas, kadun ylitse ja siitä ekasta ovesta vasemmalle. Allekirjoitan lapun ja seuraavan ja sitä seuraavan, ja istahdan odottamaan.

Pukuhuoneessa vaihdan tutusti sen lämmitetyn aamutakkikaavun päälle ja istun lukemaan lehtiä. Odotan, odota, odotan... ja odottavan aika on tunnetusti pitkä. Luen hesarin. Luen Ilta-Sanomat. Käyn Facebookissa ja tarkistan sähköpostit. Vaihdan paikkaa odotushuoneessa ja ryhdyn lukemaan jotain tyhjänpäiväistä aikakauslehteä. En muista mitä siinä sanottiin. Sairaanhoitaja tulee hakemaan mut ja pahoittelee et ne on myöhässä. Ei se mitään.

Se tarkistaa taas yhteystiedot, kysyy saako tuloksia ilmoitella myös L:lle jos en vastaa? Saako jättää viestin vastaajaan? Keille kaikille lääkäreille mä haluun et ne ilmoittaa tuloksista? Se puhuu hitaasti ja korostetun selkeesti, liian ystävällisesti ja koko tyyppi ahdistaa mua.

Sairaanhoitaja siirtyy esittelemään toimenpidettä. Se seisoo oven edessä. Mä mietin et pelkääkö se mun karkaavaan. Se kertoo kuinka melkein koskaan näitä näytteitä ei tarvitse lähettää patologille. Kuinka melkein aina ne paljastuu kystaksi ja potilas voi mennä hyvillä mielin kotiin. Vain joskus tosi, tosi, tosi, tosi harvoin näytteessä saattaa olla vähän verta ja silloin se pitää lähettää patologille. Silloin vastauksiin menee yleensä kolme arkipäivää. Tänään sellaista ei kuulemma tapahdu. Se seisoo siinä oven edessä ja lupaa ettei se satu yhtään. Mä sanon etten mä välitä, kyllä mä pärjään.

Lopulta se lääkäri tulee huoneeseen. Ultraa ja katsoo ja valmistelee sen hoitsun kanssa toimenpidettä varten. Se puuduttaa ja ne arpoo seuraavan neulan kokoa. Mä arvostan sitä et se lääkäri yrittää harhauttaa mua ja keskustella Helsingin kauneudesta. Se on käynyt Suomenlinnassakin. Vähän painetta... ei pitäis sattua. Mä seuraan ruudulta kun neula menee sisään. Mitään ei tule ulos. Vaihdetaan toiseen neulaan ja yritetään uudestaan. Tällä kertaa mä näen ruudulta kuinka patti litistyy ja sen lääkärin säiliö täyttyy verisestä mössöstä. Lääkäri toteaa et kyllä tää täytyy laittaa patologille. Mä mietin et mä tiesin olevani taas se ”ei juuri koskaan” – tilastotappio.

Hoitaja laittaa pistoskohtaan laastarin. Mä laitan sen aamutakkikaavun takaisin päälle, kävelen pukuhuoneeseen. Hoitaja tulee takaisin ja kysyy verhon läpi koska oon viimeksi imettänyt. Vastaan että yli neljä vuotta sitten. Se lähtee ja poistuessaan muistuttaa taas et ne soittaa kolmen päivän kuluessa. Puen ja laitan itselleni kupin kahvia ja otan sen mukaani. Ylitän kadun, nousen portaat parkkihallin neljänteen kerrokseen, soitan L:lle ja ajan kaupan kautta kotiin. Autotallissa istun hetken autossa ja itken. Puren hammasta, otan pärställe hymyn ja meen tervehtimään lapsia. O pesee yläkerran kylppärissä hampaitaan. M ja K on saaneet M:n huoneen kaoottiseen kuntoon. Onneksi on lapset. 

Mä en kauheesti ehdi miettimään mitä se verinen mössö on, elämä ja lapset kuljettaa eteenpäin. Ehkä se ei ole mitään. Silti mä uskon että on. Musta tuntuu että mä tiedän jo että mulla on syöpä. Mielessäni pohdin leikkausta ja sädehoitoa ja toivon että vältyn kemoterapialta. En osaa rukoilla. Muut rukoilkoot. Mitä mä pyytäisin? Että älä anna sen olla syöpää? Eiköhän Se jo tiedä mitä se on tai ei oo...





Kommentit

  1. Moi, kaveri Suomesta vinkkas, etta saattaisin tuntea sut ja tunnenhan maa :D. En maa tieda mita sulle sanoisin, mutta epavarmuus ja odottaminen on hirveinta. Mulla oli jokunen vuosi sitten kaulassa kysta ja kylla se mohna, mita ruiskuun tuli oli sellasta verensekaista mossoa. Kysymyksessa kuitenkin oli ihan harmiton kysta, mutta kylla siina MRI poydalla maatessani olin ihan varma, etta nyt kavi huonosti....

    Siskoni tissista tulee "kokista", mutta sekin on ihan harmiton juttu, jota tosin seurataan.

    Olet mielessa ja rukouksissa.

    Haleja,
    Kanaemo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tervetuloa lukemaan! Kokis kuulostaa hurjalta!!!

      Poista
    2. Kiits! Lapsista aika coolia, etta T-Tädillä tulee tissistä kokista, onneksi kukaan ei oo ollut halukas maistaa. Jotakin mustaa möhnää siis. Ja nyt kun tästä(kin) olet(te) selvinneet, niin ei muuta kuin täysin rinnoin kohti uusia haasteita :D

      Kanaemo

      Poista
  2. Täällä pidetään kovasti peukkuja, että on väärä hälytys! Voimia odotteluun!

    VastaaPoista
  3. Oot ollut ajatuksissa ja kurjaa että piinapenkki jatkuu, tsemppiä taas tuleviin päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä unohdin vastata sulle siihen kuistin maalaamiseen... lapset katsoi yläkerrassa Nalle Puhia siinä vaiheessa kun kuistia maalattiin ;)

      Poista
  4. Nyt on sellainen hetki, jolloin en osaa sanoa mitään, mikä ei kuulostaisi omissa(kin) korvissa lattealta. Olen vaan niin tosi pahoillani ja surullinen sun puolesta. Ja jostain vielä kuiskailee se pieni Toivokin, että jospa sittenkin kaikki olisi loppujen lopuksi ihan hyvin.

    Tiedät, mistä mut/meidät tavoitat, jos siltä tuntuu...
    Halauksin,
    Minna

    VastaaPoista
  5. En tiedä mitä sanoa, ei kai tuntemattomien ihmisten sanoista ole mitään hyötyä, vaan kaikki kuulostaa aina niin lattealta. Ehkä ei silti aina tarvitsekaan olla hyödyksi, olette ajatuksissa ja toivon todella että selviäisitte säikähdyksellä. Voimia odotteluun ja epätietoisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuntemattomienkin sanat lämmittää, usko pois :) SunKIN pitäis nukkua tähän aikaan :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi