Siirry pääsisältöön

kakka- ja merirosvojuttuja

Eilen päätin ettei vessassakäymisestä tarvitse enää palkita ja kahta tuntia myöhemmin K oli ensin kakannut housuunsa ja sen jälkeen pissannut sohvaan. Kaavittuani kourallisen kakkaa kalsareista, jynssättyäni sohvan ja pestyäni miehen palautamme palkinnon.

Lähin palkinnoksi sopiva on suklaadonitsi ja tarjoilen arjen sankarille haukun donitsista suorituksen päätteeksi. Aamusta mulle tarjoillaan ruokapöytään potta, jossa lapsen omin sanoin keltaisessa kastikkessa kelluu suklaadonitsi... seuraavaksi se pyytää saada haukun. Käydään kumoamassa se potan donitsi vessaan ja sit otetaan haukku siitä eilisestä suklaadonitsista. Homma pelittää taas eikä pojalla ole aavistustakaan tilanteen koomisuudesta.

suklaadonitsi - ei kakkaa


Merirosvojuhlien alla joku on vaihtanut mun lapset merirosvoihin ja meillä asuu nykyään Jake,Izzy ja Cubby. Ne syö merirosvoruokaa – kultakaloja – ja huutaa hurjia taisteluhuutoja tapellessaan Kapteeni Koukun koukusta. Niin hurjia että me seistiin yhden rosvon kanssa yläkerran aulassa ennen aamuseitsemää miettimässä mitä meillä oikein tapahtuu.



Merirosvomiekat haettiin lelukaupasta, kultarahat seuraavasta ja biletyskaupasta tilattiin 12 mustaa pääkalloilmapalloa ja hankittiin pääkallotatskat ja aarrelaatikoitten käädyt. Oikeesti on ihan sikamakeeta huomata et ne on näin innoissaan bileistään ja jaksoi jopa ruokakaupassa maitohyllyllä, kun kermat kerran oli tulossa heidän kakkuun... ”joka on maailman suurin ja paras ja ainakin nääääääääääin korkee” Enää tän rosvorouvan pitäis leipoa se kakku ja pakata ne pienet aarrearkut.

helyjä



Sivuhuomautuksena todettakoon, että jos ajomatkan aikana läikyttää kahvinsa päälleen ja sitä sitten siinä ajon aikana siivoilee yleispuhdistusaineella ja talouspaperilla ja epähuomiossa suihkauttaa sitä pesuainetta myös kahviinsa, kahvi a) maistuu pahalle ja b) närästää.



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää