Siirry pääsisältöön

tervetuloa maailmaan - onnea uusi elämä


Kaksi ystävää on saaneet kokea tällä viikolla syntymän ihmeen, kolmas ystävä saa oman ihmeensä viikon päästä ja neljäs vähän myöhemmin. Sitä on liikkeellä... uusia vauvoja. Yhdestä haaveiltiin kai tavallaan jo ennen edellisten syntymää. Toista odotettiin kauan. Liian kauan, liian monen kipeän muiston siivittämänä, niin kipeän ettei tämän onnen jaksanut uskoa olevan koskaan oikeasti täällä. Kolmatta näistä ihmeistä harkittiin ja puntaroitiin kauan ja se neljäs on jatkumo, odotettu ja rakas jatkumo.

Olen iloinen jokaisesta näistä lapsesta. Ne on rakkaita, ne on odotettuja, ne on haaveitten täyttymyksiä ja suuren surun karkoittajia. Tärkeitä, ihania ja täydellisiä. Tyttöjä ja poikia. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Iloitsen siis sen synnyttäneen äidin rinnalla. Olen onnellinen onnellisesta ja hyvin sujuvasta odotuksesta, ihan tosissani onnellinen.

Aamulla mietin asiaa... mietin miltä musta tuntuis jos joku näistä uusista ihmisistä oliskin tullut meille. Mitä ajattelisin, miltä se tuntuis? Viimeaikoina olen toistuvasti nähnyt unessa olevani raskaana tai juuri synnyttäneeni. Niissä unissa olen lähinnä hämmentynyt – eihän tässä näin pitänyt käydä, eihän mulla ole kohtuakaan. Olen kuitenkin valmis ottamaan lapsen vastaan, onhan lapsi se lahjoista suurin.

Tosielämässä ajatus tuntuu ahdistavalta. Olen vilpittömän onnellinen siitä, ettei se ole kertakaikkiaan mahdollista. Ajatus siitä että juuri kun näen tunnelin päässä valoa, ja näen sen valon riittävän selkeästi tietääkseni että se oikeasti on tunnelin suu eikä juna, joku työntäiskin mut takaisin tunnelliin on suorastaan karmaiseva. Mä en halua enää takaisin siihen aikaan, mä en tosissani haluais astua takaisin siihen maailmaan... itkua, unettomia öitä, jatkuvaa syöttämistä, maitoa, soseita, vaippoja, kakkaa kainaloihin asti. Mä en halua lisää lapsia. Mä en halua enää. Onneksi ei tarvitse. Elämästä on viimeinkin tullut edes vähän helpompaa. Ne jaksaa kävellä, ne osaa syödä itse, ne puhuu ja ymmärtää, niistä tulee päivä päivältä omatoimisempia. Ajattelisin ehkä toisin jos oltais päästy helpommalla. Jos ei olis erityistarpeita. Jos ei oltais saatu useampaa kerralla.

Mä en pidä vauvoista. Jos ihan rehellinen olen, niin tunnustan etten ylipäätään pidä lapsista, paitsi omistani. Muitten lapset on nenäkkäitä ja tahmeita – siis tahmeita jostakin mitä ne on syöneet. Useimmat puhuu liikaa tai sit mulla ei oo aavistustakaan mitä niille pitäis sanoa. Mitäköhän ajattelin siiloin kun hakeuduin opiskelemaan lastentarhanopettajaksi? En kai oikeestaan mitään. Ei ihme etten koskaan oo tehnyt sitä työtä. Omista lapsista tulee päivä päivältä hauskempia, meidän perhelääkäriä lainatakseni ”viihdyttäviä”. Niitten jutut on huikeita, ja tuskin ne ainakaan huonommiksi menee...

Onnea siis jokaisesta uudesta elämästä ja tulevasta uudesta elämästä. Onneksi meidän ei enää tarvitse mennä läpi siitä myllystä.



Tunnisteet:

Kommentit

  1. sanna5. toukokuuta 2013 klo 11.02

    Ihanat kamalat ihanankamalat ajatukset;)

    Mäkin oon suloisten vauvakuvien lomassa miettinyt sitä, että meidän lapsiluku on täynnä. Mulla on kolme lasta (ihan niin kuin halusinkin) ja ne nuorimmatkin on jo kolme.

    Viimeksi tänään lapsetkin juttelivat, että "missä meidän vauva" on ja esikoinen mietti, et "olis se kyllä aika rankkaa (hänellä), kun joutuisi laittamaan neljä murokulhoa aamulla:D

    Ja sit aina sunnuntaisin luen Hesarin perheuutisista vauvailmoituksia ja ihailen kauniita nimiä ja ihmettelen omasta mielestäni vähemmän ihania.

    Onhan tää nyt helppoa, tänäänkin Hoplopissa mä välillä jo ISTUIN ja kolmikko painoi ympäriinsä.

    Mutta. Joku sisällä kuitenkin kuiskii, et muistanko miltä vauva tuoksuu, kuinka sileä pikkuinen poski on ja ja ja. Ja mä mietin, et olisko se neljäs tyttö, vai poika. Ja olisko se minkälainen tuhisija, meniskö se siinä porukan jatkeena. (ei todellakaan...)

    Viimeksi perjantaina, kun tuli tieto, että pienten puoli lopetetaan päiväkodista tulin siihen tulokseen, että meidän lapsiluku on nyt tässä. Ja sit taas tuli mieleen, miehen pitäisi lähteä ulkomaille ja siellähän olis kätevää olla vauvan kanssa, kun muut olis jo koulussa.

    No meni niin tai näin. Mä en ole vielä ihan satavarma. Ja aina kun nään ihania vauvakuvia (joissa vauvat ei huuda, pulauta, kakkaa tms.) on vaan suloisia ja kauniita ja ihania... mä mietin, et mitä jos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa6. toukokuuta 2013 klo 8.30

      Siitä sitten vaan sitä iltatähteä... tavallaan on aika vapauttavaa kun ei enää ole minkäänlaista vauvankaipuuta vaan ainoastaan se helpotus siitä ettei itsellä enää ole.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...
24 kommenttia
Lue lisää

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...
33 kommenttia
Lue lisää