keskiviikko 8. toukokuuta 2013

maailman paras paikka olla äiti


Äitienpäivä lähestyy ja kirjoitukset äitiydestä lisääntyy. Kirjoitin muutama päivä takaperin omasta kehnosta suomalaisuudestani ja siinä samassa kyseenalaistin muutamia suomikliseitä. Tän päivän Hesarissa ja varmasti monessa muussakin lehdessä oli artikkeli siitä missä maassa on parasta olla äiti... voittaja oli... drrrrrrrrrrrrrrrrrrr, pum, pum, Suomi!

Suomi on ihan varmasti parhaimmasta päästä maita synnyttää lapsi. Odottavasta äidistä pidetään huolta – ainakin periaatteessa, lapsikuolleisuus on pientä, on pitkät äitiyslomat, mahdollisuus hoitovapaaseen, äitiyspakkaus ja pitkä lista kaikkea muuta. On neuvolaa ja synnytysvalmennusta ja... Mä en saanut äitiyspakkausta, olen siitä ikuisesti ainakin vähän katkera, äitiyspakaus kun on jokaisen suomalaisen äidin odotuksen tietynlainen merkkipaalu. Irtisanouduin työpaikastani, koska äitiyslomani olis ollut 12 viikkoa palkattomana... Minä asun äitiyden kehitysmaassa, ainakin monella mittarilla mitattuna. Silti äitiys on hyvää, vahvaa ja voimakasta. Koen saavani tukea ja apua, osin siksi että mulla on hyvä vakuutus. Osin koska olen riittävän kielitaitoinen, koulutettu ja sivistynyt osatakseni hakea ja pyytää. Ennen kaikkea siksi että kun ei ole olemassa sitä itsestäänselvää yhteiskunnallista tukiverkkoa on olemassa toisenlaisia verkostoja, niitä jotka toimii hädän hetkellä. Tilastojen valossa ja monella muullakin tapaa Suomessa on kuitenkin hyvä olla nainen. Parempi kuin monessa muussa paikassa.

Tälläkin asialla on kääntöpuoli ja se kääntöpuoli on raha ja toisaalta yksilön kokemus omasta äitiydestään ja omasta elämästään.

Vailla minkäänlaista tieteellistä tutkimusta ja kokemuspohjaa törmään leijonaemon ja moderaattorin roolissa jatkuvasti siihen suomalaisen yhteiskunnan kääntöpuoleen, ja nyt ei puhuta syrjäytyneistä tai ihmisistä yhteiskunnan laitamilla. Ei puhuta päihteiden väärinkäytöstä tai teiniäideistä. En puhu marginaaliryhmistä ja lieveilmiöistä, vaan ihan tavallisista perheistä ja äideistä keskiluokkaisessa Suomessa. Niistä joilla on aviomies ja työpaikka ja kaikki päällisin puolin oikein hyvin.

Puhun siitä miten neuvola ei osaa neuvoa, ja siitä miten synnytyskätilö ei halua kuunnella synnyttäjää ja miten jo sairaalassa äiti kokee jääneensä yksin ja ilman apua. Puhun terveydenhoitajan ylimielisyydestä tai tietämättömyydestä. Puhun siitä miten uupunutta neuvotaan kylmästi tekemään lastensuojeluilmoitus itsestään, jotta saisi apua. Puhun masentuneen äidin taistelusta päästä mielenterveystoimiston asiakkaaksi. Puhun siitä miten kukaan ei vastaa puhelimeen tai vastatessaan tarjoaa vain seuraavan puhelinnumeron.

Nostan esiin jokaisen äidin, joka joutuu tastelemaan, jotta järjestelmä myöntäisi lapsen avuntarpeen ja määräisi jatkotukimuksiin kun tutkimuksiin lähettäminen maksaa ja odottamalla vuoiden voi siirtää laskua eteenpäin ja hyvässä lykyssä siirtää kustannukset seuraavalle kustannuspaikalle. Kerron siitä miten Kela pompottaa lasten vanhempia, ihan vain siksi että ehkä ei tarvitsis maksaa, sanoi laki ihan mitä tahansa.

Haluan tuoda esille ja nostaa esiin sen näkymättömän pahoinvoinnin. Sen josta kukaan ei puhu ja jota ei ole olemassakaa. Suomi on yksinäisten ihmisten maa. Suomi on pärjääjien maa. Paikka jossa kaikki on päällisin puolin hyvin eikä kukaan auta. Kukaan ei auta, koska se on aina jonkun muun tehtävä. Tämä ei tapahdu Helsingissä, Tampereella tai Turussa. Se tapahtuu kaikille ja kaikkialla. Pienessä kunnassa siellä jossakin, ihan yhtälailla kuin isoissa kaupungeissa. Se tapahtuu helsingissä, Tampereella ja Turussa. Tämä tapahtuu yhtälailla Oulussa, Rovaniemellä kuin Hangossa. Tämä on arkipäivää monille perheille hyvinvointisuomessa.

Suomi on epäilemättä yksi maailman parhaista maista äitiydelle. Silti tässäkään asiassa Suomi ei ole täydellinen. Parempi kuin muut, mutta silti kaukana paratiisista. Olisiko ehkä järkevää pysähtyä miettimään miten Suomesta voitaisiin oikeasti rakentaa äitiyden ykkösmaa? Miten apu saavuttaisi sitä tarvitsevan, ennen kuin on liian myöhäistä.


13 kommenttia:

  1. Juuri samanlaisia ajatuksia heräsi, kun keskustelimme tutkimustuloksesta koulumme ohr-ryhmän (oppilashuoltoryhmän) kanssa. Paikalla oli siis mun lisäksi rehtori, terveydenhoitaja, erityisopettaja, koulukuraattori ja koulupsykologi. Näkemyksiä oli todella monelta suunnalta ja surullinen ja ahdistava ajatus oli nimenomaan se, että teoriassa perheiden ja äitien hyvinvoinnista pidetään hyvää huolta, mutta käytännön tasolla tilanne ei olekaan yhtä hyvä. Jos homma toimisi kuten toivoisi, ei huonosti voivia äitejä, perheitä ja lapsia olisi näin paljoa.

    Paljon on hyvää, mutta ei sen hyvän taakse saa piilottaa sitä faktaa, että huonoja ja ikäviä asioita löytyy myös. Puhumattakaan siitä välinpitämättömyydestä tai yksinjättämisestä, mitä äidit kokevat omassa arjessaan.

    -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna sun kommentti saa mut uskomaan että ehkä mun kirjoituksen voi myös ymmärtää siten kuin sen tarkoitin. Kiitos siitä! Hyvinvointiyhteiskunnassa kun on armottoman helppoa mennä piiloon sen hyvinvoinnin taakse ja vaan uskoa että kaikki on kaikilla hyvin.

      Poista
  2. Mun mielestä tämän blogin kirjoittaja purkaa omaa huonoa oloaan ja ahdistustaan jostain syystä Suomeen. Amerikka, tuo ihanuuksien ihmemaa. Voi huoah. Maa, jossa ei ole ihmisten pahoinvointia, vaan jossa elää vain hyvinvoivia ja onnellisia ihmisiä.

    Tuolle aikaisemmalle kirjoittajalle: työskentelen laaja-alaisena erityisopettaja keskisuuressa alakoulussa. Olisi mielenkiintoista kuulla, missä roolissa ja missä päin Suomea sinä työskentelet ohr:ssä. Missä kaupungissa lapset ja äidit voivat noin huonosti? Voivatko isät kuitenkin hyvin? Miten ja miksi äidit jätetään yksin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko mun ulosannissa tai sun sisälukutaidossa on vikaa. Amerika on äitiyden osalta täysi kehitysmaa, monet kolmannen maailman maatkin ovat meitä edellä tässä asiassa. Täällä on myös pahoinvointia ja kurjuutta, enemmän kuin monessa muussa paikassa eikä siitä tässä nyt ollutkaan kysymys. Mitä mun henkiseen tilaan tulee, sanoisin ettei sinulla varmaankaan ole siitä riittävästi tietoa jotta voisit tehdä aiheesta johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.

      Poista
  3. Eihän Suomi mikään paratiisi ole, mutta ihmettelen ettei blogin kirjoittaja yhtään tässä yhteydessä mieti miten nämä asiat toimivat nykyisessä kotimaassaan. Itsekin Yhdysvalloissa asuneena tiedän, että siellä ainakin syrjäytyneet jäävät vaille apua ja jos vakuutusta ei ole niin apua on todella vaikea saada. Toki vapaaehtoistyötä jenkeissä hiukan paikkaa puuttuvaa sosiaaliturvaa, mutta sekin tuntuu lähinnä olevan hyvin toimeentulevan kansanosan "harrastustoimintaa". Suomessa sentään yhteiskunnalla on keinoja ja varoja auttaa. Yhdysvalloissa on todella helppoa ja hauskaa asua jos on työpaikka, vakuutus ja asunto. Jos näitä ei ole niin elämä on vaikeaa ja näkymätöntä pahoinvointia löytyy ihan taatusti myös sieltä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, täällä on helppoa ja hauskaa olla kun on työpaikka, koti ja se vakuutus. Äitiyden suhteen asun kehitysmaassa ja sen myös kirjoituksessani mainitsin. Näkymätöntä pahoinvointia löytyy kaikkialta.

      Poista
  4. Työskentelen luokanopettajana isossa alakoulussa pääkaupunkiseudulla. En omasta mielestäni väittänyt, että kaikilla perheillä olisi asiat huonosti tai että kaikki äidit olisivat jätetty oman onnensa nojaan. Sama koskee tietysti isiäkin, ei ne vanhemmuuden ikävät puolet, kuten eivät tietysti ne hyvätkään, ole sidonnaisia sukupuoleen. Tämä tutkimustuloksen julkistaminen sattui henk.koht. huonoon saumaan, koska olimme juuri käsitelleet tuntitolkulla oppilaiden ja heidän perheidensä ongelmia. On välillä vaikea nähdä sitä kaikkea hyvää, kun vastaan tulee kaikkea päinvastaista. Tämä ei tietenkään poista sitä faktaa, etteikö omankin koulun oppilaista ja heidän vanhemmistaan suuri osa pärjäisi hyvin. Heille riittää se systeemi, joka on olemassa ja ne palvelut, jotka automaationa tulevat. Ja uskon, että kaikki ovat kiitollisia niistä. Mielestäni ei missään nimessä saa unohtaa sitä osaa perheistä, niin äideistä kuin isistäkin, joille nämä peruspalvelut eivät riitä tai ne eivät pysty tarjoamaan sitä apua ja tukea, jota tarvittaisiin. Niissä perheissä ei paljoa lohduta tieto siitä, että naapurin virtasilla ollaan tyytyväisiä neuvolapalveluihin tai kelan toimintaan. Jokaisella meistä äideistä on oma historiansa ja omat kokemuksensa äitiydestä. Paljon on hyvää ja itse olen ihan tyytyväinen kaikesta siitä, mitä veroeuroja vastaan olen saanut. Tosin olen verojen lisäksi maksanut omasta pussista sievoisen summan, jotta olen voinut taata itselleni ja lapsilleni riittävän hyvät palvelut mm. terveydenhuollossa. Kaikilla ei ole mahdollisuuksia näihin taloudellisiin lisäsatsauksiin ja tällaisessa tilanteessa on täysin ymmärrettävää kritisoida lasten terveydenhuoltoa ja sitä kautta äitien hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta. Toivoisin julkisten, verovaroilla ylläpidettävien, palvelujen takaavan hyvinvointia kaikille perheille.

    Uskoisin suurimman osan ihmisistä ajattelevan, että parannettavaa löytyy monesta jutusta, vaikka oltaisiinkin maailman ykkössijalla tämän tutkimuksen valossa.
    -Minna

    VastaaPoista
  5. Sinänsä mua huvitti, kun just Yksis kirjoitit olevasi huonosti suomalainen ja heti menet vähättelemään. Ihan samalla lailla kun iso osa kansaa silloin kun todettiin Suomen olevan paras paikka asua. Silloinhan suomalaiset itse selvittivät, että laskukaavassa oli virhe ja ettei tämä olekaan paras paikka:D

    Mä olen ihan samaa mieltä tutkimuksen kanssa. Ihan oikeasti ei ole parempaa paikkaa olla äiti. Meillä on tukia ja mahdollisuuksia jopa niin paljon, että naisten urakehitys kärsii äitiyden takia. Koska jokainen synnytysikäinen nainen on tikittävä aikapommi työnantajalle kärsivät myös ne, jotka eivät koskaan halua/voi tulla äideiksi. Mutta se on jo toinen asia.

    Ja tietenkin meillä on ongelmia, eikä systeemi toimi täydellisesti, mutta en ainakaan minä keksi parempaa maata olla äiti kuin Suomi. Ja äitiyspakkauksenkin saa ostettua, jos ei ole Suomessa kirjoilla ja maksa tänne veroja;)

    Ihanaa tulevaa äitienpäivää <3

    VastaaPoista
  6. Tämä muka Suomi- hohto herätti minussakin kysymyksiä. Olen Suomessa asuva ulkomaalainen, lapseni ovat syntyneet täällä ja mieheni on Suomalainen. "Tekninen" puoli mielestäni toimii kyllä loistavasti, mutta henkinen.... Täällä ihmiset jaksaavat kyllä olla omissa oloissaan ja ongelmista, ahdistuksista ja väsymyksestä ei kysytä eikä ikinä puhuta. On meinaan aika surkean yksinäinen olo Suomessa jos ei ole koulukavereita tai vanhoja tuttuja paikassa, jossa asut. Ja minä olen vielä aktiivisesti mukana kaikessa... Ei, mielestäni henkisesti kaikki pienten lasten äidit ei todellakaan voi täällä hyvin!

    VastaaPoista
  7. ^^Olen pahoillani, että anonyymi ei ole saanut tukea, eikä päässyt puhumaan ongelmistaan.

    Ja kysehän oli siis tutkimuksesta, jossa etsittiin 14. kerran maailman parasta paikkaa olla äiti. Siis kokonaisuudessaan. Ja kun mitataan äiti/lapsikuolleisuutta synnytyksessä jne. on selvää, että pohjoismaat ovat kärjessä.

    Tosiasia kuitenkin on, että noiden mittareiden lisäksi on paljon muutakin. Ja noiden teidän esiinnostamien seikkojen takia työtä on jatkettava ja syytä kiinnittää huomiota näihin tärkeisiin seikkoihin.

    Mitä tulee verkostoihin, itse olen saanut korvaamatonta vertaistukea sosiaalisen median virtuaaliverkostoista ja näistä ihmisistä on tullut ihan todellisia ystäviä, joita olen tavannut myös livenä. Ja omassa lähiympäristössä olen niin ystävänä kuin esimiehenäkin keskustellut ihmisten henkilökohtaisista ongelmista ja koittanut tukea ainakin kuuntelemalla läheisiäni vaikeissa elämäntilanteissa. Ja saanut myös itse tukea sitä tarvitessani.

    Tutkimuksia tulee ja menee, mutta tärkeintä on kiinnittää huomiota näihin asioihin ja nimenomaan puhua vaikeistakin asioista. Vain keskustelemalla voimme kasvattaa tietoisuutta ja edistää asioiden kehittymistä oikeaan suuntaan.

    Edelleen onnellista äitienpäivää ja virtuaalihalaus lapsettomien lauantaille!

    VastaaPoista
  8. Luin tän nyt eka kerran ja kommentit kans. Kiinnostavaa, niin bloggaus kuin kommentitkin.

    Itselleni tuli sellainen näkökohta mieleen, että niin täällä Suomessa kuin muuallakin saa sitä sosiaalista tukiverkostoa ympärilleen, kun itsekin hakeutuu itselleen sopiviin yhteisöihin tai harrastepiireihin.Näin äitit, isät ja lapsetkin saavat kavereita itselleen. Jos jää passiivisena kotiin ja sukulaiset ovat kaukana, niin varmasti tuntuu missä vain ihmisistä yksinäiseltä ja ei ole kehen tukeutua, jos tulee hätä tai huono olo.

    Itselleni ystävät ovat olleet aina tärkeitä, on tuettu puolin ja toisin. Ystäviä on löytynyt erityisesti seurakuntatoiminnan piiristä. Suomessa on myös erittäin kattavia ja suhteellisen edullisia vakuutuksia muihin maihin verrattuna, joten perheen terveydenhuollon voivat monet järjestää tosi käteväksi ja sekin tuo turvaa, henkisestikin.Kouluttautuminenkin on täällä edullista ja se nostaa monilla elämänlaatua, tulee virikkeitä, samanhenkistä seuraa ja elintasokin voi nousta mukavalla tasolle.

    Olen huomannut, että vaikeinta on yleensä heillä, jotka eivät löydä mitään rakentavaa vapaa-ajan toimintaa itselleen ja lapsilleen. Kyhjötetään paljon kotona, mutta ei yhdessä perheenä vaan tietokoneella, telkkarilla jne. Siinä ei sosiaaliset verkostot vahvistu, eivät edes perheen sisäiset siteet. Ennen muinoin Suomessa oli kiinteämpiä ihmissuhdeverkostoja, laajat suvut, kyläyhteisöt jne. Naapuriapu oli yleistä. Näin on edelleen joillain seuduilla, mutta sitten tilalle on tullut näitä muita yhteisöjä ja harrastepiirejä, jotka yhdistävät ja joista saa hyvin ystäviä.

    Jos eristäytyy kotiinsa, varmasti seuraa hankaluuksia. Kuka tahansa voisi kuitenkin etsiytyä esim seurakuntien (valikoimaa on )toimintaan tai sitten ateisteillakin on omat yhdistyksensä ja piirinsä. Kansalaisopistojen harrastepiirit ovat edullisia ja Suomihan on oikein kaikenkarvaisten yhdistysten luvattu maa.

    Niin paljon se on yksilön omasta asenteesta ja aktiivisuudesta kiinni alkaako syrjäytyä. Ja seura tekee kaltaisekseen eli mihinkään baila-bailakännäys porukoihin nyt ei ainakaan kannata etsiytyä. Tosin nuorenahan se vääriin porukoihin ajautuminen usein jo alkaa ja tässä vaiheessa vanhempien topakkuus ja nuorten ohjaaminen hyvien asioitten ja porukoitten seuraan olisikin tärkeää.

    Mutta niin, välillä ihmiset eivät vain jaksa ja saa aikaiseksi ottaa toisiin tarpeeksi kontaktia ja aloitetta tai elämäntapahtumien kuormittavuus uuvuttaa ja masentaa ja saa syrjäytymään omien seinien sisäpuolelle omien ongelmien keskelle. Siksi onkin tosi tärkeää, että on näitä yhteiskunnan tukipalveluita, joita olisi entisestään hyvä tehostaa.

    Kuitenkin olen pääsääntöisesti sitä mieltä, että Suomessa on maailmanlaajuisesti ottaen erittäin hyvät puitteet saada itselleen ja perheelleen muovattua hyvä ja onnellinen elämä. Paljon on omasta asenteesta ja aktiivisuudesta tosiaan kiinni. Perusturva on täällä kunnossa, pitää vain avartua ottamaan yhteyttä toisiin ja toimimaan aktiivisesti. Esim vapaaehtoistyössä toisten hyväksi itsekin piristyy ja elämä saa entisestään mielekkyyttä.

    Tämä nykykulttuurissa yleistynyt meno, että kaikilla pitäisi olla aina hauskaa, yhtään tylsää hetkeä ei oikein kestettäisi ja kaiken pitäisi tulla helposti ja nopeasti vieraannuttaa jo nuoresta monista hyvistä arvoista ja asenteista.Viihdemaailma vääristää kuvaa todellisesta elämästä ja kannustaa pyrkimään lopulta pettymyksen tuoviin maaleihin.Äitinä pyrin opettamaan Raamatun arvomaailmaa. Uskon sen tuovan onnellisuutta ja vakauttavan elämää.

    Onnellisempaa on antaa kuin saada ja tätä kun edes jossain määrin toteuttaa, saa jo paljon iloa ja tyytyväisyyttää elämäänsä. Niin täällä Suomessa kuin varmasti kaikkialla muuallakin.

    Maikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen NIIN samaa mieltä siitä että paras keino välttää sitä syrjäytymistä ja yksinäisyyttä on lähteä ulos maailmaan. Toisaalta monille se voi olla syystä tai toisesta vaikeaa. Ei ole autoa, asuu syrjässä, on jo valmiiksi masentunut jne. Nämä tosin ovat ongelmia ihan kaikkialla maailmassa. Seurakunnat on myös täällä paikka löytää itselleen tukea ja ystäviä.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.