maanantai 20. toukokuuta 2013

loikkien eteenpäin


Pojat leikkii kiihdytyskisaa autoilla olkkarissa ja M on tuomarina. Se kuulostaa ja näyttääkin oikeesti aika hauskalta puuhalta. Toisella on Salama ja toisella paloauto. Kilparatana meidän olkkarin pöytä.

tässä kuvassa näkyy hyvin myös meidän kodin sisustuksen tyyli. Mun mielestä ollaan aika kaukana skandinaavisesta kepeydestä ja tietynlaisesta valon askeesista.


Eilen aamulla, siellä kirkossa, M oli sen mun vapaaehtoistyön ajan mun mukana ja siirtyi vasta mun mennessä jumalanpalvelukseen omaan pyhäkoululuokkaansa. M:n luokassa oli myös uusi ja M.lle täysin ventovieras vapaaehtoinen ja mä meinasin pudota takapuolelleni kun M täysin itsenäisesti  ryhtyi keskustelemaan tän uuden aikuisen kanssa:

“My name is M. What’s your name?” - Vähän hämmentyneenä tää nainen vastaa ja kertoo nimensä ja M jatkaa keskustelua… “How are you today?” – Good, how are you? “I’m good thank you. I have been helping my mom upstairs”

tässä sama paperilla - tätä ne oli treenanneet koulussa perjantaina...
M siirsi teorian käytäntöön sunnuntaiaamuna kirkossa.


Tää on M:lle aivan huikea edistysaskel. Mä en oo koskaan nähnyt että M itsenäisesti aloittais keskustelun uuden/tuntemattoman ihmisen kanssa, ainakaan niin et se sen asia ei liity johonkiin tilanteeseen täysin kuulumattomaan juttuun. Yleensä nää tämänkaltaiset keskustelut käydään niin että mä toimin M:n tukipalveluna ja se esittää vastaavat kysymykset mun avulla. Sen lisäksi et olin hämmästynyt ja hämmentynyt ja meinasin siinä kohdassa pudota takapuolelleni, olin myös aivan hillittömän ylpeä meidän ”näkymättömästä lapsesta” joka ei puhu kellekään eikä koskaan ainakaan häiritse yhtään ketään – paitsi mua ja L:llää. Kehuin sitä siinä ja vielä kun hain sen pyhiksestä ja sit kotona vielä kolmannen kerran... kerroin miten ylpeä olen kun se on harjoitellut niin kovasti ja puhuttiin miten hyvältä siitä itsestään tunui osata jotakin sellaista, mikä ennen olis ollut täysi mahdottomuus.  Tänä aamuna noustessaan koulubussiin se kyllä unohti taas tervehtiä kuljettajaa ja vastata Mr. Brucen kysymykseen... taito on kuitenkin olemassa ja se on enemmän kuin loistavaa!

Illalla poikien nukkumaanmenohässäkässä meinasin taas polttaa päreeni ja lopulta työnsin se ulos poikien huoneesta ”osallistumasta”. Mä odotin et se jää siihen oven toiselle puolelle raivoamaan ja potkimaan ovea – siis standardireaktio moiseen ulossulkemiseen – mutta sen sijaan oli hiljaista ja mä sain paimennettua pojat sänkyyn ilman oven toiselta puolelta kuuluvaa ulinaa. Tää itsessään oli hämmästyttävää ja uutta, mutta vasta siinä vaiheessa rupesin itkemään kun M odotti mua hiljaa siinä oven takana ja sanoi, et se vaan halus kertoa laittaneensa pyykit koneeseen kun mulla oli kiire ja josko mä voisin tulla auttamaan sitä pesuaineen kanssa... ihan oikeesti, halusko se tehdä jotakin helpottaakseen mun elämää? Oliko sillä ihan oikeesti vilpitön tarve auttaa? Kyllä oli, ekaa kertaa ikinä. Ilman koukkuja. Ihan mieletöntä. Seuraava keskustelu me saatiin sit aikaseks siitä et ihmiset saattaa joskus itkeä myös ollessaan iloisia-onnellisia-liikuttuneita.

Neljä kertaa viikossa sosiaalistentaitojenryhmää ja neuropsykologista kuntoutusta kantaa hedelmää ja meillä on tän kevään aikana otettu aivan hirmuisenjättimäisensuuria askeleita eteenpäin. Se näkyy myös neidin itsetunnossa.

Ajatelkaapa asiaa näin, autistisen lapsen pitää oikeasti opetella nämä kuvien asiat konkreettisesti kirjasta tai paperilta ja harjoitella asiaa terapeuttien kanssa. Autistinen lapsi ei opi keskustelemaan ja kyselemään ja sanomaan kiitos ja olehyvä samalla tavalla kuin, ottamalla mallia aikuisista ja toisista lapsista. Autistinen lapsi ei ymmärrä, että puhuttaessa katsotaan silmiin tai edes sitä että jollakin tapaa olis hyvä ilmaista että kuuli mitä hänelle sanottiin. Näitä asioita harjoitellaan erikseen ja vielä useamman kerran viikossa. Ihanaa on, että nämä asiat on mahdollista opetella silloin kun ne eivät tule "automaattisesti".



3 kommenttia:

  1. Olen ihan liikuttunut. Mielettömän hienoa edistymistä M:ltä! Ihan uskomatonta avuliaisuutta myös. <3

    VastaaPoista
  2. Uusi upea taito M:llä. Tämän lukeminen oli kyllä päivän piristys heti aamusta. Tuollainen kaavio näyttää minusta todella kätevältä, ja M kaiken huipuksi testasi, että se toimii myös käytännössä! :D Koulussa on varmaankin opeteltu, että kysymys-kohtaan käy hyvin juuri "Mitä kuuluu?" (vaikka henkilön kuulumiset ei oikeasti kiinnostaisikaan... ) Onneksi se uusi ope myös jutteli M:n kanssa eikä komentanut tätä heti omalle paikalleen tai muuta katastrofimaista.

    - AS-tyttö

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.