Siirry pääsisältöön

maisemia ihailemassa

Me asutaan sikälikin mielenkiintoisessa paikassa että täältä löytyy ihan valtavasti ihmisiä joilla on loputon määrä rahaa. Yksitoista vuotta takaperin joku sanoi, että joka kymmenes asukas on miljonääri... veikkaan ettei toi lukema ainakaan ole pienentynyt. Meidän oma postinumeroalueemme kuuluu Yhdysvaltain kymmenen vauraimman joukkoon, ja siitä huolimatta tässä meidän katumme varrella on eläkeläisasuntoja ja tuettua asumista. Me asutaan tällaisessa "Arava"/"Hitas"/jotakin talossa, johon siis on tulorajat joihin jokaisen asukkaan on pitänyt mahtua. Tällä tavalla pidetään huolta, ettei ne rikkaat pääse linnoittautumaan yksikseen millekään kukkulalle.

Meidän tavistalo on kooltaan sellaista keskikastia, keskimääräisen perheen koti täällä on 186m2 (2000sqft). Jos kävelen kaksisataa metriä vasempaan tosta meidän ovesta on alkaa talot 300m2 ylöspäin ja jos marssisin ton kadun päässä olevan metsän läpi puolisen kilometriä puhutaan jo 700-1000m2, uima-altaista. omista hevostalleista jne.

Sunnuntaina käytiin ajelemassa siellä missä asuttiin ennen lasten syntymää ja samalla ihailemassa yhden kukkulan huipun maisemia. Tää on edelleen rakenteilla oleva asuinalue ja siellä se on ratkaistu niin, että tuettu asuminen asuu siellä alhaalla ja mitä ylemmäksi sitä mäkeä tie kipuaa, sitä kalliimmaksi muuttuvat talot. Viimeisenä kukkulan huipulla on asuinalue, johon jokainen jolla on varaa ostaa tontii, saa rakentaa sille tontilleen just tasan mitä tykkää, ja sieltäpä sitten löytyykin modernia huvilaa, italialaista villaa, arabialaistyylistä linnaa, kerikkalainen palatsi, tirolilaistaloa jne. Maisemat huimaa päätä ja sielua ja mäeltä näkyy maailman ääriin...







Yksi oli myynnissä ja siinä talon edustalla oli laatikossa myyntiesitteitä... hintaa siinä ei lukenut, mutta jos tällaista taloa on ostamassa ei sillä hinnalla varmaan oo niin kauheesti väliä. 


Huomatkaa 2290 pullon viinikellarin, jonka on suunnitellut yksi alueen viinitiloista ja hissi,
makkareita tais olla 5 ja neliöitä 723m2 





Tunnisteet:

Kommentit

  1. marikan polut21. toukokuuta 2013 klo 22.37

    lievää suureellisuutta tuossa asumuksessa, kukaties jopa minimaalista ylenpalttisuutta...?
    (hulppea, olisi jännää nähdä talo tositoiminnassa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa22. toukokuuta 2013 klo 9.04

      Joo, mä aina mietin et minkälainen ihminen haluaa asua tuollaisessa talossa. KUn musta tuntuu et jos mä voittaisin lottoamatta lotossa tai perisin jonkun ziljardöörin niin en mä sittenkään haluis noin asua, mutta jokuhan tämänkin talon on itselleen rakennuttanut.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää