Siirry pääsisältöön

multaa sormissa


Mitä meille kuuluu lauantaiaamuna?

Eilen istuttiin ekaa kertaa pihalla, syömässä illallista hämärtyvässä kesäillassa. Oli meillä lämppäri joo päällä, mutta vuosi sitten ei tarettu pihalla ennen keskikesää. Nyt oli hyttysiä, lämpöä, hämärää ja leuto tuuli – toukokuun alussa. Meidän parisuhde rakentuu näille yhteisille hetkille, se tarvitsee näitä, se teki hyvää.




Jossakin välissä yöllä meidän väliin hiipi taas se keijukainen. Se jonka tulon kuulen kun se lähtee sieltä omastaan... tums, tums, tums, tums, tums, tums, tums, tums, klonk, tums, tums, tums – ja sit se kiipee meidän väliin. Se sama keijukainen heräs aivan liian aikaisin ja kun ehdotin sille et nukuttais vielä vähän, se sanoi ettei halua nukkua enempää. Jätin L:n nukkumaan ja lähdin keijukaisen ja Koiran kanssa alas. Matkalla avasin poikien oven, laitoin K:lle tikkaat – pojat oli molemmat unessa, sikeässä unessa.

Me lähdettiin M:n kanssa ulos Koiran kanssa. M:n jalat toimi jotenkin huonosti, hitaasti ja väsyneesti. Kengätkään ei tahtoneet pysyä jalassa, ei päästy pitkälle, palattiin takaisin. Ulkona oli lämmin, ihana kesäaamu, mun jalat – se kipeäkin – olis vieneet pidemmälle.

M teki mulle kahvin, mä tein M:lle voimakaakaon. Sit juotiin kahvia ja kaakaota ja M söi keksin, ja toisen. K ilmestyi nauravaisena itsenään alas ja huomasi sen keksipurkin. Se teki pienen vallankumouksen ja istui keksinsä kanssa pöydällä, nautti vallankumouksestaan. Ne nauroi ja hihitti ja kutitti toisiaan. Mä hymyilin mun kahvin takana. Mulla on ihanat lapset.

Viimeisenä tuli O. Se oli uninen ja äkeä, mun Jörö. Se kiipes syliin ja sitä piti rutistaa ja pussata ja se halus keksin, mutta sen piti saada syödä se ilman et kukaan katsoo sitä. Se murisi kun sen katse kohtas veljen tai siskon katseen. Se on aina ollut sellainen, äkäinen herätessään.

Tänään me rakennetaan kasvimaa... salaattia, tilliä, tomaatteja, porkkanoita. L laittaa rivin tai kaksi lisää patioon. Kesäkukat istutin jo perjantaina. Illalla lähden naisten kanssa lasilliselle. Elämä on hyvää ja täyttä. Eilen meillä oli sellainen päivä kuin mun mielikuvissa muilla perheillä on, sellainen kuin elokuvissa.



Tunnisteet:

Kommentit

  1. sanna4. toukokuuta 2013 klo 14.21

    Mä en nää kuvia :(

    Mutta kuulostaa ihanalta. Munkin pioneista on jo juurakot näkyvillä :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää