Me ollaan oltu
kotona – koko päivä – aamusta iltaan ja pisimmälle päästiin, kun käytiin
pihalla harventamassa porkkanat ja
kastelemassa kukat. Muuten ollaan pysytty neljän seinän sisällä. K on nauttinut
järjettömän määrän empatialla höystettyjä jäähyjä. Lopetin laskemisen kahden kymmenen jälkeen. O on kokeillut samaa
muistaakseni kolmasti.
Jäähyjen väleissä
me ollaan - minä olen – askarreltu pahvilaatikosta merirosvomiekat ja sit me
ollaan katsottu ”Finding Nemo” ja rakennettu duploilla ja leikitty Polly
Pocketseilla ja... kävihän ne kylvyssäkin samalla kun mä laittelin pyykkejä,
tai itseasiassa K:n kylpy jäi aika lyhyeksi sen siirtyessä jäähylle.
Jos en olis
käyttänyt päivää uusien kasvatusmetodeitten, tai siis enneminkin uudenlaisen
lähestymistavan implementoimiseen ja harjoittelemiseen olis mulla ollut
kuolettavan tylsää. Niin ja kaiken muun lisäksi tää osallistuva ja
empaattisempi tapa kun estää tän takapuolituolissa karjahtelun eli omaa aikaa en
tänään oo saanut puolikasta minuuttiakaan... salaa mietin et missä välissä mä
luen sitä raamiksen kirjaa ja missä välissä luen muita blogeja ja missä välissä
käyn suihkussa ja missä välissä kirjoitan todistukset lauantaiksi ja missä
välissä... ilmeisesti iltayhdeksän ja aamukuuden välissä. Ehkä tää vielä kantaa
hedelmää... oikeesti mä kuitenkin uskon et tää toimii, on se toiminut M:nkin
kanssa ja tätä oikeesti suositellaan myös erityislapsille et miksei se jossakin
välissä alkais tuottamaan tulosta myös K:n kohdalla. Niin siis missä vaiheessa
mulla on elämä? Eiku täähän ON mun elämä.
Ekan päivän bonari on se etten kertaakaan oo nostanut omia kierroksiani ja vaikka toiminta on ollut välitöntä ja väistämätöntä ei K:kaan oo kokenut mun suuttuneen. Mä oon kyllästynyt olemaan huutava hermoraunio.
 |
| kotipiraattien piraattimiekat |
Heippa Yksis, löysin blogeihisi kuukausi sitten ja kiitos sinun, mulla on ollut äärettömän mielenkiintoista iltalukemista kun olen kahlannut postauksesi tähän päivään asti.
VastaaPoistaLöysin blogiisi kun etsin tietoa autismista: ystäväni lapsella on parhaillaan epäily päällä ja mietin miten voisin tukea heidän perhettään. Oon kuukauden aikana lukiessani oppinut paljon - autismista, erityislapsen kanssa elämisestä ja myötäelämisen tavoista nimenomaan erityislapsen vanhempia ajatellen. Itselläni on perustyytyväinen ja helppo vuoden ikäinen poika ja siten omat kokemukseni ovat kovin kovin yksipuolisia…
Olisi tosi mielenkiintoista jos joskus tekisit ihan oman postauksen konkrettisista tavoista, joilla mielestäsi lähimmäiset voivat tukea perhettä jossa on autistinen lapsi ihan epäilysajoista asti.
Toinen juttu mikä on antanut paljon, on ollut ajatuksesi ja kokemuksesi monikkoperheen arjesta. Mulla on tuttu, jolla on pienet kaksospojat ja totisesti on jäänyt monta sammakkoa sanomatta kun oma ymmärrys on lisääntynyt ekspotentiaalisesti.
Ylipäätään matkanne on ollut huikea ja vaikea, mielestäni kaikkien teidän mieletön muutos- ja kehitys- ja sopeutumisprosessi on nähtävissä - ja se jos mikä on lohdullista.
Juttujasi on tosi hauska lukea ja jään varmasti lukijaksesi. Toivon kaikkea hyvää teidän perheelle:)
Minski
Kiitos Minski, et arvaakaan mietn kommentisi lämmitti :) Sammakoista oon joskus muistaakseni kirjoittanutkin, mutta otan aihelistalle noi tavat tukea :)
Poista