torstai 16. toukokuuta 2013

rakkautta, empatiaa ja rosvoilua


Me ollaan oltu kotona – koko päivä – aamusta iltaan ja pisimmälle päästiin, kun käytiin pihalla harventamassa  porkkanat ja kastelemassa kukat. Muuten ollaan pysytty neljän seinän sisällä. K on nauttinut järjettömän määrän empatialla höystettyjä jäähyjä. Lopetin laskemisen kahden kymmenen jälkeen. O on kokeillut samaa muistaakseni kolmasti.

Jäähyjen väleissä me ollaan - minä olen – askarreltu pahvilaatikosta merirosvomiekat ja sit me ollaan katsottu ”Finding Nemo” ja rakennettu duploilla ja leikitty Polly Pocketseilla ja... kävihän ne kylvyssäkin samalla kun mä laittelin pyykkejä, tai itseasiassa K:n kylpy jäi aika lyhyeksi sen siirtyessä jäähylle.

Jos en olis käyttänyt päivää uusien kasvatusmetodeitten, tai siis enneminkin uudenlaisen lähestymistavan implementoimiseen ja harjoittelemiseen olis mulla ollut kuolettavan tylsää. Niin ja kaiken muun lisäksi tää osallistuva ja empaattisempi tapa kun estää tän takapuolituolissa karjahtelun eli omaa aikaa en tänään oo saanut puolikasta minuuttiakaan... salaa mietin et missä välissä mä luen sitä raamiksen kirjaa ja missä välissä luen muita blogeja ja missä välissä käyn suihkussa ja missä välissä kirjoitan todistukset lauantaiksi ja missä välissä... ilmeisesti iltayhdeksän ja aamukuuden välissä. Ehkä tää vielä kantaa hedelmää... oikeesti mä kuitenkin uskon et tää toimii, on se toiminut M:nkin kanssa ja tätä oikeesti suositellaan myös erityislapsille et miksei se jossakin välissä alkais tuottamaan tulosta myös K:n kohdalla. Niin siis missä vaiheessa mulla on elämä? Eiku täähän ON mun elämä.

Ekan päivän bonari on se etten kertaakaan oo nostanut omia kierroksiani ja vaikka toiminta on ollut välitöntä ja väistämätöntä ei K:kaan oo kokenut mun suuttuneen. Mä oon kyllästynyt olemaan huutava hermoraunio.

kotipiraattien piraattimiekat

2 kommenttia:

  1. Heippa Yksis, löysin blogeihisi kuukausi sitten ja kiitos sinun, mulla on ollut äärettömän mielenkiintoista iltalukemista kun olen kahlannut postauksesi tähän päivään asti.

    Löysin blogiisi kun etsin tietoa autismista: ystäväni lapsella on parhaillaan epäily päällä ja mietin miten voisin tukea heidän perhettään. Oon kuukauden aikana lukiessani oppinut paljon - autismista, erityislapsen kanssa elämisestä ja myötäelämisen tavoista nimenomaan erityislapsen vanhempia ajatellen. Itselläni on perustyytyväinen ja helppo vuoden ikäinen poika ja siten omat kokemukseni ovat kovin kovin yksipuolisia…

    Olisi tosi mielenkiintoista jos joskus tekisit ihan oman postauksen konkrettisista tavoista, joilla mielestäsi lähimmäiset voivat tukea perhettä jossa on autistinen lapsi ihan epäilysajoista asti.

    Toinen juttu mikä on antanut paljon, on ollut ajatuksesi ja kokemuksesi monikkoperheen arjesta. Mulla on tuttu, jolla on pienet kaksospojat ja totisesti on jäänyt monta sammakkoa sanomatta kun oma ymmärrys on lisääntynyt ekspotentiaalisesti.

    Ylipäätään matkanne on ollut huikea ja vaikea, mielestäni kaikkien teidän mieletön muutos- ja kehitys- ja sopeutumisprosessi on nähtävissä - ja se jos mikä on lohdullista.

    Juttujasi on tosi hauska lukea ja jään varmasti lukijaksesi. Toivon kaikkea hyvää teidän perheelle:)

    Minski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minski, et arvaakaan mietn kommentisi lämmitti :) Sammakoista oon joskus muistaakseni kirjoittanutkin, mutta otan aihelistalle noi tavat tukea :)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.