autsimista ja äitienpäivästä ja elämästä

Kauheesti olis kaikenlaisia ajatuksia, eikä yksikään niistä tunnu olevan ylitse muiden tai sellainen että siihen haluis tarttua enemmän kuin muihin. Viikonloppu oli kiva ja kiireinen, äitienpäivä ihan mulle sopiva ja tänään on taas maanantai ja ulkonna odotettu vesisade. On kuitenkin lämmin, niin lämmin että koko huushollissa on kaikki ikkunat auki kesäisen sateen ripotellessa ulkona. Eilen oli porkkanatkin itäneet ja tää sää on varmasti jokaisen kasvimaan juureksen unelmasää. Retiisit ja kurkut on jo harvennettu loppuviikosta saa varmaan harvennettua porkkanat ja salaatitkin.

kyllä ne vaan kasvaa!

...ja huomattiin että lupiinitkin tekee jo kukkaa

Plakkarissa on runsaasti valokuvia äitienpäivältä. Olis asiaa taas autismistakin, ja siitä kirjasta ja meidän käyttämistä ”apuvälineistä”. Tai sit vois kirjottaa yhteiskunnallisista aiheita tai hölistä ihan muuten vaan meidän arjesta ja olemisista ja menemisistä... Niin ja olihan mulla listalla haaveitakin, sisustushaaveita. Mikä teitä kiinnostaa? Mitä te haluatte lukea? Vai vähän kaikkea? Todennäköisesti kirjoitan kaikesta huolimatta kaikesta, mielialan mukaan.

pojat teki pyhäkoulussa mulle tällaiset ihanat rasiat. Rasiassa kolme pikkuista "pusua".

M:n saveen painettu peukku oli ihana, etenkin kun mulla on kaulassa se 6kk:n ikäisenä otettu hopeavalos M:n peukusta

Tääkin oli aika ihana...

Koira on mun peiton alla, pää mun tyynyllä... siinä se nukkuu yönsä - mamman kainalossa

M:lla oli koko viimeviikon sijainen ja meidän elämä oli aika tarkkaan sen mukaista... jatkuvaa riitelyä, valitusta, surua ja raivareita. Sit oli se lauantain aivan liian aikainen aamu ja me saatiin taas kerran muistutus siitä ettei M:n maailma toimi samalla tavalla kuin meidän muiden ja jälleen kerran L totes ettei M ehkä sittenkään ole valmis matkustamaan Suomeen – ajatus, josta L haaveilee ja joka aina säännöllisesti kaatuu omaan mahdottomuuteensa, tai siis siihen ettei tietoisesti halua pistää lapsen maailmaa ylösalaisin, ainakaan silloin kun sen maailma särkyy jo sijaisopettajasta ja yhdestä lyhyestä yöstä... voi vaan kuvitella mitä tapahtuu jos sen siirtää toiselle puolelle maapalloa, kymmenen tunnin aikaerolla, käytännössä ventovieraiden ihmisten keskelle, asumaan vieraaseen paikkaan.

hyppelihiiri tanssii bussia odotellessa

Me saatiin myös kutsu tutustumiskäynnille M:n uuteen kouluun. Tää on siis se keikka, minne on kutsuttu kaikki ensisyksyn uudet koululaiset ja sit mun käsittääkseni on vielä toinen kerta kun päästään tapaamaan opettajaa ja tutustumaan kouluun ilman muita. Mielenkiintoista nähdä miten toi eka keikka menee, kuinka se pärjää ja mitä sille jää siitä tilaisuudesta mieleen... pärjäähän se siis. Sehän on M:n yks suurimpia voimavaroja et se kyllä pärjää, kulkee muiden mukana eikä häiritse ketään, mutta tosiasiassa voi olla että se sulkee itsensä omaan maailmaansa ja laittaa autopilotin päälle eikä sillä ole jälkikäteen aavistustakaan mitä siellä tapahtui, kenet se tapas ja mistä siellä puhuttiin. Jälkikäteen me saadaan sit se ryöppy tuskaa ja jonoja ja suljettuja ovia.

Arjessa meillä on kaksi uutta käytännön apuvälinettä ja siellä keskiviikon kasvatusluennolla en voinut olla miettimättä, että näistä olis varmaan hyötyä ihan missä tahansa perheessä. Ensimmäinen on sosiaalisentarinan muotoon puettu ”sensory board” jonka tarkoituksena on tarjota M:lle keinoja tilanteeseen jossa se itse huomaa että alkaa hermostua ja on vaarana et kattila räjähtää. M sai itse valita erilaisia vaihtareita toimintamalleiksi ja meidän taulussa on nyt seuraavat rauhoittumismenetelmät: puristaa käsissä palloa tai muuta käteen sopivaa asiaa/esinettä, ajaa pölkupyörällä, pyöriä ympyrää, mennä kuumaan kylpyyn tai rutistaa itseään lujasti.

Perjantaina M:n mukana kotiutui liikennevalot. Ei mitkätahansa liikennevalot, vaan sellaiset joiden tarkoituksena on ohjata äänenkäyttöä. M:n maailmasta puuttuu erilaiset äänentasot tai siis se puhuu liian hiljaa silloin kun pitöis puhua kuuluvasti ja aivan liian kovalla äänellä silloin kun muut on hiljaa, kuten vaikka elokuvateatterissa. Kotona käytössä on keskimäärin nupit kaakkoon menetelmä ja sitä saa jatkuvasti muistutella siitä että me kuullaan kyllä vähemmälläkin. Punaisella valolla siis ollaan hiljaa tai kuiskaillaan. Keltaisella valolla puhutaan tavallisesti ja vihreällä valolla ollaan ulkona tai puistossa ja saa huutaa niin paljon kuin sielu sietää.

Mä oon nyt lueskellut pieninä palasina sitä kirjaa - Mervi Juusola: Levottomat aivot, ADHD ja Asperger vahvuuksina – vielä on paljon jäljelläkin, mutta tässä vaiheessa en oo yhtä ihastunut kuin alkumetreillä. Ihan alkuun siksi että Juusola erottaa Aspergerin autismista eroavaksi, kun täällä meillä koko Asperger on poistumassa ja tulee vain se yksi yleisnimitys ASD – Autism Spectrum Disorder. Suomessa saattaa olla toisin, mutta täällä ei kohta enää ole lainkaan Aspergereita ja siksi se kuulostaa mun korviin jotenkin vanhanaikaiselta. Autismi on mulle kirjan aiheista se tutumpi ja mun mielestä Juusolan lähestymistapa on sangen ylimalkainen, varmaan siksi ettei kysymys ole varsinaisesti ammattikirjallisuudesta ja koko teoksessa on vaan pari sataa sivua, kun oon tottunut lukemaan sellisia tiiliskiviä, joissa puhutaan vain HFA (High Functioning Autism) lapsista satojen sivujen verran. Tässä itse diagnoosista selvittiin kolmellatoista sivulla. Kokonaisuudessaan lähestymistapa on mulle ehkä turhan pikanen kujanjuoksu ja ylimalkainen... liiankin helppolukuinen ja helpostilähestyttävä. Näin varmasti tavoitetaan kuitenkin huomattavasti suurempi yleisö ja myös niitä ihmisiä joiden elämää nämä ongelmat ei varsinaisesti kosketa. Sen olen oppinut että se mitä mä oon kutsunut sosiaalistentaitojen ryhmäksi on itseasiassa neuropsykologista kuntoutusta – hieno nimitys.

Vielä en ole päässyt siihen voimavaraosuuteen ja ehkä sinne päästessäni ihastun uudestaan ja löydän lisää hyviä ajatuksia.

ihan paras matikkalelu - ihan kaikille!