siitä rakkaudesta ja logiikasta

Rakkautta ja logiikkaa, vai rakkauden logiikka... onko rakkaudella ylipäätään mitään logiikka tai logiikassa rakkautta? Mä päätin käydä sen kurssin loppuun, yleisestä mielenkiinnosta ja toisaalta, onhan se maksettu. Toistaiseksi kallistuisin siihen että vaikka logiikasta ei välttämättä puutukaan rakkaus, niin lämpö siitä puuttuu, tai ehkä se puuttuu vaan meidän kurssin vetäjästä ja niistä videopätkistä joissa hykerrellään sille kuinka vanhemmat pääsee antamaan takaisin lapsilleen.

Paljon siinä on hyvää, asioita jotka sopii meidän perheeseen ja meidän lapsiin ja meidän tapaan. Sit on se toinen puoli. Se, joka saa sen systeemin tuntumaan mun mielestä aika rakkaudettomalta ja sen empatian siinä vähintäänkin keinotekoiselta.

Vanhempi joka ei suutu on jotenkin pelottava, tai siis suuttuu mutta silleen hiljaisesti. Musta se nyt vaan on turvallisempaa et välillä räiskyy ja roihahdetaan ja sit pyydetään anteeks ja asetutaan. Eihän tuolla maailmassakaan kaikki pidä aina vaan kasvoja peruslukemilla, tuli vastaan mitä vaan... ja sit se lapsen manipuloiminen, tai siis mun korviin se nyt vaan kuulostaa siltä, ja se ettei lapsella ole oikeutta negatiivisiin tunteisiin, uhmaan ja vihaan. Ettei lapsi saa sanoa vanhemmalleen pahasti ilman rangaistusta ja... oikeesti, eiks oo vähän pelottavaa?  Kyllä mun pitää aikuisena mun mielestä pystyä käsittelemään myös lapsen reaktiot, tunteet ja vihakin. Missä sitten saa, jos ei kotona? Mä en saanut, se näkyy.

Kuunnellaan siis varauksin ja otetaan käytäntöön sopivin osin. Jatkuu ensi viikolla...