Siirry pääsisältöön

kuumetta

Niillä oli ollut kivaa D:llä. Ainahan niillä on... neljä lasta ja niitten kaverit ja kissa ja koira ja... niin, kivaa. Pojat oli heränneet kolmen aikaan - ehkä mäkin sit havahduin siihen, enkä tottumukseen – ja onneksi nukahtaneet uudestaan. Kotimatkalla K oli hiljaisena ja valitti palelevansa, kun lounaskaan ei maistunut kaivoin kuumemittarin esiin ja kuumeessahan se oli. Lauma parkkeerattiin telkan eteen ja me jatkettiin L:n kanssa järkkäämistä ja maalaamista ja...

Kuuden pintaan L sanoi et hänellekin on nousemassa kuume ja M oli kaivautunut sohvaan vällyjen alle. O itki lähinnä huomionpuutetta ja varmemmaksi vakuudeksi pissas sohvaan siinä välissä kun istutin K:ta potalle. K:n vaippa on tänään pysynyt taudista huolimatta kuivana ja jannu on pyytänyt päästä vessaan useampaan otteeseen. Ehkä se lähtee tästä – toisen taantuessa ruikkimaan minne sattuu. Pitäähän tässä maailmassa kai säilyä joku tasapaino.

M ei oo syönyt mitään sitten lauantaiaamun. Valittaa nälkää, pyytää ruokaa ja sit ei kuitenkaan syö. Eihän se tietty kauheesti maistu kun tuntee olonsa kipeäksi, mutta silti mä taas mietin et mitä tapahtuu siinä välissä kun se haluaa syödä ja sit ei kuitenkaan syö. Ei siis niin et se sanoo olevansa nälkäinen ja sit mä tarjoilen puolen tunnin päästä syötävää, aikaväli näillä tapahtumilla saattaa olla minuutti, kaksi tai viisi. Ei se kuitenkaan tee sitä renatakseen, ei vaan maistu.

K:n kuume - joku pöpö
L:n kuume - se sama joku pöpö
M:n kuume - liikaa ohjelmaa - taas

Mutsin infarktit osoittautui mediatapahtumaksi. Tai olihan sillä jotain sydänoireita ollut ja oli sairaalassa tarkkailussa, mutta ei kai siis mitään kuolemanvakavaa. Lapsille me ei näitä puhuta, eikä puhuta mutsista muutenkaan. Kysyttäessä vastaan, todenmukaisesti sen enempää yksityiskohtiin menemättä. Joskus vain on näin.


Toivottavasti huomenna olis sellainen valo et sais muutaman järjellisen kuvan meiltä. Tuntuu hyvältä olla taas ajantasalla.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää