kuumetta

Niillä oli ollut kivaa D:llä. Ainahan niillä on... neljä lasta ja niitten kaverit ja kissa ja koira ja... niin, kivaa. Pojat oli heränneet kolmen aikaan - ehkä mäkin sit havahduin siihen, enkä tottumukseen – ja onneksi nukahtaneet uudestaan. Kotimatkalla K oli hiljaisena ja valitti palelevansa, kun lounaskaan ei maistunut kaivoin kuumemittarin esiin ja kuumeessahan se oli. Lauma parkkeerattiin telkan eteen ja me jatkettiin L:n kanssa järkkäämistä ja maalaamista ja...

Kuuden pintaan L sanoi et hänellekin on nousemassa kuume ja M oli kaivautunut sohvaan vällyjen alle. O itki lähinnä huomionpuutetta ja varmemmaksi vakuudeksi pissas sohvaan siinä välissä kun istutin K:ta potalle. K:n vaippa on tänään pysynyt taudista huolimatta kuivana ja jannu on pyytänyt päästä vessaan useampaan otteeseen. Ehkä se lähtee tästä – toisen taantuessa ruikkimaan minne sattuu. Pitäähän tässä maailmassa kai säilyä joku tasapaino.

M ei oo syönyt mitään sitten lauantaiaamun. Valittaa nälkää, pyytää ruokaa ja sit ei kuitenkaan syö. Eihän se tietty kauheesti maistu kun tuntee olonsa kipeäksi, mutta silti mä taas mietin et mitä tapahtuu siinä välissä kun se haluaa syödä ja sit ei kuitenkaan syö. Ei siis niin et se sanoo olevansa nälkäinen ja sit mä tarjoilen puolen tunnin päästä syötävää, aikaväli näillä tapahtumilla saattaa olla minuutti, kaksi tai viisi. Ei se kuitenkaan tee sitä renatakseen, ei vaan maistu.

K:n kuume - joku pöpö

L:n kuume - se sama joku pöpö

M:n kuume - liikaa ohjelmaa - taas

Mutsin infarktit osoittautui mediatapahtumaksi. Tai olihan sillä jotain sydänoireita ollut ja oli sairaalassa tarkkailussa, mutta ei kai siis mitään kuolemanvakavaa. Lapsille me ei näitä puhuta, eikä puhuta mutsista muutenkaan. Kysyttäessä vastaan, todenmukaisesti sen enempää yksityiskohtiin menemättä. Joskus vain on näin.

Toivottavasti huomenna olis sellainen valo et sais muutaman järjellisen kuvan meiltä. Tuntuu hyvältä olla taas ajantasalla.