Siirry pääsisältöön

ihanat aamut

Mä en muista koska olisin viimeksisaanut istua ihan rauhassa aamua tässä pöydän ääressä... ehkä siitä ei oo kauaakaan ja ihmisen muisti on vaan lyhyt. Tänään kuitenkin nautin pitkästä aamusta lasten kuluttaessa Netflixiä ja Amazonia.

Me herättiin K:n kanssa ekoina, K halus katsoa telkkaria. Lähdettiin kuitenkin Koiran kanssa aamusumuun, me kolme – K, Koira ja mä. Sumuiset aamut on etuajassa, ei näitä odotettu ennen syyskuuta. Tultiin sisään ja K halus katsoa telkkaria. Ruvettiin tekemään pannareita aamiaiseksi. K piti mulle autotallin ovea ja auttoi mittaamaan ja sekoittamaan ja söi jauhoja minkä kerkis – siis paljaaltaan.  Paistettiin pannarit yhdessä ja K halus katsoo telkkaria. Istuttiin sylikkäin ja juteltiin, K hyppi mun sylissä paikallaan ja välillä sohvassa... ylös alas, eteen, taakse, ylös alas, mun päälle, eteen taakse... Saako katsoo telkkaria? Lovutan ja kysyn: ”Mitä haluisit katsoa?” – Jotain muuta. Kysyn uudestaan: ”Mitä se olis se joku muu?” – Jotain muuta. Se vastaa uudestaan. Se vastaa aina samalla tavalla, jotain muuta – something else.  ”Tänään saat valita kun ollaan tässä kahdestaan ja muut nukkuu vielä. Katsotaanko ja valitaan yhdessä?” – Joo. Jotain muuta. Valitaan yhdessä ja lopulta se osaa kuitenkin valita ihan itse. Jätän sen katsomaan Tuomas Veturia ja kuulen kuinka se samalla hyppii ja mukeltaa sohvassa, mun ikiliikkuja. Mä rakastan sitä ja meidän yhteistä aamuhetkeä.

Mietin meidän arkea. Mietin miten hyvää ja täyttä ja ihanaa se on. Mietin niitä hetkiä kun voimat on vähissä. Mietin onko ne oikeesti niin rankkoja ne hetket vai teenkö vaan asioista vaikeampia kuin ne onkaan. Jaksaisinko pidemmälle jos ajattelisin toisin? Onko kaikkien muidenkin lapset sit kuitenkin ihan samanlaisia kuin meidän ja mä vaan luulen et tää meidän elämä on jotenkin monimutkaisempaa?

Iltaisin kuuntelen M:n kuorsausta vieressäni. Mietin sen nielemisvaikeuksia. Onko ne psyykkisiä vai pitäiskö sen nielurisat käydä tarkistuttamsaa uudestaan? Medikalisoinko lapsiani?

Yläkerrassa odottaa kasa puhdasta pyykkiä. Pitäis laittaa eväät ja lähteäkirjastoon. Ens kuun kalenteri odottaa tekemistään. Pitäis tulostaa M:n psykologipaperit ja koulutarvikelista ja... O tulee tähän viereen ja haluaa syliin, kauhukaksikko katos telkkarin edestä yläkertaan riehumaan. Kuulen kun ne juoksee. Tiedän että kohta ne pyykit on levitetty pitkin yläkertaa. Menen kohta, nyt me syödään vähän mustikoita mun ihanan filosofin alun kanssa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi