Siirry pääsisältöön

kuinkas sitten kävikään

Eilen aamulla odotin ensin et kello tulee yhdeksän, sit nappasin puhelimen kouraan ja soitin sille listan kolmannelle psykiatrille (CB). Eka puhelinnumero meni toisen vakuutusyhtiön omalle lääkäriasemalle – joo ei – googlaan uudestaan ja löydän toisen numeron. Soitan siihen numeroon ja saan puhelinvastaajan... ”jätäthän nimesi ja puhelinnumerosi ja asiasia ja palaan pian, jos olet uusi asiakas – praktiikka on täynnä enkä valitettavasti vastaanota uusia asiakkaita” Viimeisestä pätkästä huolimatta jätän pitkän viestin CB:lle. Kerron meidän tarinan ja tilanteen lyhyesti, kerron miksi on niin tärkeää saada apua juuri häneltä ja kuinka kiitollinen olisin jos hän edes soittaisi takaisin. Seuraavaksi jätän viestin lastenlääkäriasemalle. Kysyn olisko mitenkään mahdollista et meidän lääkäri soittais sille CB:lle ja sanois sanasen tai kaksi meidän puolesta.

Kun olen suihkussa soittaa lastenlääkäriaseman sairaanhoitaja ja lupaa välittää pyynnön meidän lääkärille. Istuessani oman lääkärini odotushuoneessa – sen niskan seuraava vaihe – soittaa meidän lastenlääkäri ja lupaa soittaa CB:lle, kysyy kuka meidät halusi CB:lle lähettää ja muutaman muun tarkentavan kysymyksen puheluaan varten. Lohduttaa että menee varmasti muutama päivä ennen kuin mitään kuuluu, mutta että joskus on ollut mahdollista saada aika tällä tavoin. Jään odottamaan.

Päivä kulkee omaa rataansa... niskalääkäri – lähete fysioterapiaan hierontaan – lounas lasten kanssa ja terapia. K:n terapeutti on silmäleikkauksessa ja meidän terapiasysteemit sen takia poikkeukselliset. Päädyn istumaan klinikan odotushuoneessa yhdestä puolineljään, vaihtelevasti yhden tai kahden lapsen kanssa. Siinä istuessani luen kirjaa, leikin autoilla ja neulon K:lle matka ”tutua” – sitä villalangasta tehtyä äidinkorviketta. Juttelen M:n toimintaterapeutin kanssa ahdistuksesta, syömisterapeutin kanssa syömisvaikeuksista ja ryhmäsyömisterapeutin kanssa ryhmän aloittamisesta tulevalla viikolla. Mietin että kaikki tuntee mut Klinikalla, sen naisen joka istuu siinä aulassa neljänä päivänä viidestä. O:n fyssari kehuu että O on edistynyt ihan valtavasti. Olen samaa mieltä. K:n varaterapeutti kertoo että sai K:n rauhoittumaan töihin kuiskaamalla ja toimimalla korostetun hitaasti ja rauhallisesti – ei taida luonnistua multa.  O haluaa kauppaan ostamaan omenia. Mä haluun ostaa maitoa aamuksi.

Ruokakaupassa puhelin soi. Tunnistan välittömästi numeron vaikken ole siihen numeroon soittanut kuin yhden ainoan kerran. CB soittaa takaisin. Hypin kirjaimellisesta tasajalkaa riemusta vaikken vielä edes tiedä mitä se aikoo mulle sanoa. Se kuulostaa puhelimessa ehkä maailman mukavimmalta ihmiseltä. Se kiittää viestistä ja sanoo saaneensa viestin myös meidän lastenlääkäriltä. Se sanoo että päätti soittaa takaisin, koska mä kuulostin puhelimessa niin mukavalta ja koska meidän lastenlääkäri puhui meidän perheestä niin kauniisti...  niin ja koska luottaa meidän Neuron arvioon psykiatrin tarpeesta. Se tarjoaa meille aikaa perjantaiaamuksi, vilkaisemattakaan kalenteriani otan vastaan ajan. Siis perjantaiksi!!!! Ei ensi kuussa tai joulukuussa vaan nyt, tämän viikon perjantaina. CB sanoo ettei enää kuulu meidän vakuutusyhtiön sopimuslääkäreihin, mutta lupaa laskuttaa vakuutusyhtiötä meidän puolesta, meille jää maksettavaksi erotus.

Tää toimii siis vähän niin kuin kela, lääkäri laskuttaa ja vakuutusyhtiö hyvittää oman taksansa mukaan, me maksetaan näitten kahden erotus. Silloin kun käydään sopimuslääkärillä ei lääkärillä ole oikeutta laskuttaa meiltä sitä ylimenevää summaa. Soitan vakuutusyhtiöön kysyäkseni paljonko ne meinaa korvata, muistelen mielessäni että se olis ehkä puolet siitä taksasta (korvattava summa – 50% vakuutustaksasta). Yllätys on iloinen kun nainen puhelimessa kertoo, että koska meidän vuotuinen omavastuumaksimi on ylittynyt maksavat he 100% oman taksansa (korvattava summa – 100% vakuutusyhtiön taksa), loistavaa... ehkä tästä selvitään järjellisin summin.

Illalla puhelin soi vielä kertaalleen. Meidän lastenlääkäri haluaa tarkistaa että me saatiin se aika. Se kertoo just puhuneensa uudestaan CB:n kanssa ja että CB on luvannut ottaa M:n potilaakseen. Kello on melkein kahdeksan – illalla – "virka-aika" on loppunut jo tunteja sitten.


Tänään alkaa testaus Neurolla. Me käydään M:n kanssa siellä neljä testikertaa selvittämässä pelkotiloja ja ahdistuksia.




Kommentit

  1. Kiva kuulla, etta laakarikuvio selvisi ja saitte ajan nain pian! Asioilla on aina taipumus jarjestya :-)

    VastaaPoista
  2. peukut tälle! Hienoa kun homma etenee näin tehokkaasti!

    VastaaPoista
  3. Loistavia uutisia! Ihanaa, että välillä asiat järjestyvät nopeammin kuin ikinä uskaltaisi edes toivoa.

    -Minna

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa miten iloisia uutisia! :)

    -Suomidiggari

    VastaaPoista
  5. Kiva! Kuulostaapa hyvältä :) Kiva kuulla miten M:n asiat etenee.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi