Siirry pääsisältöön

mustia silmiä ja naarmuja ja iloja

Mitä muuta meillä tänään tehtiin, siis sen lisäks et leikattiin sukkiksia, lenkkeiltiin Koiran kanssa puskissa ja valokuvattiin kämppää hikisenä?

No, oltiin klinikalla M:n ST-ryhmää varten (suom. sosiaalisten taitojen), käytiin kiristyttämässä L:n aurinkolasit, haettiin M, ja mä sain kuulla miten M oli tänään ylittänyt itsensä ja pulissut ja johtanut keskustelua ja jakanut ja pelannut pelejä ja... ollut kaikinpuolin sosiaalinen. Olen ylpeä prinsessastani, kyllä se osaa kun vaan sille päälle sattuu.

Käytiin koko jengillä lounaalla ja ruokakaupassa, leikittiin puistossa ja ajettiin pyörällä. K harjoitteli pyöräilyä ekaa kertaa täysin vapaaehtoisesti ja jotenkin sille tuntui viimeinkin hahmottuneen et pyörällä on mahdollista edetä nopeammin kuin kävellen tai juosten. O tyytyi tutkimaan polkupyörän mekaniikkaa. Sit me hoidettiin O:n naarmua – terapiavamma, kun terapeutti lapsella lattiaa pyyhki – ja paranneltiin K:n mustaa silmää. K sai autossa MS Surfacesta silmäänsä M:n ja O:n taistellessa.

Jossakin vaiheessa tajuttiin et on ruoka-aika ja koko kolmikko sai M:n syömisterapian tyyliin viisi pientä ateriaa, kuin pienet kiinalaiset konsanaan. Siis silloin joskus muinoin ainakin suomalaisessa etnisessä ravintolassa tarjottiin näitä pieniä aterioita. En tiedä onko vieläkin näin... Tänään viisi pientä ateriaa sisälsi kurpitsaravioleja – pahaa, avokadoa – pahaa, nakkeja – aika pahaa, kirsikkatomaatteja – hyvää, kurkkua – aika pahaa. O söi tosin kaikki kasvikset – ei avokadoa ja K vain nakit. Jälkkäriksi oli vaniljajätskiä ja marionberry piirakkaa. Sori, en tiedä mikä se on suomeks, joku karhunvatukan tuttava tai sukulainen eikä sillä varmaan ole edes suomenkielistä nimeä. K jäi TAAS ilman jälkkäriä ja siirrettiin myöhäisestä ajankohdasta johtuen suoraan sänkyyn.


Loppuillan O ja M pelas lohikäärmepeliä ja Kanin Loikkaa. On huikeeta miten dynamiikka muuttuu ja tilanne rauhoittuu. Rauhoittuu siis niin et noi leikkii kahdestaan rauhallisia leikkejä, pelaa pelejä ja puuhaa kaikkea ns. hiljaista.  Niin kauan kun K on mukana geimeissä ne lähinnä riehuu M:n kanssa ja O itkee ja raivoaa kun ei pysy perässä tai satuttaa itsensä. Jossakin vaiheessa kiikutin melatoniinin edelleen riekkuvalle K:lle. 

Kaikin puolin oikein hyvä päivä. Huomiseksi pakkasin M:lle syömisterapiaan raviolin, salamia, vadelmia, mustikoita ja juustoa.

M oppi ottamaan itse vauhtia




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää