Siirry pääsisältöön

takaisin Klinikalle

Kuten aina loman jälkeen mä oon ihan pihalla... oli mulla kone mukana, en vaan avannut sitä kertaakaan. Blogit lukematta, kuvat editoimatta, sähköpostissa puuhaa... sähköpostit toki tuli luettua kännykästä, mutta kaikki mun vastuulliset moderointihommat oli hyllyllä ne muutamat päivät kun oltiin poissa enkä mä yhteenkään meiliin vastannut. Ei ollut yhtään niin kiireellistä asiaa ettei ne olis joutaneet odottamaan. 

Yritän käynnistellä elämää hiljalleen, mutta tosiasiassahan se hyökkää rytinällä vastaan... terapia, terapia, terapia, kesäkoulu, silmälääkäri... peruuta ensi keskiviikko, soita sinne tee sitä, tee tätä... kaikki heti ekana päivänä loman jälkeen. Tässä vaiheessa ne kuvat on onneksi sentään jo editoitu ja jaettu eetteriin ja pyykitkin pesty. Nyt vielä kun sais itsensä suittua johonkin kuosiin. Mä muuten aina välillä mietin et jonkun pitäis ottaa multa pois toi kamera... Sunnuntaista tiistaihin, liki viisisataa valokuvaa... käy niitä nyt sit läpi ja editoi ja deletoi ja yritä jotenkin järkeistää...

lounaalla puistossa


Illalla – tai siis alkuillasta – uuvututtaa... L laski että tuli tänään käyneeksi neljästi Klinikalla – nii.....in, kuulostaa tutulta. Lasten katsoessa telkkua mä nukahdan sohvalle ja herään just sopivasti tarttuakseni kauhan varteen. 

Koiralla ei oo asiaa keittiöön ruokailun aikana,
K taas vaihtoi jälkkärijätskinsä leikkiin eikä keittiössä leikitä kun muut syö


M:n syöminen ei oo sanottavasti edistynyt - tai siis enää mä en pelkää että se makaa kohta nenämahaletkussa sairaalassa, mutta eihän tota edelleenkään voi kai varsinaisesti syömiseksi kutsua... ¼ croisantti, 2 jogurttia, 1 juustotikku, voileipäkeksi... Mun oma pääkoppa vaan kestää sitä nyt paremmin, kun Klinikka tekee töitä asian kanssa ja mä oon jotenkin vielä paremmin hahmottanut että sitä ahdistaa ja pelottaa. Se pelkää että mä kuolen ennen kuin se saa lapsia. Se pelkää että meille tulee tulipalo. Se pelkää ja ahdistuu ja pelkää... enkä mä vanhempana voi mennä lupaamaan etten kuole tai ettei meille tule tulipaloa. Psykologia ei oo löytynyt, paitsi se yks jolle meillä on loppukuusta aika, se joka laskuttaa yhdestä paperista pitkälti toista tonnia - siis asiakkaalta, ei vakuutusyhtiöltä. Pidetään se nyt inakin toistaiseksi, eihän me mitään testejä ja raportteja tartteta.


Se silmälääkäri... katsoi ja tutki ja testas ja mittas ja määräs paremmat aurinkolasit ja silmätippoja. Vakuutusyhtiö sit maksoi mulle uudet, puhtaat ja naarmuttomat reiskat. Lukulaseja pääsee katselemaan parin vuoden päästä, ikänäön hyvä puoli on se ettei niitä ajolaseja enää tähän hätään tarvii.

klassikot

Koira on omasta lomastaan täysin uuvuksissa

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää