Siirry pääsisältöön

neurologista nielurisoihin

Tuumasta toimeen. Soitan lääkärille, selitän vastaanottovirkailijalle huoleni ja saan yllättäin ajan samalle päivälle. Täytyy johtua heinäkuusta, kun yleensä näissä vähemmän kiireellisissä asioissa kuten lapsen nälkiintyminen, syömättömyys, kuorsaaminen ja muut saa normisti kuitenkin odottaa viikon tai kaksi.

Myöhemmin iltapäivällä haen pojat terapioistaan ja fyssari kertoo huolensa. Hänen mielestään meidän olis aika viedä O neurologille. Olo on puusta pudonnut, kun mun mielestä tossa jannussa ei oo mitään muuta vikaa kuin se et se kypsyy keskivertoa hitaammin, ja se nyt ei kai varsinaisesti ole vika. Kypsyy kun ehtii, eikä kaikkien tartte olla urheilullisia. Fiksu ja filmaattinen se on senkin edestä.

Kuudenaikaan odottelen edelleen lääkäriä lääkäriasemalla. Kymmentäyli L tuuppaa pojat ovesta sisään lähtiessään jonnekin kurssilleen ja jatkamme odottamista yhdessä. K kiipee vastaanottohuoneen pöydälle ja hyppää alas. O kiipee perässä ja haluan että nostan sen alas, uudestaan, uudestaan, uudestaan...

Kun lääkäri tulee huoneeseen selitän sille huoleni ja lääkäri kurkkaa ensin suuhun ja sit näyttää mulle mitä näkee. M:n nielurisat näkyy tällaiselle pulliaisellekin. Ne tukkii käytännössä koko nielun. Ei mikään ihme että se kuorsaa ja ettei se haluu syödä. Olihan niistä risoista juttua jo huhtikuussa, mut silloin sillä oli flunssa ja ajateltiin et ehkä niitten koko johtuu viruksen aiheuttamasta turvotuksesta. Nyt sillä ei ole flunssaa ja nenänkin limakalvot näyttää hyvältä. Saadaan lähete leikkaukseen. Huomenna pitäis soittaa lastensairaalaan. Tuntuu kornilta olla näin innoissaan. Mun lapselle pitää tehdä kirurginen toimenpide ja sen sijaan et olisin huolissani hihkun riemusta. Mä vaan uskon että taa ratkaisee niin, niin, niin monta asiaa... uniongelmia, syömisongelmia. Fysiologisia ongelmia on helpompi ratkoa kuin psykologisia.

Kysyn samalla O:sta ja siitä mitä fyssari sanoi. Lääkäri sanoo että hän puhuu jatkuvasti näitten huolestuneiden fysioterapeuttien kanssa ja ehkä kerran sadasta huoli on aiheellinen. Lääkäri katsoo kun O kiipee siihen pöydälle ja mä nostan sen alas ja sit se kiipee taas pöydälle ja mä nostan sen alas. Se toteaa nopeasti et jos lapsella olis oikeesti vakava neurologinen ongelma se ei kiipeäis itse siihen pöydälle. Hengähdän helpotuksesta toisen kerran viiden minuutin sisään.

Kotona laitan pojat nukkumaan, siivoan M:n kanssa kesävieraan häkin, kaadan itselleni lasin viiniä ja istun alas pelaamaan possupeliä. Rohkenen väittää että M on useaa ikäistään parempi tarinankertoja tän pelin ansiosta... Kuva tarina menee seuraavasti: "I was swimming in the water when I happened to see a swimming elephant. We got out of the water and the elephant farted. The cloud smelled so yucky I turned into a snowman and I realized I was holding a leaf in my hand..."


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Tatti23. heinäkuuta 2013 klo 6.51

    Hei Yksis,

    Olen lukenut blogiasi pari kuukautta, nautin sen lukemisesta paljon. Olen itsekin ulkosuomalainen, minulla on 4-vuotiaat kaksostytöt. Toisella leikattiin nielurisat 2-vuotiaana. Eron huomasi heti, tyttö kasvoi entistä pitemmäksi ja hän vaikutti muutenkin heti paljon onnellisemmalta. Toiselta tyttäreltäni leikattiin risat viime jouluaattona (!). Toipuminen kestää aina n. kaksi viikkoa, ja ensimmäinen viikko on lapselle erittäin tuskallista, mutta kipulääkkeillä pärjää. Toinenkin tyttö alkoi heti syödä paljon enemmän, hän on lihonut joulukuusta monta kiloa, hän oli ennen leikkausta hyvin laiha, ja hänellä oli angiina 8 kertaa 6 kuukauden sisällä. Nyt ei ole angiinoita enää, ja ruoka maistuu. Tyttö kertoi leikkauksen jälkeen, ettei voinut enää syödä paljon, koska kurkusta ei mahtunut oikein mitään läpi. Eli kyllä leikkaukset kannatti. Onnea teillekin leikkaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa24. heinäkuuta 2013 klo 8.13

      Kiitos Tatti! Mulla on todella "high hopes" tän suhteen ja täällä kivunhoitoon panostetaan onneksi tosi hyvin :)

      Poista
  2. Anonyymi24. heinäkuuta 2013 klo 4.29

    Jätän puumerkkini pitkästä aikaa ja lähetän samalla haleja teille,
    Veeruska

    VastaaPoista
  3. Heli25. heinäkuuta 2013 klo 11.01

    Mikä tuo peli on ja mistä noita saa? Näyttää hauskalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa26. heinäkuuta 2013 klo 8.16

      Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Muusa Liinpaa26. heinäkuuta 2013 klo 8.20

      Heli sen nimi on Pickles' Pig Tales ja sitä myy täällä Simply Fun joka on erikoistunut opetuspeleihin. Niitä myydään kotikutsuilla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää