tiistai 16. heinäkuuta 2013

toka päivä leirillä

Tokan leiripäivän ilta on omalla tavallaan seesteisempi kuin sen ensimmäisen. Ensimmäinen päivä – ihan missä tahansa – kun on enemmän tai vähemmän kaoottinen ja sellaista paikan hakemista ihan kaikille osallisille. Nostan hattua ihmiselle, joka yrittää koordinoida monen sadan lapsen ryhmää. K tosin pärjäs tänään huonommin kuin eilen. Yhteistilaisuudessa oli liikaa lapsia, liikaa melua ja liikaa kaikkea... siihen kun lisätään vielä välitunnilla opettajilta salaa syntynyt asvaltti-ihottuma niin soppahan oli valmis. Toisessa kokoontumisessa näin omalta paikalta kuinka O yritti lohduttaa veljeään ja K:n nähdessä mut se puhkes vaan vuolaaseen itkuun ja piiloutui tuolinsa alle. Kävin pelastamassa poikaseni ja yhdessä me tanssittiin sylikkäin kunnes oli ritareiden vuoro mennä lavalle tanssimaan. Se oli riittävä houkutin K:lle palata takaisin omaan ryhmään ja siirtyä open syliin. Sitä kyynärpäätä sit laastaroitiin ja lääkittiin myöhemmin useammankin leiriläisen arvioidessa vamman laatua ja mun laastarointikykyjä. Kiitosta tuli muodikkaista laastareista ja siitä että mulla oli vielä sellaista lisä sidettä mukana ja K:n vamman paketille tuli siis laajempikin hyväksyntä.

Mun "jalojen aatelisten" -ryhmässä ollaan siitä onnellisessa asemassa, että meillä on se Jumppaope ja sit vielä mä – edes jonkinmoisella opettajankoulutuksella – ja ollaan siis rautaisen ammattilaisen ja puolivillaisen ammatitaidon varassa onnistuttu luotsaamaan omiamme suuremmitta kommelluksitta. Kukaan ei ole kadonnut, satuttanut itseään, lopettanut leiriä tai laskenut alleen meidän hoivissa... eilisillan sähköpostista päätellen kaikissa ryhmissä tilanne ei ole ihan yhtä auvoinen ja tasapainossa. Moni vapaaehtoiseksi ilmoittautunut vanhempi ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi minkälaista on luotsata pariakymmentä lasta muutaman apulaisen kanssa – ne apulaiset kun monessa ryhmässä on hädin tuskin toisella kymmenellä. En kadehdi poikien ryhmän vetäjää. Itse saisin hermoromahduksen jos mun tehtävä olis paimentaa yli kahtakymmentä 3-4 –vuotiasta kolmen tai neljän apulaisen voimin. Moni niistä poikien ryhmäläisistä kun on meidän poikien kaltaisia – kotihoidossa olleita, äidin helmoissa kasvaneita ensikertalaisia.


Sitäpaitsi, kuusveet on kivoja. Ne on käyneet vähintään vuoden oikeeta koulua, ne osaa toimia isossakin ryhmässä. Ne osaa istua, seistä jonossa, olla kohtalaisen hiljaa ja kuunnella. Ne vastaa kun kysytään ja kuuntelee opettajaansa. Kuusveet on myös riittävän nuoria olemaan kyseenalaistamatta aikuista. Ne on kaikin puolin kiitollisia opetettavia. Pääsen helpolla.  

tokan päivän aamu


pienet lavalla - meidän jannut tukii lavan etureunan ritilää


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.