lauantai 20. heinäkuuta 2013

puhki rikki poikki

Vasta tänään sitä ymmärsi miten väsynyt M on leirikokemuksestaan. Miten paljon se siltä vaati ja kuinka loputtoman puhki se vaan on. Se heräs aamulla jo kauan ennen kuin olis pitänyt, itki ja kiukkusi, loukkaantui mitä mitättömimmistä asioista ja lopulta ymmärsi itsekin olevansa uuvuksissa. Syömisterapiaan jätin itkevän lapsen joka huusi vaan perään että; ”mä tarviin sua...” Vielä vuosi sitten lähteminen näissä tilanteissa teki tiukkaa. Nyt se lähinnä muistutti mua siitä entisestä elämästä, sitä miksi me silloin lähdettiin tutkimuksiin ja siitä miksi me oltiin niin helisemässä ton lapsen kanssa... sillä oli vain huonoja päiviä, se oli vaan kiukkuinen, uhmakas, raivostunut ja eri mieltä ihan mistä tahansa. Nostan hattua vuoden tai kahden takaiselle itselleni. Nostan hattua sille naiselle joka jaksoi ja pärjäs. Toivottavasti huominen on parempi ja toivottavasti, toivottavasti yöuni jaksaa kantaa pidemmälle. Muistan taas hetken miten järjettömän pitkälle me ollaan M:n kanssa kuljettu. Muistan mistä lähdettiin.

Harkitsen K:n laittamista valjaisiin. Mietin miltä se näyttää ja minkälaisia kommentteja saisin... iso poika – valjaissa. Tuntuu että mulla ei ole siihen mitään otetta. Se kiusaa Koiraa. Lyö ja vetää hännästä. Se riehuu ja tönii muita. Olis helpompaa jos se edes tarkottais sitä, mutta anteeksipyyntö on mitä vilpittömin ja tulee itsestään hetken huumassa tehdyn typeryyden jälkeen. Tänään se kiusas taas Koiraa, Koira ensin varoitti, sitten puri kiusaajaansa... valitettavasti vaan hammas osui kiusaajan siskoon. Mä oon aina ajatellut että se on kerrasta poikki jos näin käy... nyt kun tässä ollaan ja M:n kädessä on mustelma Koiran kulmahampaasta mä haluan lähinnä syyttää siitä K:ta. Tajuan ettei tää ehkä olekaan niin yksioikoinen asia.

O:lla on uhmaikä kukkeimmillaan. Se ei oo kaksi ja rapiat, se on itselleen tyypillisesti myöhässä – vuoden. Sillä on uhma nyt ja meidän uhmatuhman mielessä kaikki kannattaa ehdottomasti tehdä toisin. Karkailla ja huutaa vaan mennessään ”Eiiiiiiiiii” ...vaan onhan sillä kuopuksellakin oikeus löytää rajansa ja tehdä itsensä erilliseksi. Kaivata yhtäaikaa lähelle ja kauas, vaikka myöhässäkin. Koomisen tilanteesta tekee se että se on kuitenkin kolme ja monessa asiassa toimii ihan ikätasoisesti.

Tätä laumaa me ollaan tänään roikotettu taas perässä – no Koira oli kotona – ja haaveiltu niistä uusista tuoleista ja piharemontin seuraavasta vaiheesta ja valaisimista ja... En voinut olla miettimättä hetkittäin miltä me näytettiin ulkopuolisen silmissä... ei niin että sillä olis mitään merkitystä, mutta...


M kulkee ulisten perässä ja heittelee kenkiään ja ilmoittaa itkunsa seasta ettei ne pysy jalassa ja että hän haluaa vaan heti kotiin ja K kiipeilee kaikkialle ja koskee kaikkeen ja sit vielä kaikkeen mihin ei edes vois kuvitella että joku koskee ja sit meillä on O joka keskustelee ja on avulias ja lopulta karkaa ja kieltäytyy ehdottomasti lähtemästä tai tulemasta tai ylipäätään yhtään mistään.  Me vanhemmat edetään totaalisen välinpitämättöminä sen ekan ulvonnasta ja kenkien heittelystä ja sivulauseessa toista kieltäen ja ohjaten ja kolmannelle vaan huikataan et ”hei, hei, me mennään nyt...” ja lopulta se kolmas juoksee ulvoen meidän perässä ja tietenkin kompastuu ja kaatuu, sillä kun edelleen on tuo karkeamotoriikka aika hakusessa. Vaan jos me kauheesti mietittäis näitä tilanteita etukäteen, niin eihän me koskaan mihinkään päästäis vaan istuttais kotona ja kasvatettais lapsia kuin herkkusieniä kaapissa.

Tuhkimo alkamassa... kuvassa myös meidän uusi sohvapöytä joka löytyi lelukaupan konkurssipesästä ja maksoi $45

2 kommenttia:

  1. Mäki joskus mietin että jos kissa joskus raapisi tyttöjä, niin en paljoa kattelis enempää... (kissa on siis tosi ujo ja ei kyllä ikinä ketään raavi).

    Noh, sitten toinen pikkutytöistä juurikin veti hännästä, repi turkista ja kissa huitas ja lähti pois ja jouduin miettimään aikaisemmin luomiani periaatteita. Mietin mitä jos kynsi olisi osunut silmään tai kissa olisi raadellut... mutta toisaalta, lapsi itse aiheutti tahallisella käytöksellään tuon vaikka aiheesta oli varoitettu monesti ja kielletty. Ei olekaan yhtään niin yksioikoinen asia niin kuin sanoit!

    Toistaiseksi kissa on olemassa ja toinen pikkutytöistä vähän oppinut varovaisemmaksi mutta silti joudun yhtenään varoittelemaan, toiste ei ole kissa huitaissut. Toivottavasti en joudu katumaan periaatteeni pyörtämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Evita, lisähaastattelulla elvis ettei Koira ollut tarkoittanut purra, vaan varoitti vaan ja kulmahammas osui vahingossa M:n käsivarteen. Helpotti omaa oloa valtavasti :)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.