Vasta tänään sitä
ymmärsi miten väsynyt M on leirikokemuksestaan. Miten paljon se siltä vaati ja kuinka loputtoman puhki se vaan on. Se heräs aamulla jo kauan ennen
kuin olis pitänyt, itki ja kiukkusi, loukkaantui mitä mitättömimmistä asioista
ja lopulta ymmärsi itsekin olevansa uuvuksissa. Syömisterapiaan jätin itkevän
lapsen joka huusi vaan perään että; ”mä tarviin sua...” Vielä vuosi sitten
lähteminen näissä tilanteissa teki tiukkaa. Nyt se lähinnä muistutti mua siitä
entisestä elämästä, sitä miksi me silloin lähdettiin tutkimuksiin ja siitä
miksi me oltiin niin helisemässä ton lapsen kanssa... sillä oli vain huonoja
päiviä, se oli vaan kiukkuinen, uhmakas, raivostunut ja eri mieltä ihan mistä
tahansa. Nostan hattua vuoden tai kahden takaiselle itselleni. Nostan hattua sille naiselle joka jaksoi ja pärjäs. Toivottavasti huominen on parempi ja toivottavasti, toivottavasti
yöuni jaksaa kantaa pidemmälle. Muistan taas hetken miten järjettömän pitkälle
me ollaan M:n kanssa kuljettu. Muistan mistä lähdettiin.
Harkitsen K:n
laittamista valjaisiin. Mietin miltä se näyttää ja minkälaisia kommentteja
saisin... iso poika – valjaissa. Tuntuu että mulla ei ole siihen mitään otetta.
Se kiusaa Koiraa. Lyö ja vetää hännästä. Se riehuu ja tönii muita. Olis
helpompaa jos se edes tarkottais sitä, mutta anteeksipyyntö on mitä vilpittömin
ja tulee itsestään hetken huumassa tehdyn typeryyden jälkeen. Tänään se kiusas
taas Koiraa, Koira ensin varoitti, sitten puri kiusaajaansa... valitettavasti
vaan hammas osui kiusaajan siskoon. Mä oon aina ajatellut että se on kerrasta
poikki jos näin käy... nyt kun tässä ollaan ja M:n kädessä on mustelma Koiran
kulmahampaasta mä haluan lähinnä syyttää siitä K:ta. Tajuan ettei tää ehkä
olekaan niin yksioikoinen asia.
O:lla on uhmaikä
kukkeimmillaan. Se ei oo kaksi ja rapiat, se on itselleen tyypillisesti myöhässä
– vuoden. Sillä on uhma nyt ja meidän uhmatuhman mielessä kaikki kannattaa
ehdottomasti tehdä toisin. Karkailla ja huutaa vaan mennessään ”Eiiiiiiiiii” ...vaan
onhan sillä kuopuksellakin oikeus löytää rajansa ja tehdä itsensä erilliseksi.
Kaivata yhtäaikaa lähelle ja kauas, vaikka myöhässäkin. Koomisen tilanteesta
tekee se että se on kuitenkin kolme ja monessa asiassa toimii ihan
ikätasoisesti.
Tätä laumaa me
ollaan tänään roikotettu taas perässä – no Koira oli kotona – ja haaveiltu
niistä uusista tuoleista ja piharemontin seuraavasta vaiheesta ja valaisimista
ja... En voinut olla miettimättä hetkittäin miltä me näytettiin ulkopuolisen
silmissä... ei niin että sillä olis mitään merkitystä, mutta...
M kulkee ulisten
perässä ja heittelee kenkiään ja ilmoittaa itkunsa seasta ettei ne pysy jalassa
ja että hän haluaa vaan heti kotiin ja K kiipeilee kaikkialle ja koskee
kaikkeen ja sit vielä kaikkeen mihin ei edes vois kuvitella että joku koskee ja
sit meillä on O joka keskustelee ja on avulias ja lopulta karkaa ja kieltäytyy
ehdottomasti lähtemästä tai tulemasta tai ylipäätään yhtään mistään. Me vanhemmat edetään totaalisen
välinpitämättöminä sen ekan ulvonnasta ja kenkien heittelystä ja sivulauseessa
toista kieltäen ja ohjaten ja kolmannelle vaan huikataan et ”hei, hei, me
mennään nyt...” ja lopulta se kolmas juoksee ulvoen meidän perässä ja tietenkin
kompastuu ja kaatuu, sillä kun edelleen on tuo karkeamotoriikka aika hakusessa.
Vaan jos me kauheesti mietittäis näitä tilanteita etukäteen, niin eihän me
koskaan mihinkään päästäis vaan istuttais kotona ja kasvatettais lapsia kuin
herkkusieniä kaapissa.
Tuhkimo alkamassa... kuvassa myös meidän uusi sohvapöytä joka löytyi lelukaupan konkurssipesästä ja maksoi $45 |
Mäki joskus mietin että jos kissa joskus raapisi tyttöjä, niin en paljoa kattelis enempää... (kissa on siis tosi ujo ja ei kyllä ikinä ketään raavi).
VastaaPoistaNoh, sitten toinen pikkutytöistä juurikin veti hännästä, repi turkista ja kissa huitas ja lähti pois ja jouduin miettimään aikaisemmin luomiani periaatteita. Mietin mitä jos kynsi olisi osunut silmään tai kissa olisi raadellut... mutta toisaalta, lapsi itse aiheutti tahallisella käytöksellään tuon vaikka aiheesta oli varoitettu monesti ja kielletty. Ei olekaan yhtään niin yksioikoinen asia niin kuin sanoit!
Toistaiseksi kissa on olemassa ja toinen pikkutytöistä vähän oppinut varovaisemmaksi mutta silti joudun yhtenään varoittelemaan, toiste ei ole kissa huitaissut. Toivottavasti en joudu katumaan periaatteeni pyörtämistä.
Evita, lisähaastattelulla elvis ettei Koira ollut tarkoittanut purra, vaan varoitti vaan ja kulmahammas osui vahingossa M:n käsivarteen. Helpotti omaa oloa valtavasti :)
Poista